Kuulumisia juuri nyt

Istun parhaillaan sängylläni. Heräsin taas tavallisen tapaani aikaisin. Sälekaihtimien välistä pilkistää nouseva aurinko. Ilma näyttää ihanan kirpsakalta. Pakkasaamu ja aurinko ovat mielestäni aina jotenkin kaunis yhdistelmä. Tekee mieli mennä kirjoittamisen jälkeen vielä aamukävelylle. Rakastan höyryävää hengitystä. Erityisesti sitä, kun aurinko osuu hengityspilveeni. Laittaa hengityksen oikein kimaltamaan. Haluan nauttia siitä, kun vielä on mahdollista. 

Viime viikko ja muutama päivä tältäkin viikolta olivat minulle tosi vaikeat. Sairastelu on aina rankkaa, mutta omalla kohdallani sairastelu lisää yleensä myös ahdistusoireitani. Ahdistus mielen sisälläni pahenee, koska on yksinkertaisesti vaikea saada ajatuksia kehostani muualle. Sängyn pohjalla makaaminen ei yhtään auta asiaan. Yhtenä päivänä luin onneksi oman tekstini ahdistuksesta ja se auttoi minua taas hyväksymään oman olotilani. Ahdistus on pohjimmiltaan vain mieleni keino yrittää suojella minua. Kun suhtaudun ahdistukseeni armollisemmin, mieleni ehkä ymmärtää, ettei hätää ole ja turvatoimia voi hiljalleen laskea. 

Onneksi eilen sain vihdoin terveen paperit, kun tulehdusarvoni olivat laskeneet normaaliksi. Tuntuu siltä, että mieleni alkaa jo ajelehtia uuteen, mutta kehoni kaipaa vielä lepoa. Liikaa hoppuilua ei ole siis syytä harrastaa vaan pikku hiljaa kiinni tavalliseen elämään. Aion virkistää kehoani happirikkaiden kävelyiden ja lempeän joogan merkeissä. Samalla annan kehoni palautua sairastelusta lepäämällä aina, kun tuntuu siltä. Mikään kiire mihinkään ei ole. Haluan ottaa nyt rauhassa. Vasta kehoni saatua voimia takaisin aion tarttua mieleni uusiin ideoihin ja ajatuksiin. Niitä kyllä riittää.

Nyt tervehdyttyäni minulla on edessä suuri mietintäprosessi. Nimittäin: ”Mitä haluan seuraavaksi tehdä elämälläni? Mihin suuntaan haluan lähteä askeltamaan?” Kotiinpaluuni yhteydessä mielessäni syntyi kriisi siitä, ettei minulla oikeasti ollut mitään mihin palata. Ei omaa kotia tai omaa rutinoitunutta arkea. Ajatus ahdisti ja häiritsi minua toden teolla. Kunnes  lopulta ymmärsin kääntää ajatuksen mahdollisuudeksi. Koska minulla ei ole vielä omaa kotia ja omaa rutinoitunutta arkea, minulla on kaikki avaimet käsissäni. Nyt on se hetki, kun saan lähteä luomaan juuri sellaista elämää kuin haluan. Ja niin aion tehdäkin.

Erityisesti parin viime kuukauden aikana olen herkistynyt kuuntelemaan intuitiotani. Minulle aikaisemmin vieras käsite on muuttunut yhä selkeämmäksi ohjenuoraksi. Tunnen voimakkaasti, kun sisäistä ääntäni kannattaa ehdottomasti kuunnella. Joskus sisäinen ääneni on pieni ja epämääräinen, toisinaan taas todella suuri ja selkeä. Uskon, että jokainen pysähtyminen intuition äärelle kuljettaa oikeaan suuntaan. Mikä se sitten ikinä onkaan. Itse asiassa juuri eilen intuition ääni oli todella voimakas. Sain yllättävän selkeän vision yhteen pitkään mielessäni pyörineeseen asiaan… Saa nähdä, mitä tästä alkaa kehittymään!

Ennen kaikkea oloni on todella luottavainen juuri nyt. Jo reissussa opettelin luottamaan siihen, että asiat järjestyvät. Tavalla tai toisella. Huomaan ottaneeni reissussa syntyneen luottamuksen mukanani Suomeen. Uskon yhä voimakkaammin siihen, että asiat menevät niin kuin on tarkoitettu. Ei niin kuin minä haluan vain niin kuin on minulle hyväksi. Luottamus auttaa minua suhtautumaan elämään rennommin. Kuin antaisin virran kuljettaa enkä räpiköisi vastaan. Koska tiedän elämän virran kuljettavan minua juuri sinne, minne kuuluukin. Isoja asioita minun on mahdotonta ohjata. Voin vain hyväksyä sen, mitä vastaan tulee.

Kuten jo sanoin, mieleni ajelehtii jatkuvasti uuteen. Pursuaa ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota. Yksi syy siihen on ehdottomasti kevät. Rakastan Suomea, koska meillä on neljä hyvin erilaista vuoden ikaa. Jokainen niistä edustaa jotakin suurempaa muutosta. Kevät edustaa uudestisyntymistä ja vaikeuksien voittamista. Toisinaan olen haikaillut syksyn perään, koska myös syksy symboloi sisälläni myllertävää prosessia. Olen kuitenkin iloinen siitä, että nykyinen vuodenaika kehottaa minua keskittämään ajatukseni uuteen. Hieman pakottaakin kääntämään katseen kohti tulevaa. Kohti tulevaa kesää ja elämän uusia mahdollisuuksia. 

Erityisen innolla odotan kaikkea uutta, mitä tämä kevät ja kesä tuo tullessaan. Tuntuu siltä, että vaikeuksien jälkeen edessä on oikein kaunis elämän vaihe. Haluan aloittaa aivan uusia, mutta myös uudelleen vanhoja harrastuksia. Tuskin maltan odottaa juoksemisen aloittamista  ja suunnistusmetsään pääsemistä vuosien jälkeen! Myös tanssiharrastus ja kirjoittamiseen panostaminen pyörivät mielessä. Lisäksi mielessäni on vaikka mitä ihania kesäsuunnitelmia. Tuskin maltan odottaa kesää ja Suokkia, Ruisrockia, mökkireissua…

Ennen kaikkea haluan antaa yhä enemmän sisimmästäni tilaa unelmilleni. Pienille ja suurille sellaisille. Loppuvuodesta tein itselleni unelmalistan. Lista syntyi pienen sisäisen painostuksen jälkeen, kun tajusin etten ollut unelmoinut pitkään aikaan. Balilla palasin tekemääni listaan ja huomasin edelleen kaikkien kohtien nostavan hymyn huulilleni. Unelmien ei tarvitse olla isoja ollakseen merkittäviä. Uskon, että moni unelmistani tulee vielä tämän vuoden aikana toteutumaan. Minulla on sellainen hyvä kutina, tiedättehän!

”Some years are for growing. Some years are for healing. This year is for blooming”

Kuvaaja: Tanja Koivisto

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *