Vahvuutta on olla aidosti rikkinäinen

Sara Susanna's

Tänään haluan jakaa jotakin aitoa. Jotakin sellaista, joka jonkun mielestä voi olla huonoissa asioissa vellomista. Ehkä liian keskeneräistä ja epätäydellistä. Liian totista totta ihmisenä olemisesta. Ehkä jopa liian rohkeaa ja siksi niin kovin ärsyttävää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että elämään kuuluu ihan yhtä lailla aallon pohjat kuin harjatkin. Ei ole negatiivisuutta hyväksyä elämä sellaisena kuin se on. Kera nousujen ja laskujen.

Haluan jakaa jotakin aitoa, koska uskon aitouden olevan avain todelliseen ihmisyyteen. Vahvuutta on olla aidosti rikkinäinen. Ilman mitään suojakuoria tai tekemällä tehtyjä kulisseja. Vahvuutta on olla aito inhimillinen ihminen. Olen myös sitä mieltä, että maailmaan tarvitaan enemmän ymmärrystä, välittämistä ja rakkautta. Haluan korostaa niiden tärkeyttä yhä useammin teksteissäni. Jos jatkat lukemista, varaudu siis inhimillisyyden kohtaamiseen. Niin heikkouksien kuin vahvuuksien kanssa.

Ensinnäkin, tässä postauksessa on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuvia minusta, kun hymyilen. Kuvia, joissa mielestäni hymyni on kaunis ja aito. Sellainen kuin kuvittelen sen olevan silloin, kun olen iloinen ja onnellinen. Postauksen kuvia katsellassa minulle välittyy hyvä fiilis. Tuolta siis näytän, kun olen onnellinen. 

Kuitenkin totuus tästä hetkestä on jotakin aivan muuta. En todellakaan ole tuo kuvien kauniisti hymyilevä ja onnellinen tyttö. Se on ehkä kuva minusta, mutta se ei kuvaa minua tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa. Totuus ei ole se, että olisin onneni kukkuloilla ja päivästä toiseen hymy korvilla. Ei, ei todellakaan. Olen itkenyt viimeisen parin kuukauden aikana enemmän kuin koskaan. Hymyillyt sitäkin harvemmin aidon oikeasti. Minua on sattunut todella paljon ja olen voinut pahoin. Voin yhä edelleen.

Olen kulkenut karikkoisia teitä ja niin kuljen vieläkin. Jokainen askel tuntuu vähän epävarmalta. Siltä kuin kohta taas luiskahtaisin rähmälleni maahan. Pelkään jo valmiiksi pahinta. En oikein tiedä minne minun pitäisi askeltaa. En yksinkertaisesti tiedä, miten päin minun oikein pitäisi olla tämän pahan oloni kanssa.

Onni ja ilo tuntuvat etäisiltä, minulle kuulumattomilta. En todellakaan osaa samaistua näissä kuvissa hymyilevään tyttöön. Tiedän hänen olevan olemassa, mutta en tunne enkä näe häntä tällä hetkellä. Kuin joku vaikeuksien tuoma sumuverho olisi todellisen minäni edessä.

 

Kun tuntuu oikein pahalta, yritän hyväksyä. Yritän kaikin tavoin hyväksyä vallitsevan tilanteen. Vaikka hyväksyminen on äärimmäisen hankalaa, yritän silti. Muuta en voi. En voi paeta tai muuttaa oloani kuin taikaiskusta. Minun täytyy vain oppia hyväksymään ja siten keventää oloani. Nyt voin pahoin ja se on ihan okei. Kärsin suuresta kuormasta vaikeita tunteita ja se on ihan okei. Erityisesti ahdistus kulkee mukanani päivittäin. On kulkenut jo jonkin aikaa ja se on ihan okei. Ehkä kulkee jatkossakin ja sekin on ihan okei.

Kuitenkin paha olo ja ahdistus ovat vain yksi osa minua. Ne eivät määrittele minua ihmisenä. En ole sen huonompi tai parempi. En ole sen heikompi tai vahvempi. Epäonnistuneempi tai onnistuneempi. Olen vain ihminen, joka on tällä hetkellä vaikeassa elämänvaiheessa. Olen yksinkertaisesti vain ihminen. En sen enempää tai vähempää.

Ennen kaikkea, olen paljon enemmän kuin paha oloni. Olen paljon enemmän kuin kipuni, tuskani ja epävarmuuteni. Olen niin paljon enemmän kuin kohtaamani vaikeudet. Niin me kaikki olemme. Ei ketään ihmistä voi määritellä sen painolastin mukaan, jota hän on joutunut kantamaan. Eihän kukaan ihminen ansaitse kantamaansa taakkaa. Eikä se siksi voi millään tavalla määrittää kokonaista ihmistä. Ei millään tasolla eikä missään muodossa. Olemme kaikki niin paljon enemmän kuin kohtaamamme vaikeudet.

Yleensä kirjoittaminen, jooga tai rauhallinen kävely auttavat minua. Ne muistuttavat minua siitä, että olen tarpeeksi vahva kohtaamaan vaikeudet. Olen tarpeeksi vahva kohtaamaan suurimmat pelkoni, epävarmuuteni ja tuskani. Olen tarpeeksi vahva jatkamaan eteenpäin. Yksi askel kerrallaan, vaikka pahalta tuntuukin.

 

Vaikka minua sattuu nyt, olen silti kykenevä onneen, iloon ja rakkauteen. Ehkä en juuri nyt, mutta jonakin päivänä. Jonakin päivänä hymyilevä ja viime aikoina kadoksissa ollut Sara taas löytää luokseni. Minun täytyy vain ensin puskea vaikean ajan läpi, jotta voin taas päästää valoa sisään sen ansaitsemalla tavalla. Koska minäkin ansaitsen olla onnellinen ja hymyileväinen, ihan yhtä paljon kuin jokainen kaunis ihmissielu. Me kaikki ansaitsemme onnea ja rakkautta.

Jonakin päivänä voin taas aidosti samaistua kuvaan hymyilevästä itsestäni. Tiedän, että se päivä on vielä tulossa. Mitä hanakammin siihen uskon, sitä lähempänä se päivä tulee olemaan. Sitä ennen minun täytyy vain hyväksyä nykyinen itseni sellaisena kuin se on, rikkinäisenä ja kipuilevana, ja päästää valoa sisään niin paljon kuin näillä voimavaroilla kykenen. Suurinta vahvuutta on hyväksyä vaikeudet ja valitseva tilanne, mutta myös nähdä niiden yli. Eihän kukaan jaksaisi nousta pohjalta, jos ei uskoisi löytävänsä jotakin parempaa.

Uskon, että vielä jonakin päivänä aurinko paistaa kasvoilleni taas kirkkaammin. Vielä jonakin päivänä hymyilen suurta, onnellista ja aitoa hymyä, joka peittoaa kaikki aikaisemmat. Vielä jonakin päivänä tuskani on keventynyt ja oloni parempi. Se päivä ei ole vielä huomenna eikä ensi viikolla. Ei ehkä kuukausienkaan päästä. En voi tietää. Voin vain elää päivä kerrallaan ja uskoa siihen, että hyvä löytää vielä luokseni. Ennemmin tai myöhemmin.

 

Halusin kirjoittaa tämän tekstin, koska uskon ihmisyyteen. Uskon siihen, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki voisivat olla todella sellaisia kuin ovat. Eivät vain ehjinä, vaan myös rikkinäisinä. Kera kipujensa, haavojensa ja epävarmuuksiensa. Uskon siihen, että haavoittuvaisuus on osa ihmisyyttä ja sen paljastaminen luo syvemmän yhteyden niin itseen kuin ympärillä oleviin ihmisiin. Kukaan meistä ei ole täydellinen. En minä enkä sinä. Kaikilla on meidän omat taistelumme, omat vaikeutemme ja heikkoutemme. 

Uskon siihen, että syvimpien tuntemusten jakamisessa piilee voima. Suurempi voima kuin monet haluavat edes uskoa. Uskon siihen, että yhdessä olemme voimakkaampia. Aina on joku, joka saa voimaa omista kokemuksistasi. Aina on joku, jokaa pystyy ymmärtämään tuskasi, pelkosi tai surusi. Aina on joku, joka kulkee kanssasi samaa kuoppaista polkua. 

Jos siellä ruudun toisella on joku taistelemassa omia taistelujaan, olen kanssasi. Et ole ikinä yksin. Muista se <3

 

Kommentit

Piiakristiina (Ei varmistettu) Http://nouw.com/piiakristiina

Voi Sara &lt;3 Voin samaistua sun tekstiin, sillä täälläkin puolella on menossa uusia mullistuksia elämäntilanteessa, ei niin positiivisia sellaisia. Eräät mun ystävistä totesi mulle, että jokainen saa kannettavakseen sen mitä ne jaksaa kantaa, mutta on myös ihan okei, jos ei aina jaksa olla vahva. Kyllä se aurinko meillekin vielä paistaa &lt;3

sarasusanna
Sara Susanna's

Voi samalla niin ikävää, mutta lohduttavaa kuulla ettei ole yksin omien vaikeuksiensa kanssa. Jep aina ei tarvi jaksaa ja joskus painolasti voi kaataa maahan, ennen kun on jaloissa voimaa nousta ylös. Ja sekin on ihan okei. Välillä tarvii enemmän aikaa ja välillä vähemmän, jotta pääsee taas pohjalta ylöspäin. Ja kyllä se aurinko paistaa ennen pitkää jokaiselle <3 Ps. Mulle saa aina laittaa viestiä, jos on jotakin sydämellä. Yritän kaikin tavoin ymmärtää ja tukea<3

Kommentoi