Tuskin maltan odottaa…

vpl08506.jpg

Viime päivinä olo on ollut poikkeuksellisen innostunut. Ehkä kauniit talvipäivät ovat tehneet tehtävänsä ja vaikuttaneet piristävästi mieleeni. Tai sitten vain rentoutuneempi ja stressittömämpi olotila on antanut tilaa innostukselle. Myös paljon mukavia juttuja on luvassa ja siksi heräänkin aikaisempaa innostuneempana uuteen päivään. On ihan mahtavaa huomata, kuinka hiukan kadoksissa olleet osat persoonallisuudestani alkavat heräämään uudelleen henkiin. Nimittäin juuri innostuneisuus, elämän nälkäisyys ja päämäärä tietoisuus. Tunnen suonissani, että hetken levon jälkeen pursuan todella uutta ja voimakasta energiaa! Tänään ajattelin jakaa teille hiukan tätä innostusta, jos tekin vaikka saisitte pienen innostuksen kipinän luoksenne!

Tuskin maltan odottaa…

Uusia kuvausjuttuja. Minulla on jo monta hyvää kuvausideaa takataskussa ja tuskin maltan odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä! Talviset maisemat inspiroivat nyt kovasti! Odotan myös innolla, että pääsen ottamaan kuvia uudesta todella pörröisestä ja lämpimästä kaulahuivistani. Kuvissa näkyvän valkoisen huivin tein itse, mutta ohuen langan takia se ei ollutkan niin lämmin kuin alunperin halusin. Siksi hairahduin ostamaan Samujin alesta täydellisen harmaan mohair-huivin. Kuvia siitä siis piakkoin…

Viikonlopun staycationia yksin Helsingissä! Osallistun tulevana viikonloppuna Katri Syvärisen jooga workshopiin ja sen tiimoilta varasin itselleni hotelli huoneen Clarionista. Löysin Katrin kirjat ja podcastin pari kuukautta sitten ja ammensin niistä valtavasti voimaa vaikeimpina hetkinä. Siksi halusin aivan välttämättä päästä Katrin Rootsissa järjestämään jooga-workshoppiin! Innolla odotan myös Rootsin nyhtis burgeria, niiin hyvää. Viikonloppu pitää siis sisällään paljon hyvinvointia, rentoutumista ja kattouima-altaalla polskuttelua!

Uuden reppuni käyttöä. Olen jo pitkään tuskaillut ison käsilaukkuni ja jumissa olevien hartioideni kanssa. Tällä viikolla minulla meni lopullisesti hermo ison käsilaukun raahaamiseen ja kävin ostamassa itselleni uuden repun Marimekolta! Reppu on yksinkertaisuudessaan kaunis ja ennen kaikkea erittäin kevyt kantaa! Ai, että hartiat kiittää! Kuvia repustakin tulossa pian, koska aion ruveta levittämään repun käytön ilosanomaa!

vpl08623.jpgcollage1_1.jpg

Uusia tuulia. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vaikka mitä hienoa tulee tapahtumaan tämän vuoden aikana. Haluan tarkoituksella pitää suunnitelmani avoinna, jotta voin mahdollisimman hyvin heittäytyä elämän virran mukaan! Tunnen sisimmässäni, että viime vuoden jälkeen tänä vuonna on paljon hyvää tiedossa <3

Valkoisen mohair-piponi valmistumista. Aloitin neulomaan Samujin inspiroimana itselleni kaksinkertaista muhkeaa pipoa. Toivon, että pipo on valmistuessaan juuri oikean kokoinen ja pääsee ahkeraan käyttöön! 

Kuukauden päästä koittavaa Balin reissua. Kyllä luit oikein. Lähden kuukauden päästä yksin kolmeksi viikoksi Balille!!! Olen samaan aikaan niin innoissani ja niin peloissani. Uskon kuitenkin, että reissustani tulee ikimuistoinen! Surffausta, upeita auringonlaskuja, lämpöä, joogaa, hyvää ruokaa… TUSKIN MALTAN ODOTTAA! <33

vpl08604.jpgvpl08733.jpg

Leffakäyntiä omassa seurassa. Ajattelin joku päivä mennä yksin leffaan ja nauttimaan vain omasta seurastani. Pitkään olen yrittänyt saada mukaani kaveria, mutta ei ole oikein aikataulut natsannut. Miksen siis menisi kerrankin yksin leffaan?! 

Runebergin torttuja. Tänä vuonna aion leipoa minun allergioideni mukaiset tortut ja mutustella niitä kahvin kanssa. Ai, että olen lapsesta saakka rakastanut Runebergin torttuja. Niin hyviä <3

Hyvinvointi-iltaa helmikuun puolella. Sain juuri yhdeltä ihanalta tyypiltä kutsun hänen luokseen hyvinvointi-iltaan. Super ihana päästä tutustumaan uusiin ihmisiin kivan tekemisen merkeissä! Mitä tekisinkään ilman somea ja sen mukana tulevia mahdollisuuksia verkostoitua ja tavata uusia mahtavia tyyppejä?!

 

vpl08502.jpg

Uutisia yhdestä duunipaikasta. Kyseinen työ olisi ehdottomasti unelmieni työ tällä hetkellä ja toivon kovasti saavani paikan. Tiedän pettymyksen olevan suuri, jos epäonnistun minulle todella tärkeässä asiassa. Onneksi mahdollisuudet ovat vielä avoinna ja unelmien työpaikka on yhä saavutettavissa. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että saan pian iloisen uutisen <3

Vierailua Oodi-kirjastossa. Juu, en ole vieläkään saanut aikaiseksi vierailla Oodissa. Ehkä se kertoo siitä, kuinka paljon olen koukuttunut äänikirjoihin. Tavallisia kirjoja luen enää vain harvoin, mutta äänikirjoja lähes jatkuvasi. Erityisesti iltaisin tavallinen kirja on vaihtunut äänikirjaan, koska minun on helpompi nukahtaa silmät kiinni pimeässä äänikirjaa kuunnellen!

Valon lisääntymistä. Nyt jo on ihan mahtavaa huomata kuinka neljältä on vielä valoisaa. Aurinkokin on näyttäytynyt yhä useammin! Kevään koittaessa sisimpään hiipii väkisinkin voittajafiilis, kun synkistä ja pimeistä talvikuukausista on selvitty! Ei aikaakaan, kun saadaan kylpeä valossa taas aamusta iltaan <3

Näiden fiilisten pohjalta ihanaa torstaita! Palaillaan ensi viikolla uusien mielenkiintoisten aiheiden parissa! <3

vpl08644.jpg

Kuvaaja: Anette

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *