Irti vellomisesta

Sara Susanna's

"Perse ylös ja menoksi" sanoi poikaystäväni minulle eräänä päivänä. Päivänä, kun olin vellonut vähän liikaakin omassa huonossa olossani. Niin flunssaväsymyksessä kuin maassa olevassa mielessäni. Enkä enää tiennyt, miten päin minun pitäisi olla. Pitäisikö lähteä kahville kavereiden kanssa vai jäädä kotiin lepäämään aka vellomaan lisää.

Yksi heikkouteni on, että kun annan itseni tuntea vahvoja tunteita jään helposti niiden vangiksi. Minun on välillä vaikea päästää irti pahasta olosta. Ajattelen, että saan olla huonolla tuulella, koska siihen on selkeä syy. Mutta toisinaan en erota sitä kohtaa missä tunteeni tunteminen muuttuu siinä märehtimiseksi. Kaikki tunteet on hyvä ja täysin sallittua tuntea, mutta negatiivisiin tunteisiin jumittuminen ei ole kenellekään hyväksi. 

Muistan, että psykologi Tony Dunderfelt nimitti eräässä artikkelissa juurikin tunteeseen jämähtämistä römpiöksi. "Römpiö on uudissana, jonka olen lanseerannut, jotta ihmiset oppisivat erottamaan tunteet kelaavista tunteista. Römpiö on siis kelaava tunne: tunteet alkavat pyöriä mielessä ja aiheuttavat lisää pelkoja ja lisää huolestumista."

Minulla olisi siis ehdottomasti parannettavaa tunteen irti päästämisessä eli römpiöistä luopumisessa. Usein huomaan sen kohdan, missä tunteessa märehtimisessä ei ole enää mitään järkeä. Kun sitä vain surkuttelee eikä saa mieltään siirrettyä mihinkään muuhun. Sitä vaipuu ehkä tietynlaiseen itsesääliin eikä tavallaan edes halua nousta sieltä pohjalta ennen kuin on vellonut tarpeeksi. Surkutellut omaa kohtaloaan.

 

Kuitenkin liian usein en huomaa sitä, kun jään tunteeseeni vellomaan ja jumiin omaan römpiööni. Siksi olenkin aivan valtavan onnekas, koska voin jakaa arkeani henkilön kanssa, joka auttaa minua huomaamaan omat römpiöni. Onnea on, kun vieressä on henkilö, joka kirjaimellisesti potkii välillä perseelle. Kun itse samalla tiedostan oman vellomisen ja liiallisen murehtimisen, kommentti "perse ylös ja menoksi" saa minut todella havahtumaan ja ryhtymään toimeen.

 

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta juuri tähän postaukseen, koska postausten kuvat otettiin alussa mainitsemani päivänä. Minulla oli ollut todella huono aamupäivä ja oloni oli kerta kaikkiaan huono. Olin sopinut tapaamisen ystävieni kanssa, mutta huonoon olooni vaipuneena olin ehtinyt sen jo perua. Mietin ja pohdin pitäisikö sitä lähteä vai eikö pitäisi? Onko niin huono olo vai eikö ole? Poikaystäväni tullessa kerroin etten oikein tiedä pitäisikö minun lähteä vai ei. Hän kysyi, että no onko oloni niin huono etten jaksa tehdä mitään. Vastasin "ei ole". Hän: "No mitä sä sitten vielä mietit. Perse ylös ja menoksi"

Voin vielä paljastaa sellaisen yllättävän faktan, että oli hyvä päätös lähteä. Hauskaa oli ja kuvatkin onnistui todella hyvin! Tästä voidaan siis päätellä, että joskus on vaan hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa vellominen. Murheissä märehtiminen ja surun surkuttelu. On okei olla välillä surullinen, peloissaan, ahdistunut tai väsynyt, mutta päiviään ei kannata määräänsä enempää pilata tunteisiin takertumalla. Pakkopositiivinen ei tarvitse olla, mutta römpiöistä eroon pääseminen on meille kaikille hyväksi. 

Anna tunteiden tulla ja mennä omia aikojaan. Toisinaan on vaikea erottaa todellisen tunteen ja tunteeseen takertumisen rajaa. Silloin tarvitsee hitusen mielen lujuutta ja päättämisen taitoa. Kykyä keskittää huomionsa johonkin muuhun kuin omaan ikävään tunteeseen. Hengitä ulos. Päätä lähteä ulos haukkaamaan happea. Tartu kirjaan. Laita kuulokkeet korville. Ennen kaikkea yritä löytää kiitollisuuden aiheita. Sillä jokaisessa hetkessä on jotakin hyvää. Vaikka kuinka olisi p*skaa takana tai edessä tai sivuilla tai joka puolella, silti on jotakin hyvää jäljellä. Aina on jotakin hyvää jäljellä!

Postauksen pointti oli siis, että välillä on vain syytä nostaa perse ylös ja suunnata huomio hyviin juttuihin. Tämän asetta erilaisemman postauksen myötä haluan toivottaa sinulle mukavaa keskiviikkoa. Oikein oikein kaunista keskiviikkoa <3

Kuvaaja: Inka Pietilä

Kommentoi