Pitkäperjantain nautinto

Täällä on pitkäperjantai kulunut pitkälti kodin puunauksessa. Istutin muutamia kasveja purkkeihin, ompelin ja siivosin oikein urakalla. Istutusprojektia voisin vilauttaa, kunhan saan jotain tuloksia aikaan. Touhukkaan päivän päätteeksi on hyvä rauhoittua hyvän ruuan ja juoman pariin. Uunissa muhii kunnon naudanpaisti, joka maustettiin kuvissa näkyvän marinadiohjeen mukaan. Kylkeen taiotaan taivaalliset lisukkeet ja jälkkäriksi herkkujuustoja. Eipä tähän paljoa muuta kaipaa. Elämä on just nyt aika hyvää. Ihanaa pääsiäisen aikaa jokaiselle. Nautitaan olostamme, joko vapaalla tai töissä. 

resepti1.JPG

resepti2.JPG

 

Kommentit (1)
  1. Tuntuu, että normaali viikonloppu on liian lyhyt kaikelle ylimääräiselle kotipuuhastelulle, joten tämmöiset extravapaat on aika oivallisia siihen 😉 ja kiitos!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *