Mikä on olennaista?

Sara Susanna's

Oletko ikinä istunut alas miettimään, mikä on olennaista? Oletko ikinä pysähtynyt pohtimaan, millä on todella merkitystä? Oletko ikinä hengähtänyt hetkeksi miettimään, mikä on sinulle tärkeää? Mitä haluat elämässäsi vaalia? Mihin haluat aikasi käyttää?  Mihin huomiosi keskittää?

Erityisesti näin joulun alla kiire ja hössötys valtaa mielen. On sitä sun tätä pakettia ja koristetta, jotka pitäisi hankkia. Ruuatkin pitäisi ostaa ja joulukortit lähettää. Muutamat jouluiset kuvat pitäisi julkaista ja nätit paketit väsätä. Kun on jatkuvasti jos jonkinlaista tekemistä mieli lähtee helposti laukalle. Ei ehdi pysähtymään vaan kiirehtii jo seuraavan. Seuraavaan askareeseen tai hoidettavaan hommaan.

Silloin nopeasti huomaa itsensä huolehtivan turhasta. Stressaavan ylimääräisestä. Ahdistuvan pienestäkin. Mitä kauemmas mieli ehtii tästä hetkestä huidella, sitä kauempana on omasta itsestään ja elämästään. Elämä, kun ei tapahdu huomenna, viikon päästä tai jouluna, vaan nyt. Samalla sitä sysää painolastia tulevaan sitkun-ajattelulla. Sitkun on joulu, rauhoitun. Sitkun on loma, nautin elämästä. Sitkun on vapaapäivä, hiljennän. Mitä enemmän on odotuksia tulevalle sitä enemmän luo paineita itselleen. Vapaapäivän rentous katoaa, kun silloinkin pitäisi suorittaa rentoutta. Pitäisi suorittaa levollisuutta. Pitäisi suorittaa palautumista. Koska ei aiemmin ehtinyt.

Itse huomasin pari päivää meneväni ihan ylikierroksilla. Juoksin kaupungilla hakemassa sitä sun tätä. Huolehdin joululahjoista.  Suunnittelin paketointia. Ideoin kuvauksia. Täytin kalenteria. Ahdistuin sen täyttymisestä. Yritin suorittaa tehokkaammin. Saada hommia alta pois nopeammin. Vapaapäivän suunnittelu sai minut voimaan pahoin. Tiesin kyllä, että pitäisi hiljentää. Nimenomaan pitäisi.

Kunnes, sain töissä kunnon päänsäryn. Ihan yhtäkkiä totaalinen väsymys, kipu ja epätodellinen olo iski. Huimasi ja teki mieli vain rojahtaa lattialle. Siinä sitten yrittäessäni vielä ajatuksen tasolla saada itseäni muokkaamaan uusia kuvia, tajusin. Tajusin, että haloo. Nyt riittää tämä sinne tänne poukkoilu. Joka paikan höylänä oleminen. Kaiken mahdollisen ylenpalttinen huolehtiminen. Nyt on pakko hidastaa. Ennen kaikkea saan hidastaa. Voin hiljentää.

Uskon siihen, että ihminen on kokonaisuus. Keho ja mieli toimii enemmän tai vähemmän yhdessä. Kehon viestit kertovat mielestä ja mielen viestit kehosta. Haluan perehtyä aiheeseen yhä enemmän, koska kehollani on taipumusta oirehtia hyvin voimakkaasti monella eri tavalla. Uskon, että kehoni fyysiset oireet kertovat minulle mielestäni jotakin. En vain vielä täysin ymmärrä, mitä. Kuitenkin olen varma, että tällä kertaa päänsärky oli minulle varoitusmerkki. Hätähuuto kaiken kiireen ja hössötyksen keskellä. Avunpyyntö ahdistuneelta ja stressaantuneelta mieleltä.

Istuin sitten päänsärky päissäni alas ja hengittelin hetken syvään. Pysähdyin aloilleni. Hiljensin tahtiani. Niin kehoni kuin mieleni puolesta. Huomasin, kuinka pikku hiljaa aloillaan olo alkoi laskea ylivireystilaa. Mieleni alkoi selkiytyä. Minulle alkoi hiljalleen hahmottua, ettei kaikkea taas kerran tarvitse tehdä. Teen sen, minkä pystyn ja muu saa jäädä. Keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Yritän ankkuroida mieleni tähän hetkeen enkä päästä sitä vaeltelemaan tavoittamattomiin. Minun täytyy laittaa oma hyvinvointini edelle. Tiedän, että se on minun suurin oppiläksyni yhä edelleen. Kaikkeen ei vain tarvitse venyä ja vanua. 

