Tammikuun kuulumiset

dsc_0356.jpg

Tammikuuhun kuului uuden alun tuntua, muutosta ja tietynlaista helpotusta. Kun mietin kuukauden alkua, sitä leimaa vahvasti uuden vuoden mukana sisälleni syttynyt toivon kipinä, mutta samalla myös todella uupunut olo. Muistan kirjoittaneeni useammin kuin kerran päiväkirjaani, kuinka väsynyt olen ja kuinka paljon kaipaisin lomaa. Tuntui siltä, että mieli alkoi jo elää uudessa ja täyttyä hiljalleen luottamuksesta elämään kehon kuitenkin vielä huutaessa lepoa. Tarkoituksella toppuuttelin jo innostunutta mieltäni ja kehotin itseäni vain lepäämään.

Kun päästin irti ajatuksesta, että minun pitäisi nyt heti uuden vuoden alkaessa olla toteuttamassa suurimpia unelmiani ja juoksemassa päistikkaa kohti tavoitteitani, mieleni alkoi rauhoittua. Tavoitteeni parille ensimmäiselle viikolle olikin antaa keholleni sen tarvitsemaa lepoa ja hyvinvointia, jotta jaksan suoriutua työpäivistä. Samalla pyrin ajattelemaan, että kerään nyt voimia tulevaa varten. Voimistan kehoani, jotta tulevaisuudessa jaksan tavoitella unelmiani. Lepo ei ole minulta pois vaan minua varten. 

 

dsc_0547.jpg

collage3.jpg

 

Kuukauden vaihteessa oli edessäni taas yksi muutos. Työsopimukseni päättyi ja oli aika sanoa heipat työkavereille. Samalla väliaikaisen asuntoni vuokrasopimus päättyi ja pitkän pohdinnan jälkeen muutin väliaikaisesti takaisin vanhemmilleni. Mietin ja tuskailin päätöksen kanssa pitkään, mutta suurimpana vaakakupissa painoi oma jaksamiseni ja hyvinvointini. Koin etten millään jaksa todella rankan ja voimia kuluttavan vuoden jälkeen etsiä yhtä aikaa sekä uutta asuntoa että työtä. Samalla olisi pitänyt päättää ja järjestellä asiat opiskelupaikan hakua varten. Koin, etten pysty vähäisillä voimavaroilla tekemään niin monta tärkeää päätöstä yhtä aikaa ja vielä todella lyhyen aikavälin sisällä. 

Päätin siis kerrankin kuunnella omaa vointiani, mistä olen nyt todella ylpeä. Kuitenkin muuton lähestyessä minut valtasi suuri epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne. Minun pitäisi selvitä yksin. Minun pitäisi jaksaa järjestellä omat asiani kuntoon. Minun pitäisi päästä eteenpäin eikä ottaa näin suurta takapakkia. Mitäköhän muutkin ajattelevat, kun kuulevat minun palanneen takaisin? Kuulosta varmaan ihan typerältä ja juuri siltä etten vain ole riittävän vahva pärjäämään elämässä. Olen ihan täysin epäonnistunut ja voisin suoraan kaivautua maan rakoon. 

Ahdistus paheni muuttolaatikoita kantaessa. Mitä minä teen taas täällä? Juurihan lähdin innoissani rakentamaan omaa elämää ja nyt olen taas näillä vanhoilla kulmilla? Olenko nyt ihan nolla? Laitoin onneksi viestiä parille ystävälle, jotka heti osasivat ohjata paniikin sekaiset ajatukseni oikeaan suuntaan. Toinen heistä taisi sanoa ”Saat olla todella ylpeä itsestäsi. Ei ole itsestään selvyys, että uskaltaa tehdä noin ison päätöksen oma hyvinvointi etusijalla. Tiedät sydämessäsi, että tämä on juuri nyt paras ratkaisu juuri tähän tilanteeseen. Luota siihen!”

 

dsc_0604.jpgdsc_0418-2.jpg

Vedin hetken happea ja muistutin itselleni, ettei levon ottaminen itselleni ole takapakkia. Ei elämässä tarvitse yrittää selviytyä yksin. Kun myrsky koettelee ja vie voimia, apua voi ja saa ottaa vastaan. Ei tarvitse jäädä yksin uppoavan laivansa pohjalle haukkomaan henkeä vaan voi ottaa toisen tarjoamasta pelastusrenkaasta kiinni. Ei ole epäonnistumista, että tekee parhaimman päätöksen oman jaksamisen pohjalta. On suurinta vahvuutta myöntää, että nyt ei jaksa ja tarvitsee happea. En ole super ihminen vaan ihan tavallinen pieni ihminen, jonka voimavarat ovat rajalliset. 

Ennen kaikkea tekemäni päätös mahdollistaa minulle nyt monta asiaa oman hyvinvointini lisäämiseksi. Minulla on tällä hetkellä paljon aikaa tehdä mukavia ja hyvinvointiani lisääviä asioita. Minulla on aikaa rauhalliselle liikunnalle, ulkoilulle, joogalle ja päiväunille. Minulla on aikaa tehdä juuri niitä blogijuttuja, joita haluan. Minulla on aikaa tavata vanhoja ja uusia ystäviä. Minulla on aikaa lähteä tähän astisen elämäni pisimmälle reissulle. Minulla on aikaa kirkastaa ajatuksiani ja näkemyksiäni tulevaisuuteni suhteen.

Kuitenkin en halua asettaa itselleni mitään paineita hyvinvointini suhteen. Joku voisi kuvitella, että jo viikon ”tekemättömyyden” jälkeen olo olisi täysin levännyt ja täynnä uutta energiaa. Minun kohdallani niin ei todellakaan ole. Tuskin olooni tulee suurta muutosta edes kuukaudessa. Henkisen hyvinvoinnin taakkaa on kertynyt vain niin paljon, että se vaikuttaa väistämättä aivan kaikkeen vielä pitkään. Moni asia on terveydessäni vielä aivan retuperällä ja vaatii todella paljon aikaa, että voisin sanoa taas olevani todella terve. Yksi asia kuitenkin kerrallaan eteenpäin.

collage_0.jpg

dsc_0534.jpg

 

Parasta ehkä, mitä voin itselleni tehdä nyt on keksittyä mukaviin juttuihin, jotka vievät huomioni täysin mukanaan. Enemmän joogaa, lenkkeilyä, kahvihetkiä, leffailtoja, auringonlaskujen katselua, koirien halailua, valokuvausta, kirjoittamista… Unen laadun parantaminen olisi myös todella tärkeää hyvinvointini kannalta, mutta keinoni sen suhteen alkavat olla lopussa. Ehkä kirjoitan unesta myöhemmin lisää, koska uniongelmat ovat olleet elämässäni läsnä jo pidemmän aikaa. Uni valitettavasti vaikuttaa myös aivan kaikkeen ollessaan huonoa.

Helmikuuhun siirryn aika neutraalein tuntein. Ihmettelen kyllä, mihin tammikuu oikein katosi. Ehkä se kertoo siitä, kuinka paljon energiaa sitä voikaan kulua myös vain olemiseen.Tärkeintä kuitenkin, mitä tammikuu toi tullessaan oli pienet innostuksen ja onnen kipinät. Erityisesti loppukuuta kohden elämä alkoi vihdoin näyttää kauniita puoliaan ja sain ilokseni hymyillä aikaisempaa enemmän. Tapasin ihania ihmisiä ja sain viestejä uusilta ihanilta tyypeiltä. Ajatukseni blogini ja someni suhteen kirkastuivat yhä selkeämmäksi. Enemmän ohikiitävien hetkien ikuistamista ja elämän kauneuden mutustelua. Erityisen kauniina muistona tammikuusta mieleeni jää hyvinvointiviikonloppuni

Helmikuussa elämä jatkuu siis samoihin asioihin keskittyen kuin tähänkin asti. Oma hyvinvointi ja jaksaminen kaiken edellä. Aloitan tulevan reissun suunnittelun, koska jos tammikuuta on uskominen helmikuu hujahtaa äkkiä ohi ja pian onkin aika jo nousta lentokoneeseen kohti Indonesiaa! Lisäksi helmikuussa haluan ulkoilla ja joogata päivittäin, jotta mieleeni tulisi vielä enemmän väljyyttä ja levollisuutta. Ei mitään ihmeellistä luvassa, elämää vain.

Loppuun vielä helmikuun runon pätkä kalenteristani: ”Ystävyys on sitä, ettei kyllästy toisen tarinaan vaan tahtoo kulkea sen sivuilla viimeiseen sanaan saakka” <3

dsc_0489.jpg

Kuvaaja: Inka Pietilä

Kommentit (4)
  1. Kaunis postaus ja kauniita sanoja <3

    1. Voi suuret kiitokset sinulle <3

  2. Oot kyllä todella rohkea ja taitava nainen kirjoittamaan
    T. Samalla polulla

    1. Voi kiitos paljon. Tämä kommentti lämmitti sydäntä niin paljon <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *