Hyvinvointiviikonloppuni puhelinkuvina

Sara Susanna's

Viime viikonloppu oli pitkään odottamani hyvinvointiviikonloppu staycationin muodossa Helsingissä. Ajatus hyvinvointiviikonlopusta lähti siitä, kun huomasin Rootsissa järjestettävän joogaworkshopin sopivasti tammikuun lopulla. En jahkaillut päätöstä pitkään vaan varasin oikopäätä paikan Katri Syvärisen joogaworkshoppiin. Olin todella innoissani, sillä Katrin kirjoista ja podcastistä olen ammentanut paljon voimaa viimeisten kuukausien aikana! Samalla ajattelin, että miksi en nyt repäisisi oikein kunnolla?! Päädyin sitten varaamaan itselleni myös hotellihuoneen Clarionista viikonlopuksi. Päätös osoittautui todella mainioksi!

Viikonloppuun mahtui monta ihanaa juttua, mutta niin kuin yleensä kivoilla jutuilla on tapana viikonloppu hujahti aivan liian nopeasti ohi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että hyvinvointiviikonloppu on tarpeen tulevaisuudessakin, mitä pikemmin sen parempi! Kuitenkin ajattelin lieventää hyvinvointiviikonlopunloppuahdistusta muistelemalla viikonlopun parhaimpia hetkiä teidän kanssa puhelinkuvien merkeissä. En muista koska olisin viimeksi tehnyt puhelinkuvista postauksen, mutta nyt puhelimesta löytyi useampikin kiva kuva niin ajattelin, että miksipä en kokeilisi tällä kertaa vähän erilaisempaa postausta! Pitemmittä puheitta palataan viikonlopun tunnelmiin...

-Viikonloppu alkoi tosiaan Katrin kahden tunnin joogalla Rootsissa. Joogasali oli aivan upean valoisa verrattuna joulukuun synkkään pimeyteen. Päivän harjoitus keskittyi vahvasti kehon nestevirtojen visualisoimiseen. Kahteen tuntiin mahtui paljon yin-joogan pitkiä ja rentouttavia asanoita sekä flow-joogan virtaavampia liikesarjoja. Tykkäsin tunnista kovasti, koska pääsin sekä liikuttamaan kehoani että pysähtymään vain hengitykseni äärelle! Tunnilla käytetyt eteeriset öljyt avasivat myös mukavasti tukkoista nenääni ja oli ilo hengittää kunnolla nenän kautta! Eteeriset öljyt herättivät kyllä kunnolla kiinnostukseni!

-Joogan jälkeen nälkä oli ehtinyt yltyä aivan tajuttomaksi. Onneksi sain Rootsista allergioihini sopivaa ruokaa pienellä vaivalla. Koko viikon oikeastaan olin odottanut, että pääsen syömään Rootsin nyhtisburgeria. Oli se kyllä odottamisen arvoista! Erityisesti burgerin vegaaninen majoneesi on aivan tajuttoman herkullista! Suosittelen!

-Jotenkin joogan jälkeen sitä herkitystyy aivan uusille asioille. Aistit tuntuvat tarkemmilta ja herkemmiltä. En ollut aikaisemmin edes huomannut, mitä tuossa laatikossa oli ollut sisällä, vaikka useita kertoja olin Rootsissa käynyt aikasemminkin. Siinä syödessäni burgeria hymyilin ja katselin tuota pientä lausahdusta. Enjoy life <3

-Ruokailun jälkeen suuntasin hotellille ja testasin tietenkin heti sängyn! Testin tulos: ihanan pehmeä ja kuohkea sänky, olisin mieluusti jäänyt siihen koko loppupäiväksi. Illalle oli kuitenkin jo ohjelmaa sovittuna...

-Illan asu. Mukanani oli vain vaaleanpunainen neule, joka toimi kyllä yllättävän kivasti helmiasusteiden kanssa. Tilasin itselleni Zalandolta tämän helmikoristeisen laukun, johon olen kyllä nyt aivan ihastunut. Niin kiva piristysruiske muuten niin yksinkertaisiin asuihini! Helmiä löytyi laukun lisäksi myös hiuksista ja korvista. Ensimmäistä kertaa kokeilin pinnejä molemmilla puolilla päätä ja toimi sekin tosi hyvin! 

