Liian suurista odotuksista ja vaaleanpunaisista pilvenhattaroista

Sara Susanna's

Olen miettinyt paljon, mitä kirjottaisin. Mistä haluaisin kirjoittaa? Olen listannut asioita, mitä haluaisin blogissani vaalia. Mitä asioita haluaisin välittää eteenpäin? Kuitenkin aloittaminen tuntuu kovin vaikealta. Varsinkin pienen tauon jälkeen, tuntuu siltä ettei tekstiä vain synny. Ei ole järkevää ideaa, aihetta tai suuntaa tekstille. Tuntuu kovin vaikealta aloittaa kirjoittamaan, kun odottaa tekstiltä jotakin. Kun odottaa, että tämän lauseen pitää johdattaa jonnekin. Kuljettaa kohti selkeää, tärkeää ja mielenkiintoista aihetta. 

Sitten tajusin, että olen taas kerran odottanut itseltäni liikoja. Olen odottanut suurta inspiraatiota ja valaistumista. Jotakin, joka räjäyttäisi pankin kerta rysäyksellä. Koska odotan liikaa, en anna itselleni mahdollisuutta kehittyä. Mahdollisuutta rauhassa rakentaa blogilleni selkeää suuntaa. Liiat odotukset helposti lannistavat koko innon. Pilaavat jo olemassa olevat ideat, koska ne eivät ole täydellisiä. On vaikea lähteä luomaan tekstiä, kun ääni pään sisällä vaatii sen olevan täydellinen. Virheetön ja todella mielenkiintoinen. Suorastaan ihmeellinen. 

Vaikka olenkin ollut kiireinen eikä aikaa kirjoittamiselle ole tuntunut löytyvän, suurin syy hiljaiselooni on todella ollut se etten ole vain uskaltanut luoda jotakin hieman keskeneräistä. Jotakin, joka ei heti olisi täydellistä. Olen tiedostanut, että yksi suurimmista heikkouksistani on liiallinen täydellisyyden tavoittelu. Täydellisyyden tavoittelu taas helposti johtaa minulla epäonnistumisen pelkoon, joka taas voi saada minut lamaantumaan ja lopettamaan yrittämisen kokonaan (kirjoitin aikaisemmin aiheesta täällä). 

 
 

Kuitenkin luulin jo päässeeni eteenpäin heikkouteni kanssa, mutta niin ei olekaan. Täydellisyyden tavoittelu vaikuttaa minussa yhä edelleen. Viheliäinen täydellisyyden tavoittelijan ääni sisälläni estää minua yrittämästä. Sanoo, että on parempi olla tekemättä ollenkaan, jos ei voi saavuttaa parasta mahdollista. Kun kuuntelen tuota ääntä, tottelen sitä ja lopetan yrittämisen. Lopetan tekemiseni siihen paikkaan, koska en vain voi saavuttaa täydellisyyttä.

Vaikka täydellisyyden tavoittelijan ääni rajoittaa tekemisiäni, ymmärrän sitä silti hieman. Olenhan jo pitkään yrittänyt luoda mielenkiintoista ja aitoa sisältöä blogiini. Sellaista sisältöä, jolle olisi vielä tilaa muuten niin täydessä blogimaailmassa. Välillä sitä vaan tuntuu siltä, että on jo yrittänyt tarpeeksi. Olen jo antanut kaikkeni, niin miksi enää yrittäisin. Miksi ylipäätään yritän? Mikä tässä hommassa muka on niin tärkeää? 

Samassa kun näin ajattelen, sisälläni herää toinen ääni inttämään, vastaanlaittamaan. ”Älä luovuta vielä. Olet jo antanut niin paljon voimiasi blogille niin älä anna kaiken valua hukkaan. Vielä jonakin päivänä sinun aikasi koittaa. Bloggaaminen on intohimosi, unelmasi, jonka puolesta olet taistellut jo vuosia. Tarvitset vain ripauksen onnea ja hyvää ajoitusta, niin vaivannäkösi palkitaan.”

 

Uskon, että on paljon ihmisiä, jotka varmasti kaipaisivat tuottamaani sisältöä. Jotakin, joka poikkeaa hieman valtavirrasta. Ei paljon ja radikaalisti, mutta pikkuriikkisesti. Sisältöä, joka on mahdollisimman aitoa. Keskeneräisyydessään kovin kaunista. Sillä pintaliito ja siloitellut mielikuvat ovat jo nähty. Ehkä seuraavaksi kaivataan jotakin erilaista. Ei aina hymyä ja naurua. Kauniita aamiaisia ja kuvista toiseen vaihtuvia trenditakkeja. Ehkä tämän kaiken pinnallisuuden keskellä aletaan jo kaivata samaistuttavuutta ja inhimillisyyttä. Todellisia kuulumisia ja tunteita. Niin naurua kuin surun kyyneleitä. Niin pelkoa kuin unelmia. Niin rakkautta kuin epävarmuutta. 

Mielessäni on monta aihetta, josta haluan todella paljon kirjoittaa. Haluan puhua siitä, kuinka itselleen pitäisi puhua kauniisti, niin kuin parhaalle ystävälleen. Haluan kertoa siitä, kuinka paljon jooga on auttanut minua rauhoittumaan ja hiljentämään yliajattelevaa mieltäni.  Haluan kirjoittaa vaalenpunaisista pilvenhattaroista, mutta myös myrskyävän tummista sadepilvistä. Haluan puhua siitä, kuinka tämä maailma tarvitsee enemmän rakkautta, ymmärtäväisyyttä ja lempeyttä.  Haluan kirjoittaa siitä, kuinka onnellinen olen ja kuinka hukassa välillä olen.

Ensiksi minun täytyy kuitenkin voittaa sisäinen täydellisyyden tavoittelijani, joka estää minua yrittämästä. Rajoittaa luovuuttani liialla negatiivisuudellaan. Ehkä en vielä pitkään aikaan pääse kokonaan eroon sisäisestä kriitikostani, mutta ainakin aion yrittää taistella sitä vastaan. En anna oman sisäisen ääneni enää lannistaa minua ja lamauttaa paikoilleen. Ei minun tarvitse päästä täydellisyyteen. Pääasia on, että yritän. Annan kaikkeni ja se riittää. 

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle. Olkoon tämä viikkoa täynnä onnen kyyneliä, vaaleanpunaisia pilvenhattaroita, syyssateen ropinaa, kynttilöiden lepattavaa valoa ja toivon pilkahduksia <3

 

Kuvaaja: Suvi Myllymäki

Kommentit

Merjabirgitta Loppukaarre (Ei varmistettu) http://mbmuuttaamaailmaa.fi

Upea neule ja malli, tervetuloa katsomaan omaa blogiani! &lt;3

Kommentoi