Joutsenmerkin ihana ekoasumisen sivu

Pääsin talvella mukaan pieneen ideariiheen, jossa mietiskeltiin Joutsenmerkin uuteen, kotiin ja sisustamiseen keskittyvään sivuun materiaalia ja sisältöä.  Viime kuussa Joutsenmerkki sitten lanseerasi uuden, ihanan ekoasumiseen keskittyvän nettisivun, Oma koti kullan kallis. Sivuilta löytyy ekologisia sisustus-, remppa- ja DIY-vinkkejä. Sivut ovat mielestäni tyylikkäät ja tuovat ekologisuutta tyylikkyyden kautta ihmisten tietoisuuteen. Kaukana on sellainen tunkkainen hippimeininki, johon usein törmää ekologisuudesta puhuttaessa. Hippiys toimii kyllä kohdallani, mutta kaikille sellainen tyyli ei tunnu omimmalta, joten on hienoa, että ollaan saatu myös toisenlainen lähestymistapa tähän. Ekologisuus kun pitäisi kuitenkin olla aika normaalia ja itsestään selvää tyylistä riippumatta.

eko2.jpeg

Sivustolla on mm. tuttujen bloggaajien vinkkejä ja koteja esittelyssä. Myös allekirjoittaneen DIY-vinkki löytyy sieltä, tosin sama ohje on ollut hetki sitten näkyvissä myös täällä blogini puolella. Käykää ihmeessä tutustumassa sivustoon ja kertokaa, mitä mieltä olette Joutsenmerkin uudesta aluevaltauksesta. Vai joko olet kerinnyt tutustumaan tähän?

Kuva kaapattu sivustolta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *