Ladataan...
Sara Susanna's

Liian usein kuulee ihmisten suusta etteivät ymmärrä mielenterveysongelmia. Eivät ymmärrä masennusta, ahdistusta tai paniikkihäiriötä. Kuinka nyt ihminen voi vaipua niin negatiiviseen oloon, kun on aina mahdollisuus ajatella positiivisesti? Kuinka nyt ihminen voi sillä tavalla lamaantua ettei kykene tavallisiin arjen askareisiin vaan vajoaa syvälle synkkyyteen? Kuinka nyt ihminen voi antaa negatiivisuuden viedä mukanaan? Eikö hän ole tarpeeksi vahva taistelemaan sitä vastaan? 

Mielenterveysongelmat ovat sairauksia muiden joukossa. Kukaan ihminen ei valitse sairastuvansa ahdistukseen, masennukseen tai muuhun mielen sairauteen. Eihän herranjestas kukaan ihminen halua kärsiä esimerkiksi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta, itkukohtauksista tai harmaudesta mielen maailmoissa. Ei kukaan ihminen halua masentua tai ahdistua. Ei tietenkään halua ja varmasti jokainen välttäisi mielenterveysongelmat, jos se vaan olisi oikeasti mahdollista. 

Totuus on kuitenkin se, että elämässä tapahtuu välillä kurjia asioita. Shit happens. Sanonta on: se, mikä ei tapa, vahvistaa. Kuitenkin se voi myös musertaa, hajottaa, masentaa ja ahdistaa. Ei ihminen ole kone, joka voi vain vaihtaa ajatustensa ja tunteidensa suuntaa naps vain. Joskus elämässä tapahtuu niin paljon, että yksinkertaisesti mieli ei pysy enää menossa mukana. Silloin voi kuka tahansa löytää itsensä yllättäen pohjalta. Sellainenkin ihminen, joka ei ole ikinä uskonut mielenterveysongelmia todeksi.

Mielestäni kamalinta, mitä mielenterveysongelmien kanssa taistelevalle voi sanoa on, ettei ihminen edes yritä. Ettei ihminen edes yritä nähdä ympärillään hyvää. Ettei ihminen edes yritä nousta sängystä ylös. Ettei ihminen edes yritä päästää irti pahasta olosta. Voin varmuudella kertoa, että totta hemmetissä jokainen mielenterveysongelmista kärsivä yrittää. Sairastunut yrittää ihan varmasti. Jokaikinen hetki sairastunut yrittää. Hän yrittää hakiessaan postin, laittaessaan itselleen ruokaa tai soittaessaan puhelun. 

Sairastunut yrittää ihan varmasti, mutta sairastuneen teot ovat pieniä. Ne ovat yksinkertaisia tekoja, jotka voivat ulkopuolisesta näyttää aivan mitättömiltä. Todellisuudessa sairastuneelle jokainen pieni ponnistus on merkityksellinen. Ei sairastunutta ihmistä voi vaatia suoriutumaan samalla tasolla kuin aikaisemmin. Silloin pitää ymmärtää, että sairastunut toimii sairauden luomissa rajoissa. Tekee kaikkensa ihan varmasti niin hyvin kuin pystyy. Sairastunut ei kuitenkaan pysty kaikkeen, harvoin edes vähään, ja se pitäisi jokaisen muistaa. 

 

Mielestäni on kamalaa kuinka pakkopositiivisuuden, kiireen ja menestyksen maailmassa ahdistuneet tai masentuneet ihmiset leimataan helposti heikoiksi. Aivan liian usein kuulee halveksuntaa ja näkee silmien pyörittelyä, kun aiheena on mielenterveysongelmat. Kukaan ei vähättele fyysistä sairautta sairastavan taakkaa niin ei masentuneenkaan ihmisen taakkaa saisi missään nimessä vähätellä. Kumpikaan ei ole sairastumistaan valinnut. Kumpikaan ei ole kärsimystään ansainnut. 

Ihminen, joka halveksuu ja väheksyy vaikeuksien kanssa taistelevaa ihmistä, on itse hyvin ymmärtämätön ja kapeakatseinen. Ymmärtämättömyys johtuu yleensä oman kokemuksen puutteesta. Vain se, joka on kokenut saman voi täysin ymmärtää ja osoittaa myötätuntoa. Siksi korvaani särähtää todella pahasti heti, jos jokin sanoo ettei voi ymmärtää mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä. Silloin ihminen ei edes yritä ymmärtää. Ei edes halua ymmärtää. Ei edes halua asettua toisen saappaisiin. 

Mielenterveysongelmista pitäisi puhua enemmän. Pitäisi puhua enemmän siitä, miltä tuntuu olla masentunut, ahdistunut tai kärsiä paniikkikohtauksista. Miltä tuntuu, kun ei vaan enää tunnista omaa itseään sairauden varjoista. Kun ei vain enää jaksa ja pysty samaan kuin ennen. Pitäisi puhua enemmän siitä, ettei kukaan ihminen tilaa itsellensä mielenterveysongelmia. Ei kukaan ihminen halua kärsiä jatkuvasta mielensä temppuilusta. Siitä pitäisi puhua enemmän, koska edelleen on liikaa ihmisiä, joiden mielestä mielenterveysongelmat ovat ihmisen itsensä aikaansaamia…

Ennen kaikkea mielenterveysongelmista pitäisi puhua enemmän, jotta ymmärrys niitä kohtaan voisi lisääntyä. Eihän ymmärrystä synny ongelmia piilottelemalla ja asioista vaikenemalla. Sehän vain lisää väärinymmärryksiä. Kasvattaa ymmärtämättömyyden kuilua ihmisten välille. Pitäisi myös puhua enemmän siitä, kuinka yleisiä mielenterveysongelmat ovat. Kuinka moni todellisuudessa niiden kanssa taistelee jossakin elämänsä vaiheessa. Kuinka moni löytää itsensä joskus pohjalta ja joutuu taistelemaan, jotta jaksaisi selvitä päivän loppuun asti.

Itselläni testien mukaan todettiin pari kuukautta sitten vaikea ahdistus ja kohtalainen masennus, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän pinnalla koko tämän vuoden ajan. Osaan kuitenkin aika hyvin hahmottaa syy- ja seuraussuhteita oman sairastumiseni kohdalla, mikä auttaa minua hyväksymään vallitsevan olotilani ja löytämään keinoja kohti parempaa oloa. Parantuminen on kuitenkin pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja tahtoa selvittää oman mielensä solmut yksi kerrallaan. Siitä voin kirjoittaa joskus myöhemmin, koska mielenterveysongelmista parantuminenkin herättää paljon keskustelua ja hyvin erilaisia ajatuksia...

Koen kuitenkin, että omaan pahaan olooni olen saanut kaikista eniten voimaa vertaistuesta. Olen saanut voimaa siitä, kun joku on sanonut samaistuvansa minun kokemuksiini. Kun joku on sanonut käyneensä läpi saman, mutta on jo valoisemmalla puolella. Kun joku on sanonut minulle etten ole yksin pahan oloni kanssa. 

Vertaistuen voima piilee juurikin siinä, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi. Ihminen tulee kuulluksi ja kohdatuksi juuri sellaisena kuin on. Rikkinäisenä, vajavaisena ja haavoittuvaisena. Vertaistuen myötä sairastunut voi tuntea helpotusta ja hyväksyntää. Muiden ymmärrys ja hyväksyntä auttaa myös itse sairastunutta hyväksymään paremmin oman sairauden ja vallitsevan olotilan. Hyväksymisen tunne vapauttaa, koska silloin luopuu itsensä ja tulevaisuutensa määrittelystä sairauden kautta.

Kivi putoaa harteilla, kun ymmärtää, että on ihan okei tuntea näin. On ihan okei olla sairaana. On ihan okei taistella mielenterveysongelmien kanssa. Ei se tee sairastuneesta heikkoa tai huonoa ihmistä. Ei sairaus määrittele ihmistä millään tasolla. Se on vain yksi osa sairastuneen elämää. Vain yksi osa sairastunutta ihmistä. Sairastunut ihminen on aina paljon enemmän kuin sairautensa. Paljon enemmän kuin se kaikki kipu, tuska ja paha olo, jonka sairastunut joutuu läpi käymään.

 

Halusin kirjoittaa tämän tekstin nimenomaan vertaistuen ja ymmärryksen lisäämisen takia. Haluan välittää tietoa, jotta mielenterveysongelmien kanssa taistelevien ei tarvitsisi häpeillä ja tuntea syyllisyyttä omasta olostaan. Ei sitä tarvitse hävetä, että välillä on vaikeaa ja pöydällä on paljon käsittelyään odottelevia asioita. Niin paljon, että mieli menee ihan solmuun kaikesta. Niin solmuun ettei itsekään enää löydä ajatustensa ja tunteidensa päätä eikä häntää. Silloin täytyy vain tunnistaa oma solmuisuutensa ja uskaltaa hakea apua. Uskaltaa hakea apua, jotta solmuja voisi lähteä pikku hiljaa purkamaan. Yksi kerrallaan kohti selvempää ja hyvinvoivampaa mieltä. Haluan jatkossakin siis kirjoittaa mielenterveysongelmista ja ainakin kokemuksiani ahdistuksen kanssa haluaisin avata enemmän. Toiveita saa myös aina kertoa <3

Loppuun haluan vielä sanoa, että jos siellä on joku toinen taistelemassa omia taistelujaan mielenterveysongelmien kanssa, muista ettet ole yksin. Aina on joku, joka käy läpi samoja ikäviä tunteita ja kipuja. Samoja pelkoja ja riittämättömyyden tunteita. Samoja kyyneleitä ja epävarmuuksia. Aina on joku, joka on samalla polulla kanssasi.

Muista myös se, että vaikka sinua sattuu nyt ja voit pahoin, olet aina kykenevä onneen, iloon ja rakkauteen. Et ehkä tänään tai huomenna, mutta vielä jonakin päivänä. Muista, että sinä ansaitset onnea ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin kaunis ihmissielu. Vielä jonakin päivänä huomaat, kuinka hymysi on suurempi kuin koskaan. Muista, että olet todella vahva ja rohkea, kun olet tänne asti selvinnyt. Vielä jonakin päivänä katsot taaksesi ja ajattelet, että hitsi vieköön kuinka ylpeä olen itsestäni ja kaikista ottamistani askelista <3

Harmaudesta huolimatta kaunista maanantaipäivää sinulle <3

Keinoja oman olon parantamiseen voit lukea täältä: 5 keinoa olla oman itsensä terapeutti

Ladataan...
Sara Susanna's

Oletko ikinä miettinyt mitä, jos nyt on paras hetki. Mitä, jos luopuisi kontrollista ja antaisi elämän vain kuljettaa. Mitä, jos kerrankin unohtaisi valintaa tehdessään, sen mikä on järkevää. Jättäisi järjen äänen omaan arvoonsa ja tekisi juuri niin kuin sydämestä tuntuu. Ottaisi riskin ja hyppäisi tuntemattomaan. Uskoisi ja luottaisi siihen, että uusi upea mahdollisuus on edessä. Uskoisi siihen, että kyllä elämä kantaa ja asiat järjestyvät niin kuin niiden kuuluu järjestyä. 

Kuten maanantain postauksessa kirjoitin, olen aina ollut todella tavoitteellinen ihminen. Kuitenkin viime aikoina olen miettinyt, mitä jos unohtaisin kaiken suorittamisen. Unohtaisin mielikuvan täydellisestä elämästä. Lopettaisin ylenpalttisen suunnittelun, varautumisen ja to do -listojen tekemisen. Antaisin elämän kuljettaa sinne minne se vie. Antaisin asioiden tapahtua omalla painollaan silloin, kun ne ovat tapahtuakseen. 

En tarkoita, että elämä pitäisi heittää täysin ranttaliksi ja makoilla vain sohvalla odottaen, että unelmaelämä tulee koputtamaan ovelle. Tarkoitan, että ainakin minulle voisi tehdä hyvää luopua kontrollista. Luopua pakonomaisesta tarpeesta pitää kaikki langat käsissäni mahdollisimman tiukasti. En voi ohjata elämääni ja asioita, jotka osuvat tai ovat osumatta kohdalleni. Parasta olisi siis vain hyväksyä elämän arvaamattomuus. Antautua elämänvirran kuljetettavaksi. Sillä eihän elämänvirran suunta muutu mihinkään, vaikka kuinka pyristelisi vastaan. Omat voimat siinä vain loppuvat.

 

Mielessäni on jo yksi kiehtova haave, jonka avulla voisin harjoitella todella kontrollista luopumista ja elämänvirralle antautumista. Tiedän, että sisälläni elää uusista seikkailuista innostuva pieni ihminen, jos vain uskallan päästää hänet valloilleen. Monesti tuo puoli itsestäni yrittää minulle huhuilla ja kannustaa minua hyppäämään rohkeasti tuntemattomaan. Harmillisen usein kuitenkin järkevä puoli itsestäni latistaa sisällä kytevän innostukseni. Löydän nopeasti miljoona syytä, miksi ei kannata kokeilla mitään uutta ja epävarmaa. Miljoona syytä sille, miksi tutussa, turvallisessa ja järkevässä olisi syytä pysytellä.

Aina löytyy kyllä joku syy, miksi ei ole järkevä tehdä hieman hullua ja suunnitelmista poikkeavaa päätöstä. Aina on joku asia esteenä, mutta jos todella jotakin haluaa, niin sitten täytyy vain tehdä päätös. Täytyy vain varata ne lentoliput, laittaa työhakemuksia ulkomaille, vaihtaa ammattia… Täytyy uskoa ja luottaa omaan sydämen ääneen ihan sama, mitä järki ja muut ihmiset sanoisivat. Täytyy uskoa siihen, että nyt tai ei koskaan. Parempaa on edessä ja on vain itsestä kiinni haluaako tarttua mahdollisuuteen.

Erityisesti viime kuukausina tuo sisäinen innostuksen ääneni on kuulunut voimakkaammin. Hiljaiset ”mitä jos” kuiskaukset ovat muuttuneet ”nyt tai ei koskaan” huudoiksi. Mitä enemmän olen miettinyt, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että nyt on aina paras hetki. Voi olla, että tulevaisuudessa tulisi parempi hetki, mutta nykyisyys on ainoa hetki, joka meillä on. Miksi ei siis ottaisi tästä hetkestä kaikkea mahdollista irti?

Elämästä tulee kovin tylsää, jos aina etenee järjen ohjenuoran mukaan. Yleensä parhaimmat kokemukset ja päätökset syntyvät tunteen viemänä. Sydäntä kuunnellen. Ilman sen kummempaa yliajattelua, analysointia, pohdiskelua ja unettomia öitä viettäen. Välillä vain pitää tarttua tilaisuuteen tai luoda tilaisuus itselleen. Ottaa riski ja hypätä sinne tuntemattomaan. Uskoa siihen, että jotakin suurta ja hyvää on vielä edessä. Antaa hyvälle mahdollisuus. Unohtaa pelot, järjen vastustelut ja vain antaa mennä. 

Uskoa siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Hyvät asiat osuvat enemmin tai myöhemmin kohdalle, kunhan vain antaa niille mahdollisuuden. Antaa hyvälle mahdollisuuden saapua elämään silloin, kun on saapuakseen. Ei pakottamalla tai tietoisesti sitä havittelemalla. Vain luomalla hyvälle hyvän ansaitseman tilan ja vain antautumalla elämälle. Yleensähän kaikki upeimmat asiat tapahtuvat silloin, kun niitä vähiten odottaa. Siis silloin, kun uskaltaa luopua kontrollista ja antaa elämän kantaa. 

Yritän siis luopua kontrollista ja elämäni tarpeettomasta ohjaamisesta. Yritän sopeutua elämään ilman selkeää suunnitelmaa ja päämäärää. Yritän saada kaiken irti avoimena olevista vaihtoehdoista. Yritän saada kaiken irti tästä hetkestä, en huomisesta tai tulevasta. Vaan tästä hetkestä. Yritän luopua ja päästää irti, jotta jotakin suurempaa ja parempaa voisi saapua tilalle. Ehkä jonakin päivän huomaan antautuneeni ja lipuvani sinne minne pitääkin. Elämän virran mukana. 

Uskallatko sinä luopua kontrollista ja antautua elämänvirran vietäväksi?

 

Kuvaaja: Inka Pietilä

Ladataan...

Ladataan...
Sara Susanna's

Ajattelin, että voisin listata 5 keinoa olla oman itsensä terapeutti, jotka olen kokenut hyödyllisiksi vaikeiden tunteiden ja elämäntilanteiden käsittelyssä. Lisäksi itse olen jonottanut jo puoli vuotta julkisen puolen psykologin vastaanotolle eikä aikaa vieläkään ole kuulunut… Siksi odotellessa täytyy vain keksiä keinoja olla oman itsensä terapeutti. Olen muutenkin sitä mieltä, että jokaiselle ihmiselle tekee hyvää välillä istua itsensä kanssa alas ja kysyä itseltään mitäs minulle nyt kuuluu. Mitä tunteita ja ajatuksia on kulloinkin pinnalla? Oman itsensä äärelle pysähtyminen on kullan arvoista aikaa, jota kenenkään ei saisi unohtaa.

 

  1. Kirjoittaminen

 

Kirjoittamisesta on tullut erityisesti parin viime kuukauden aikana suuri voimavarani. Kirjoitan, kun tuntuu pahalta. Kirjoitan, kun en tiedä mihin suuntaan sitä pitäisi askeltaa. Kirjoitan, kun tarvitsen rohkaisua. Kirjoitan, kun haluan rauhoittaa mieltäni. Kirjoitan yksinkertaisesti silloin, kun tuntuu siltä.

Olen huomannut, kuinka paljon jo ihan muutaman lauseen kirjoittaminen auttaa. Yleensä päässä vellovat sekalaiset ajatukset selkeytyvät huomattavasti, kun ne muotoilee sanoiksi. Päänsisäiset möröt pienenevät heti paperille päästyään eivätkä enää näytä niin uhkaavilta. Kirjaimellisesti kirjoitan päässä pyörivät ajatukset pois mielestäni ja se todellakin helpottaa.

Kirjoittaminen kannattaa aloittaa pienistä jutuista. Itse otin reilu kuukausi sitten tavaksi kirjoittaa edes pari lausetta joka ilta Päivän ajatus -muistikirjaani. Muutaman lauseen ehtii kirjoittaa aina ja jo sekin auttaa hahmottamaan kulunutta päivää. Sen lisäksi pienempään muistivihkoon kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa ja samalla vähän myös tavallista päiväkirjaa. Joskus kirjoitan pitkät pätkät siitä, miltä juuri nyt tuntuu ja mitä on mielessä ja toisinaan ihan muutama sana riittää. 

Päivittäisen kirjoittamishetken lisäksi välillä tykkään tehdä tietoisia kirjoitusharjoituksia. Otan kynän ja paperia ja alan vain kirjoittamaan siitä, miltä juuri nyt tuntuu. Jos en tiedä, mitä kirjoittaisin aloitan lauseella ”En tiedä, mitä kirjottaisin” ja jatkan siitä. Hyviä aloituksia kirjoitusharjoitukselle ovat myös esimerkiksi ”Mitä tekisin, jos en pelkäisi” tai ”Mitä todella toivoisin”. Jos aloittaa kirjoittamaan jostakin, voi huomata kuinka mielestä purkautuu kerralla oikein kunnon ajatusten vyyhti. 

Parasta kirjoittamisessa on todellakin se, kun huomaa mielen keventyvän jokaisen sanan myötä. Joskus tuntuu ihan siltä kuin ajatusteni solmut aukenisivat kynän kulkiessa paperilla. Kirjoittamista kannattaa siis kokeilla erityisesti silloin, kun on vähän sekaisin ajatustensa kanssa. Tai jos ajatuksia tuntuu olevan vähän liikaa, niin niiden purkaminen pois mielestä kirjoittamisen avulla voi todella keventää oloa. Ennen kaikkea, vaikka mielen päällä ei olisi mitään akuuttia, on kirjoittamisen opettelusta varmasti hyötyä itse kullekin. Päivittäinen hetki muistikirjan äärellä laittaa pysähtymään oman olon äärelle ja todella miettimään missäs sitä nyt ollaankaan. 

Ps. On myös mielenkiintoista lukea omia raapustuksiaan jälkikäteen ja huomata kuinka tunteet ja ajatukset todella elävät päivästä toiseen!

 

 

  1. Liikunta

 

Suurimmalle osalle ihmisistä liikunta on varmasti tutuin keino tuulettaa aivoja ja hengähtää hetkeksi arjen keskellä. Itselläni liikunta on aina ollut osa elämääni jossakin muodossa. Sitä on kyllä tullut purettua jos jonkin moista tunnemyräkkää niin salilla kuin lenkkipolullakin. Erityisesti koen, että saan juoksemisesta tarvitsemaani voimaa ja selkeyttä elämääni. Niin kuin edellisessä postauksessa kirjoitinkin aioin ehdottomasti palauttaa juoksuharrastuksen taas osaksi elämääni ja hyvinvointini ylläpitoa. Tarvitsen myös kunnon hikiliikuntaa, jotta pysyn paremmin järjissäni!

Kuitenkin, jos liikuntaa käyttää tunteiden purkamisessa ja käsittelyssä, olisi hyvä muistaa ettei siitä saa tulla pakko. Jos pakottaa itsensä salille tai lenkkipolulle hampaat irvessä, ei tulos tule olemaan ainakaan mielenhyvinvoinnin kannalta toivottu. Kunto siinä varmasti nousee, mutta terapiakeinona pakkopulla ei ikinä toimi. Liikunta pitäisi olla sellaista, josta todella tykkää ja joka saa olon tuntumaan hyvältä jälkeen päin. Joskus tietenkin pieni lempeä tuuppaus lenkkipolulle tai muualle hikoilemaan on varmasti paikallaan, mutta omaa oloa on silti hyvä kuunnella! 

Parasta liikunnassa on, että hien mukana voi elimistöstä todella purkautua samalla jotakin muutakin kuonaa. Ehkä patoutunutta tunne-energiaa tai ylimääräisiä ajatuksia. Liikuntaan keskittyminen voi olla myös hyvä tapa saada jotakin muuta ajateltavaa elämän myrkyissä. Kun keskittyy tietyn ajan täysillä liikuntaan, voi huomata mielen olevan taas kirkkaampi treenin jälkeen, kun aivot ovat saaneet hetken paussin. Onhan myös ihan fakta, että liikunnassa vapautuu endorfiinejä, jotka omalta osaltaan lisäävät hyvää mieltä. Liikunnasta on siis varmasti hyötyä itse jokaiselle, kunhan vain valitsee sellaisen lajin, josta todella tykkää!

 

  1. Luonnossa olo

 

Luonnossaolo on ehkä parasta lääkettä ihan mihin vain vaivaan. On ihan tutkittuakin, että esimerkiksi metsässä ololla on paljon positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Varmasti sekä kehon että mielen tasolla. Erityisesti Helsingissä asutun vuoden aikana olen itse oppinut arvostamaan luontoa yhä enemmän. Jotenkin sitä välillä vain kaipaisi hiljaisuutta ja yhteyttä luontoon ennemmin kuin liikenteen melua ja kiireisiä ihmisiä. 

Jos takapihaltasi löytyy metsä, puisto, järvi tai ihan mikä vaan luonnon ilmentymä, vietä siellä enemmän aikaa. Laita puhelin pois ja ime itseesi luonnon rauhallisuutta. Hengitä keuhkoihisi raikasta ilmaa ja kuuntele luonnon omia ääniä. Luonnossa ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä. Kunhan vain on. Kävelee vaikka tai ihan istuu alas ihmettelemään. Ihan ympäristön tarkkailukin jo rauhoittaa mieltä. Välillä tekee hyvää vain olla pieni ihminen suuren ja kauniin luonnon ympäröimänä.

Helsinkiläisenä nautin kovasti kävelylenkeistä Töölönlahden ympärillä ja Tokoinranta on mielestäni todella kaunis ihan vain istuskeluun. Vanhempien luona käydessäni käyn koirien kanssa kävelyllä luonnossa ja annan mielen vain olla. Annan mielen vaeltaa sinne minne on vaeltaakseen. Mielestäni olisi myös todella ihanaa mennä patikoimaan ja tuntea luonnon rauhoittava vaikutus kokonaisvaltaisesti. Ehkä luonnossa olosta on pikku hiljaa tulossa seuraava trendijuttu, kun ihmiset todella ymmärtävät luonnon hyvät vaikutukset hyvinvointiin!

 

  1. Meditoiminen ja jooga

 

Vaikka joogakin on liikuntaa, halusin erotella joogan ja meditaation aivan omaksi kohdakseen, koska niiden luonne poikkeaa niin paljon tavallisesta salitreenistä tai muusta liikunnasta. Joogassa keskitytään nimenomaan mielen rauhoittamiseen ja hetkeen pysähtymiseen. Joogan avaimena on hengitys ja siihen keskittyminen. Silloin, kun keskittää kaiken huomionsa hengitykseen, keho rentoutuu ja mieli hiljenee. Lisää kokemuksiani joogan rauhoittavasta ja parantavasta vaikutuksesta miele hyvinvointiin voit lukea täältä

Sama idea pätee myös meditaatiossa. Meditaatiossa ylimääräiset ajatukset ohjataan lempeästi pois mielestä palauttamalla ajatukset aina hengitykseen. Meditaatio voi olla ihan lyhyt harjoitus, jossa vain sulkee silmät ja tietyn ajan keskittyy vain hengitykseen. Itse laitan joskus ajastimen päälle vaikka viideksi minuutiksi ja sen ajan sitoudun olemaan hiljaa mieleni kanssa. Yleensä ajastimen hälytys havahduttaa hereille, kun on ehtinyt jo vaipua mielen hiljaisuuteen. Mediaation harjoittelussa voi myös hyödyntää erilaisia ohjattuja harjoituksia. Esimerkiksi olen kuullut Headspacen olevan hyvä sovellus juurikin lyhyitä meditaatioharjoutuksia varten. Itse en ole vielä sovellusta kokeillut, mutta se on ehdottomasti seuraavana listalla!

Meditaatio ei ole myöskään sidoksissa paikkaan tai aikaan. Peritaatteessa meditaatiota voi harjoittaa ihan missä vain. Bussissa, työpaikan kavihuoneessa, kassajonossa... Pääasia on vain, että hiljentää mielen hetkeksi ja antaa hengityksen johdattaa. Mediaatioharjoitus voi ollakin vaikka kolme syvää sisään ja ulos hengitystä. Hengitykseen keskittyminen maadoittaa nopeasti tähän hetkeen ja ihan pienikin harjoitus varmasti rauhoittaa mieltä päivän seuraavia haasteita varten. Haastan siis sinun kokeilemaan meditaatiota seuraavan kerran jotakin odottaessasi. Keskity hengitykseen se aika, minkä muuten selaisit puhelinta esimerkiksi bussia odotellessasi. Voin vannoa, että mielenhyvinvoinnille tekee hyvää säännölliset pienet pysähdykset keskellä arkea! <3

 

  1. Käsityöt, kuten maalaus, neulominen tai ihan vain ristikoiden tekeminen

 

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä olen huomannut kuinka paljon käsillä tekeminen auttaa rentoutumaan. Kesällä herätin henkiin maalausharrastukseni ja nyt pimenevien iltojen myötä olen tarttunut neulontapuikkoihin. Erityisesti olen huomannut, että keskittymiskykyni on parantunut, kun jaksan väkertää hiljaisuudessa jonkun käsityön parissa. Mielestäni on myös todella kiva kuunnella äänikirjoja ja podcasteja tai vaihtoehtoisesti katsoa jotakin sarjaa samalla, kun tekee käsitöitä. Olen ehkä liian menevä ihminen, koska pelkästään sarjan katsominen ilman mitään muuta virikettä on minulle todella vaikeaa. Puikot kädessä se kuitenkin onnistuu enemmän kuin mainiosti!

Käsitöitä tehdässä ei voi myöskään samalla selata puhelinta, mikä on heti yksi askel rennompaa mieltä kohti. Olen huomannut, mitä vähemmän käytän puhelinta, sitä paremmin voin. Käsitöiden tekeminen on siis hyvä tapa irtautua hetkeksi somemaailmasta ja vain keskittyä kulloinkin meneillä olevaan projektiin. Keskittyä ennen kaikkea tähän hetkeen. Erityisesti luovuuden käyttäminen käsitöitä tehdessä tekee tilaa mielelle ja antaa ajatusten kulkea vapaana. Esimerkiksi maalatessa olen huomannut, kuinka terapeuttista on valita värejä ja luoda erilaisia tunnelmia kulloisen fiiliksen mukaan. Sitä kuin purkaa sisäistä maailmaansa käsitöiden kautta vähän samalla tavalla kuin kirjoittaessa paperille. Haluaisin vielä muistuttaa, että käsitöitä terapiakeinona käytettäessä lopputuloksella ei ole mitään väliä! Voi maalata abstraktin sekasotkumaalauksen tai reikäiset villasukat juuri niin kuin mieli tekee. Ei lopputulos merkitse vaan matka, joka on sinne asti kuljettanut!

Tällä hetkellä tosiaan olen ihan hurahtanut neulomiseen. Ala- ja yläasteen vaihteessa neuloin ihan hulluna, mutta sen jälkeen jotenkin vain unohdin koko harrastuksen. Nyt syksyllä oli vain sellainen olo, että tarvitsen joogan lisäksi jonkun uuden rentouttavan harrastuksen. Samalla tajusin tarvitsemani uutta pipoa ja seuraavan kerran lankakaupan ohi kulkiessani kävin ostamassa langat. Nyt pipo on jo valmis ja työn alla on vaaleanpunainen pitsikaulaliina. Välillä suorastaan odotan innolla, että pääsen töistä taas kotiin neulomaan. Ehkä olen mummoutunut liian aikaisin, mutta tällä hetkellä neulominen on juuri sellaista rentouttavaa ajanvietettä, jota tarvitsen!

 

Toivottavasti näistä vinkeistä on teille jotakin hyötyä. Onko sinulla mielessä joku hyvä keino olla oman itsensä terapeutti? <3

 

Ladataan...

Pages