Niin jouluna kuin muinakin vuoden päivinä olisi välillä hyvä pysähtyä miettimään, mikä on olennaista. Mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä? Mihin halua aikansa, energiansa ja jaksamisensa käyttää? Mihin haluaa huomionsa keskittää?

Itselleni selkiytyi taas kerran ettei kiire, ahdistus ja ylenmääräinen stressaaminen eivät ole olennaista. Eivät joulussa eivätkä muulloinkaan vuoden aikana. Ne ovat asioita, joita haluan viimeiseen asti välttää. Kiire ei ole oletusarvo eikä hyvän elämän mittari. Jokaisella meillä on oikeus karsia kalenteria niin, että omalle hyvinvoinnille löytyy tilaa. Se ei aina ole helppoa, mutta pienikin hetki hiljentymistä on parempi kuin ei mikään. Kiire ei myöskään tarkoita automaattisesti stressiä. Minua ei haittaa juosta kaupungilla ja tehdä pitkiä päiviä, kunhan vain saan pidettyä mieleni menossa mukana. Läsnä olevana tässä hetkessä eikä poukkoilemassa jossakin muualla. Lisäksi ahdistus syntyy siitä, että mieli vaeltaa liikaa tulevassa. Huolehtii huomisesta. Eikä se ole ollenkaan elämässä olennaista. Elämä, kun on tässä ja nyt eikä huomisessa.

 

Uskon, että vastoinkäymiset, pienet tai isot sellaiset, toimivat elämässämme ikään kuin herätyskelloina. Ne herättävät meidät elämän realiteetteihin. Auttavat katsomaan maailmaa uusin ja viisaammin silmin. Elämän lyödessä vasten kasvoja on lähes väistämättömästi pakko istua alas ja miettiä mikäs nyt onkaan tärkeää tässä elämässä. Vastoinkäymisten myötä itselle merkitykselliset asiat alleviivautuvat mielessä pikku hiljaa. Päivä päivältä omat arvot selkiytyvät ja erottuvat mielen sekastkusta aikaisempaa paremmin. Merkitykselliset asiat korostuvat muiden vähäpätöisempien asioiden keskeltä.

 

Oma arvomaailmani on muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana. Uskon jo nyt, että ehkä tämän vuoden tarkoitus oli nimenomaan vaikeuksien kautta ravistella minua ja herättää minut pohtimaan omia arvojani. Erityisesti viimeisten kuukausien aikana olen miettinyt lähes päivittäin minulle merkityksellisiä asioita. Olen pohtinut yön pimeinä tunteina, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Olen miettinyt, millaisia arvoja haluan vaalia elämässäni. 

Itselleni merkitykselliset asiat pohjautuvat yhä enemmän sisäiseen rauhaan, syvän yhteyden luomiseen muihin ihmisiin ja inhimillisen aitouden vaalimiseen. Koen myös syvältä kumpuavat tunteet merkitysellisimmiksi. Haluan antaa tilaa niin omille kuin muiden ihmisten tunteille. Haluan ymmärtää, osoittaa myötätuntoa ja vaalia aitoutta aikaisempaa enemmän. Elämä näyttäytyy minulle aikaisempaa enemmän läsnäoloon ja hetkeen heittäytymisen taidoissa. Jos aikasemmin kiireen ja stressin sävyttämä mieleni suuntasi koko ajan tulevaan, haluan tietoisesti opetella suuntaamaan huomiotani enemmän tähän hetkeen. Siihen missä nyt juuri olen.

Toivon, että tämän postauksen myötä pysähtyisit hetkeksi kaiken kiireen ja hulinan keskellä. Istuisit alas. Sulkisit silmäsi. Hengittäisit syvään. Hiljentäisit mielesi. Rentouttaisit kehosi. Silmäsi avatessasi muistaisit, mikä onkaan olennaista. Joulussa ja elämässä yleensä. 

Minulle olennaista tänä jouluna on läsnä olo, rauhoittuminen ja yhdessä olo. Niitä yritän vaalia jo ennen joulupyhiä. Koskaan ei saisi olla liian kiire läsnä ololle omassa elämässään. 

Kommentoi