Vähemmän on oikeasti enemmän

Elämme maailmassa, jossa enemmän on enemmän. Jatkuvasti pitäisi olla enemmän. Pitäisi olla tehokkaampi, nopeampi ja menestyvämpi. Pitäisi osata olla positiivisempi, avoimempi ja hyväksyvämpi. Pitäisi jatkuvasti saavuttaa uusia asioita, tavoitella omia unelmia ja tähdätä onnellisuuteen. Pitäisi kokea sitä ja tätä, olla täällä ja tuolla ja olla tietoinen siitä ja tästä. Jatkuva informaatiotulva ruokkii nopeasti alitajunnan ”pitäisi” ajattelua, kun yhdellä napin painalluksella näkee, mitä sadat ja tuhannet ihmiset tekevät, kokevat ja saavat aikaan. Liian helposti sitä alkaa vaatia itseltäkin enemmän. Uskoa, että enemmän on enemmän.

Tiedostin jo pari vuotta sitten voimakkaan stressi- ja uupumisoireiluni myötä vaativani itseltäni ja elämältäni paljon, aivan liikaa. Päässäni takoi jatkuvasti erilaiset ”pitäisi” ajatukset enkä saanut niiltä rauhaa muuten kuin tekemällä yhä enemmän ja enemmän. Yritin pärjätä elämässäni kaikessa mahdollisessa. Ysi ei riittänyt, kun kymppi oli mahdollinen. Tiesin, että olin asettanut riman aivan liian korkealle. Tiesin, että paljon vähempikin olisi riittänyt. Tiesin, että minun olisi tulevaisuudessa laskettava rimaa ja tyydyttävä vähempään.

Uupumus ja totaali väsymys pakottivat minut hidastamaan. Ymmärsin, kuinka loppuun olin itseni ajanut ja vähempi todellakin olisi riittänyt. Ajattelin, että kyllä tästä eteenpäin osaan kuunnella itseäni ja olla vähemmän vaativampi. Ymmärsin, ettei minun tarvitse todellakaan pärjätä kaikessa. Enkä siitä eteenpäin enää yrittänytkään pärjätä kaikessa. Lukio loppui ja opiskelusuoritusten katoamisen myötä tuntui helpommalta laskea rimaa myös muilla elämänalueilla.

Kuitenkin, vaikka pahimmasta elämän kanssa kilpajuoksu -vaiheestani on kulunut jo vuosia, yhä edelleen huomaan vaativani itseltäni jatkuvasti enemmän. ”Pitäisi” ajatukset valtaavat nopeasti tilaa, erityisesti heikkona hetkenä. Vaikka olen oppinut hidastamaan tahtia huomattavasti ja olemaan lempeämpi itseäni kohtaan niin siltikin riittämättömyyden tunne ottaa valtaa ja vähemmän hyväksyminen on välillä kovin hankalaa. Riittämättömyyden tunteen syntyyn on useita syitä, mutta tässä postauksessa haluan käsitellä yhtä niistä, jonka olen selkeästi havainnut.

Nimittäin olen havainnut, että on vaikea hyväksyä vähempi, koska tämä hieman vinksallaan oleva yhteiskunta vaatii koko ajan enemmän. Nykymaailma suorastaan hengittää enemmän on enemmän ajattelua. Palvoo täydellisyyden tavoittelua ja eteenpäin menemistä. Tehokkuus ja tavoitteellisuus ovat arvossa ja näkyvät jatkuvasti ympärillämme. Tahti kovenee koko ajan, mutta samaan aikaan mielenterveysongelmat, työuupumus ja loppuunpalamiset lisääntyvät. Moni tiedostaa kiireen ja jatkuvan suorittamisen ongelmat (niin kuin minäkin pari vuotta sitten), mutta harva on aidon oikeasti valmis hyväksymään vähemmän. Koska haluamme niin paljon enemmän. Koska uskomme, että enemmän on enemmän.