-Kuinka pitkään sitä onkaan pitänyt käydä Yes Yes Yes -ravintolassa?! Nyt vihdoinkin pääsin istuskelemaan punaisen sydämen viereen ystävä juttuseurana! Kaikin puolin kyllä ihanan viehättävä ja tunnelmallinen ravintola. Ehdottomasti käymisen arvoinen, edes punaisen sydämen takia <3

-Nälkä oli kova, muttei listalta löytynyt mitään minulle sopivaa ruokaa paitsi tämä jälkkäri. Päädyttiin sitten syömään molemmat jälkkärit ja oli kyllä hyvää! Oli positiivinen yllätys ettei annoksesta tarvinnut muokata mitään allergioideni takia vaan sain kerrankin syödä lista-annoksen sellaisenaan! Annoksessa oli gluteenitonta kakkua, marenkia, sitrussorbettia ja mustaherukka-curdia. Herkkua oli, mutta olisin syönyt mieluusti enemmänkin ;)

-Meidän agenda ystäväni kanssa oli tulla näteille drinkeille... Kun juo yhden (tässä tapauksessa puolikkaan) drinkin enintään kerran puolessa vuodessa ei Aloe Margaritan maku aivan makuhermoja hivele. Huomasin kyllä, että hissukseen maistellessani makuun tottui, mutta seuraavalla kerralla menen mieluusti holittomalla linjalla. Jotenkin alkoholi ei vain ole oikein minun juttuni...Tulipahan nyt kuitenkin käytyä näteillä drinkeillä!

-Halusin vielä pitkän päivän jälkeen mennä hetkeksi kylpyyn. Ahmin ruokaa nälästä kiljuvaan mahaani (pieni jälkkäri ei oikein täyttänyt...) samalla, kun kylpy vesi valui. Koska vesi oli hiukan liian kylmää (miten sitä onkaan niin vaikea saada kylpyvedestä sopivan lämpöistä?!), en viihtynyt kylvyssä pitkään. Oli kuitenkin mukava mutustella evääksi pakkaamaani Runebergin torttua ammeessa! "Tätä on elämä", ajattelin. 

-Päivän päätteeksi oli ihan parasta kaivautua hotellin pehmeiden peittojen alle. Ilmeeni kuvastaa tuota onnea, kun vihdoinkin pääsin sänkyyn asti! Kuuntelin vielä hetken Harry Potteria iltasadukseni ja nukahdin sitten yllättävän levolliseen uneen <3

-Heräsin vähän turhan aikaisin, mutta siksi ehdinkin todella hyvin sekä aamupalalle että kattouima-altaalle polskuttelemaan. Oli aika hurjan näköistä, kun altaan päädyssä pohja oli lasia ja pohjan läpi näki maahan asti. Hetken siinä mietin, että mitä tapahtuisi, jos lasi räksähtäisi jalkojeni alla rikki. Sitten uin vähän kauemmaksi...Nautin uimisesta ja lupasin itselleni, että harrastan polskuttelua jatkossa enemmän! 

-Olin uimassa juuri auringonnousun aikaan ja kaikki näytti niin kauniilta. Olisin halunnut istua lumen peittämille penkeille katselemaan taivaanrannan takaa nousevaa aurinkoa, mutta 20 asteen pakkasessa olisi tullut vähän kylmä. Uiminen ja sauna korkeuksissa olivat aivan ihana aloitus päivälle <3

-Uinnin jälkeen pakkasin laukkuni ja kaivauduin hetkeksi peiton alle. Siinä auringon säteiden osuessani kasvoihin, mietin miksi hotellista pitää lähteä niin aikaisin? Olisin jäänyt mieluusti vähän pidemmäksi aikaa vain loikoilemaan sänkyyn. Siinä, kun oli niin mukava olla <3

-Olen aina vihannut ottaa selfieitä. En vain yhtään pidä kasvojeni katselusta lähietäisyydeltä. Myös meikittömän kuvan ottaminen on ollut ehdoton nou nou. Ei ole tullut mieleenkään ottaa itsestäni kuvaa ilman täyttä meikkiä. Nyt oli kuitenkin jotenkin niin hyvä fiilis, että päätin kokeilla! Olen iloinen, että otin itsestäni pari kuvaa, koska se auttoi minua huomaamaan uusia hyviä puolia itsessäni. Katselen kuvia mielelläni myös myöhemmin, koska samalla voin palata mielessäni olleeseen hyvään ja levolliseen olotilaan <3

-Oli ihan parasta, kun hotellissa oli Marimekon mukit! Olin tietysti ottanut omat myös teepussit mukaan ja nautin lemppariteetäni sekä illalla että aamulla. Aamulla pussissa oli ihana mietelause, joka sopi kyllä kuin nenä päähän viikonlopun teemaa ajatellen! <3

-Ennen kotiin lähtöä ihailin Karhupuiston kauniita maisemia. Vanhat kotikulmat herättivät myös paljon haikeita ja ei niin mukavia tunteita. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, koska uskalsin mennä vanhoille seuduille enkä yrittänyt turhaan vältellä vanhojen muistojen kohtaamista!

-Söin sunnuntaina Rootsissa ihan taivaallisen makuisen vohvelin. Harmikseni sain vohvelissa olleesta kookoksesta ikävän närästyksen, joka häiritsi minua lopun päivää. Ehkä voisin tehdä vohveleita joku päivä kotona ilman kookosta, jotta voisin aivan täydellä sydämellä nauttia niistä!

Viikonloppu oli kokonaisuudessaan aivan ihana. Päällimmäisenä mieleen jäi oma hyvä oloni ja erityisesti rohkeuden tunne. Oli hienoa huomata pystyvänsä tekemään asoita, jotka olivat jännittäneet! Oli voimauttavaa tehdä asioita juuri oman fiiliksen mukaan ja juuri niin kuin itse halusin. Ymmärsin yhä selvemmin, että myös yksin omassa seurassani voin olla onnellinen. Elämäni voi olla aivan täysin riittävää ja hyvää, vaikka heräänkin hotellihuoneesta yksin. Ei ohikiitävien hetkien arvo määräydy sen mukaan kokeeko ne yksin vai toisen kanssa. Loppupeleissä jokainen kokemushan on meidän ikiomamme. 

Kuitenkin samalla minulle kirkastui, erityisesti viimeisen joogatunnin aikana, kuinka paljon tarvitsen silti yhteyttä muihin ihmisiin. Savasanassa maatessani kyyneleet valuivat poskelleni. Tajusin tarvitsevani lämpöä ja turvaa. Erityisesti muilta ihmisiltä. Mietin miltä tuntuisi, jos joku halaisi minua ja sanoisi minun olevan turvassa? Miltä tuntuisi, jos joku pitäisi minusta kiinni? Ottaisi kädestä ja olisi vain siinä? Lisää kyyneleitä valui poskilleni. Tiesin, että vaikka pärjäänkin hyvin yksin tarvitsen silti muita. Tulen aina tavitsemaan. 

Pieni ihminen vain tarvitsee muita ihmisiä pysyäkseen pystyssä. Pysyäkseen lämpimänä ja elinvoimaisena. Ei ihmistä ole luotu selviytymään yksin. Purjehtimaan suuressa aallokossa vain omilla voimillaan. On siis ihan okei sanoa tarvitsevansa <3

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, palaillaan pian <3

 

 

Kommentit

Henskuli (Ei varmistettu) http://www.hennaseppala.fi

Ihanalta näyttää ja kuulostaa sun hyvinvointiviikonloppu! &lt;3 Meidän täytyis todellakin löytää yhessä se aika jolloin mentäisiin joogaan, olis niin ihana mennä yhdessä &lt;3 :)

Kommentoi