Ei riitä, että hidastaa hetkellisesti, jää parin kuukauden sairaslomalle tai vähentää päivittäistä työkuormaa. Jos hidastaessa päässä pyörii jatkuvasti ”pitäisi” ajatukset, ei ole osannut vielä aidon oikeasti hellittää. Ei riitä, että hidastaa vaan täytyy sallia hitaus. Hyväksyä hitaus. Päästää irti siitä ajatuksesta, että ”pitäisi” jatkuvasti olla jotakin enemmän. Mitään ei pidä ollakseen enemmän, koska on jo tarpeeksi. Myös vähemmän on tarpeeksi.

Itse tiedostan jo aika hyvin oman riittämättömyyden tunteeni ja siitä kumpuavat ”pitäisi” ajatukset. Mutta auta armias, kun on jo oppinut hidastamaan ja pysähtymään. Sallimaan sen, että ei tarvitse jatkuvasti mennä ja tehdä. Oppinut löytämään omat rajat ja sanomaan ”ei” itseä liikaa kuluttaville asioilla. Hyväksymään sen, että tarvitsee enemmän omaa aikaa, lepoa ja hiljaisuutta. Ymmärtänyt, että välillä pitää tyhjentyä, ei voi jatkuvasti olla täysi. Mutta silti tuntuu siltä, ettei tämäkään riitä. Että vaikka kuinka hidastan, hellitän ja päästän irti niin en siltikään ole tarpeeksi levännyt enkä aina tunnu jaksavan tavallistakaan. Silloin se vasta lähtee ”pitäisi” ajatukset laukalle.

Eilen oli tuommoinen päivä, kun useiden päivien levon jälkeen siltikin tuntui etten saa itsestäni mitään irti. Päässä pyöri ajatukset, että kyllä nyt pitkän viikonlopun jälkeen ”pitäisi” jaksaa ja aloittaa uusi viikko energisenä käyntiin. ”Pitäisi” jo lähteä työstämään uusia projekteja muutenkin kuin ajatuksen tasolla. ”Pitäisi” tehdä sitä ja tätä. Mutta kun en vain jaksanut.

Mutta voisiko vain yrittää hyväksyä, ettei ole mikään super ihminen? Niitä tuolla kadulla ja somessa vaikuttaa paljonkin olevan, mutta minä en ole sellainen. En jaksa määräänsä enempää ja minulla tulee todella nopeasti ihmisyyden rajat vastaan. Olen ehkä joidenkin mielestä pieni, heikko ja jaksamaton. Turhan aikaansaamaton ja liian vähästä väsähtävä.

Kuitenkin itse tiedän totuuden: olen vain ihmisen kokoinen ihminen. Myönnän ja tunnistan omat rajani. Myönnän olevani pieni. Hyväksyn olevani pieni, vaikka se ei ole aina helppoa. Koska silloin joutuu taistelemaan sekä oman mielen, että ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Molemmat käskyttävät eteenpäin ja vaativat jotakin sellaista, mihin minä en vain pysty. Vaativat enemmän jatkuvasti. Ne jatkavat sitä niin kauan kuin itse uskallan sallia vähemmänkin riittävän. Seisoa oman sisäisen totuuteni takana joka ikinen kerta, kun ”pitäisi” ajatukset lähtevät lentoon.

Vähemmän on oikeasti enemmän. Toivon, että jokainen ihminen voisi sen itsellensä sallia. Päästää irti harhaluulosta, että enemmän on enemmän. Luopua jatkuvasta tarpeesta olla enemmän. Ajatuksesta, että jos tekee, suorittaa ja saavuttaa mahdollisimman paljon muuttuu samalla itsekin suuremmaksi -on enemmän. Totuus kuitenkin on, että ihmisenä ollaan kaikki samankokoisia. Nyt ja aina. Ollaan vain ihmisen kokoisia. Ei suuria tai pieniä, vain ihmisiä. Sellaisenaan nyt jo riittäviä. Nyt on jo tarpeeksi. Vähemmän on jo aivan tarpeeksi. Ihan oikeasti.

Salli itsesi olla ihmisen kokoinen ihminen. Välillä kovin pieni, mutta toisinaan myös suuri. Tyhjyyttä seuraa aina täyttymys. Pimeyttä valo. Mutta joka hetkessä ollaan kaikki jo ihan tarpeeksi. Riittäviä ja kauniita, ihmisen kokoisia ihmisiä <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *