Ladataan...
Sara Susanna's

Annettuani itselleni luvan tuntea kuluneiden kuukausien aikana kaikkia mahdollisia tunteita sisälläni on avautunut jotakin. Tuntuu siltä, että jotakin piilossa ollutta on hiljalleen päässyt esille. Kuin sydämeni olisi syntynyt uudelleen. Jotakin on sisälläni liikahtanut ja suuresti. En ole enää niin pidättyväinen, tarkoituksellisesti hillitty tai tunteita pakonomaisesti kontrolloiva. Koen oloni päivä päivältä vapautuneemmaksi. Elinvoimaisemmaksi. Enemmän minuksi.

Ymmärsin, että tuo hiljalleen vapautunut osa minusta on herkkyys. Ihan vain herkkyys tai jopa erityisherkkyys.

Olen huomannut, että saatan nykyään liikuttua asioista, jotka eivät ole aikasemmin herättäneet minussa mitään tunteita. Liikutuin yhtenä iltana, kun vanhempieni koira hipsi huoneeseeni ja istui päiväkirjani päälle. Se nuoli kättäni ja pyysi rapsutusta. Hetken yritin vastustaa ja jatkaa kirjoittamista. Sitten ymmärsin, että koirallani oli minulle tärkeää sanottavaa. Se tuli muistuttamaan minua siitä, että minun seurani on yhä merkityksellistä. Samassa kyyneleet valuivat poskiltani. Halasin sitä hymyn kareillessa huulillani.

 

Kuitenkin vuosia elämässäni en liikuttunut oikein mistään. Sen takia olen aina ajatellut etten voi olla herkkä. En voi olla herkkä, koska en kyynelehdi päivittäin. En voi olla herkkä, koska en ole osannut näyttää tunteitani herkälle ihmiselle tyypillisellä tavalla. Nykyään itken ja näytän tunteitani huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin edelleen paljon vähemmän verrattuna stereotyyppiseen herkkään ihmiseen. 

On todella hassua, kuinka yhden ominaisuuden puuttumisen takia olen sivuuttanut kaikki herkkyyden piirteet itsessäni ja ajatellut automaattisesti olevani kaikkea muuta kuin herkkä. Olen ehkä jopa alitajuisesti tukahduttanut herkkyyden piirteet itsessäni (samaistuin tähän tekstiin). Nykymaailman suuri arvostus kovuutta, kestävyyttä ja tunteiden syrjäyttämistä tehokkuuden maximoimiseksi on ehkä omalla kohdallani johtanut herkkyyteni piilotteluun. Tietenkin olen tiedostanut tietyt luonteenpiirteet itsessäni, mutta en ole antanut tai osannut antaa niille niiden tarvitsemaa tilaa. 

Lukiessani artikkeleita erityisherkkyydestä (mm. tämä) tunnistin itsessäni useita herkkyyden piirteitä. Piirteitä, jotka ovat olleet elämässäni läsnä jo pidempään, mutten ole koskaan osannut yhdistää niitä mihinkään. Olen jopa ajatellut niiden olevan jotenkin outoja ja erityisesti nuorempana koin huonommuuden tunnetta nyt aivan normaaleiksi osoittautuneista piirteistä herkälle ihmiselle. Oli helpottavaa lukea erityisherkkyydestä ja antaa ymmärryksen itseä kohtaan tulvia sisimpään. Kuinka selvää onkaan, että olen herkkä? En ole vain outo kotihiiri tai pidättyväinen hissukka, kun en jaksa viipottaa päivästä toiseen muiden mukana. En ole myöskään sairas tai päästäni vialla, kun tarvitsen enemmän hiljaisuutta ja rauhallisuutta kuin muut ihmiset. Olen vain herkkä. 

Tunnistin nopeasti useamman herkkyyden piirteen itsessäni, jotka ovat olleet vahvasti läsnä elämässäni jo pitkään. Tässä niistä muutama:

Olen aistiherkkä. Kaipaan todella paljon hiljaisuutta, koska äänet yksinkertaisesti uuvuttavat minua ja saavat oloni rauhattomaksi. Kuuloaistini rajat paukkuvat todella herkästi epäsäännöllisistä ja kovista äänistä. Usein aivan tavallisistakin äänistä... En pysty keskittymään pienessäkään hälinässä vaan vaadin täyden rauhan ympärilleni. Lisäksi olen herkkä valolle. Erityisesti iltaisin ja aamuisin liian kirkkaat valot ärsyttävät aistejani. Olen todella tarkka oikeasta valaistuksesta ja olen aina hieman pimeässä kuin kirkkaassa valossa.

Aistin muiden ihmisten tunnetiloja hyvin voimakkaasti. Huomaan helposti, jos toisen ihmisen olo on vaikea ja hänen mielen päällään on jotakin. Toisen ihmisen tunnetila vaikuttaa myös herkästi minuun ja minun on vaikea olla ”normaalisti”, jos huomaan jonkin olevan vinossa. Muistan jo lapsena huomanneeni, kuinka hyvin pystyin lukemaan muita ihmisiä ja aistimaan heidän tunnetilojaan. Yleensä pyrin suoraan kysymään toiselta, onko hänen mielen päällään jotain. Lisäksi ihan vain lempeästi silmiin katsominen riittää osoitukseksi toiselle siitä, että olen läsnä, kuuntelen ja tuen, jos toinen sitä kaipaa. 

Harkitsen ja pyörittelen päätöksiä todella pitkään. Ennen päätöksen tekoa haluan rauhassa pohtia erilaiset vaihtoehdot ja mahdollisuudet. Minun on todella vaikea tehdä täysin spontaaneja päätöksiä. Ja jos joskus niitä teen, alan päätöksen teon jälkeen epäröimään. Yksinkertaisesti tarvitsen paljon aikaa päätöksentekoon. Olen kokenut harkitsevuuteni huonona ominaisuutena, koska se ei sovi yleiseen ihanteeseen tehokkaasta, päämäärätietoisesta ja eteenpäin menevästä ihmisestä. Kuitenkin vaikka päätöksen tekoni kestää, tehdessäni päätöksen todella sitoudun siihen.

Olen todella todella herkkä kehollisille tuntemuksille. Aistin todella herkästi kehossani tapahtuvia muutoksia ja elämääni on jo pitkään värittäneet erilaiset keholliset oireet. Reagoin helposti stressiin tai muuhun henkiseen taakkaan kehollisesti. Mitä huonommin voin henkisesti sitä huonommin voin myös fyysisesti. Aistin kehossani helposti myös mielialani muutokset. Lisäksi kipuaistini on todella herkkä ja tunnen kipua tavallista ihmistä helpommin. Joskus olen jopa ihmetellet kuinka olen kuin jokin vanha mummeli, kun paikkoja särkee ja kolottaa ties mistä. Olenhan vasta 20-vuotias... Kuitenkin yritän pitää mielessä, että keho-mielikokonaisuuteni herkkyys on suuri vahvuus ja suorastaan etuoikeus. Kehollinen herkkyys auttaa minua huomioimaan omia tarpeitani paremmin ja ehkäisemään kehollisen kuormituksen eskaloitumista hallitsemattomiin.

Rakastan syvällisiä keskusteluja. Tylsistyn todella nopeasti, jos minun pitää keskustella jostakin tyhjän päiväisestä aiheesta. En yksinkertaisesti osaa jutustella pinnallisista aiheista, kilistellä skumppaa ja naurahdella oikeiden repliikkien jälkeen. Tästä tullaan myös siihen, että en todellakaan viihdy isoissa porukoissa. Isossa ryhmässä olen sivusta seuraaja, mutta pienemmissä porukoissa saan ääneni kuuluviin ja uskallan olla rohkeammin oma itseni. Rakastan erityisesti syvällisiä keskusteluja ja haluaisin aina keskustella elämää suuremmista kysymyksistä. 

Tarvitsen todella paljon yksinoloa. Jaksan hyvin olla ystävää nähdessäni pirteä, puhelias ja läsnäoleva, mutta treffien jälkeen kaipaan vain hiljaisuutta ja yksinoloa. En yksinkertaisesti jaksa olla pitkään ihmisten ympröimänä vaan tarvitsen tilaa hengittää yksin omassa rauhassa. Jo kouluaikoina vietin suurimman osan vapaa-ajastani yksin harrastuksieni parissa, kun muut olivat kaupungilla viilettämässä. Saan yksin myös paljon enemmän asioita aikaiseksi ja parhaimmat ideani syntyvät aina ollessani yksin läsnä ajatusteni kanssa. Yksinolon tarpeeni ymmärtäminen herätti minussa yhä vahvemman tunteen siitä, että yrittäjyys voisi todella toimia hyvin kohdallani. 

Pään sisälläni on jatkuva keskustelu käynnissä. Olen aina ollut todella pohdiskeleva luonne ja pidän syvällisyyttäni suurimpana vahvuutenani. Rakastan erilaisten näkökulmien pohtimista, mutta kuitenkin jatkuva myllerrys päässäni saa joskus oloni ahdistuneeksi. Jooga ja mediaatio ovat helpottaneet oloani paljon, koska niiden myötä olen saanut päänsisäistä keskusteluani rauhoitettua. Sanoisin jopa, että olen oppinut havainnoimaan oman päänsisäistä keskustelua hieman ylempää, kuin tarkkailijan roolista. En mene heti kaikkiin ajatuksiin tunteella mukaan vaan osaan erottaa yhä paremmin, mikä ajatus on todella energiani arvoinen. 

Olennaista ei ole niinkään herkkyyden tai erityisherkkyyden ”diagnosointi” vaan tiettyjen ominaisuuksien lempeämpi hyväksyminen itsessä. Itse vierastan todella paljon ihmisen lokeroimista tiettyjen ominaisuuksien perusteella, koska lokerointi johtaa helposti myös vääristyneeseen ajatteluun ja aiheuttaa rajoitteita. Rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa kuullessani erityisherkkyydestä pyörittelin silmiäni. Koin erityisherkkyyden nimenomaan turhaksi lokeroimiseksi ja tiettyjen ominaisuuksien liialliseksi korostamiseksi. Olin todella skeptinen enkä siksi lähtenyt herkyyttä omalla kohdallani pohtimaan ollenkaan. Kuitenkin erilaisiin "persoonallisyystyyppeihin" perehtyminen voi todella auttaa ymmärtämään itseään paremmin. Syvä itsetuntemus on ennen kaikkea ensimmäinen suuri askel kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Minulle herkkyyteni huomioiminen tulee jatkossa näyttäytymään erityisesti yksinolon priorisoimisena. Tarvitsen paljon aikaa olla yksin eikä siinä ole mitään väärää. Kun saan hetken olla omassa rauhassa ja ladata akkuja, jaksan taas paljon paremmin olla pirteä ja oma itseni muiden seurassa. Myös aistiherkkyyteni haluan jatkossa kiinnittää enemmän huomiota mm. vetäytymällä useammin hiljaisuuteen. Kun osaan tiedostaa herkkyyteni elämässäni, hyvinvointini lisääntyy varmasti ja opin ymmärtämään moniulotteista keho-mielikokonaisuuttani entistä syvemmin. 

Kirjoitan herkkyydestä varmasti uudelleen vähintään herkän ihmisen vahvuuksien näkökulmasta. Koen, että olen vasta alkumetreillä oman herkkyyteni tuntemisen kanssa ja siksi tämä postaus oli enemmän ajatusten virtaa kuin tarkoin harkittua tekstiä. Kuitenkin tärkein asia, minkä halusin tällä tekstillä sanoa on se, että herkkyyskin voi näyttäytyä monella eri tavalla. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla herkkä. Herkkyys ei ole vain pieni rajattu lokero vaan jatkumo erilaisia luonteenpiirteitä. Jokainen, joka kokee ymmärtävänsä itseään syvemmin ja lisäävän omaa hyvinvointiaan herkkyyden kautta saa olla herkkä. Herkkyys on ennen kaikkea kaunis ja voimauttava ominaisuus eikä sitä todellakaan tarvitse piilotella <3

Tunnistatteko te joitakin herkkyyden piirteitä itsessänne?

Ladataan...

Ladataan...
Sara Susanna's

 

Kirje sinulle, joka tunnet riittämättömyyttä:

 

Hei sinä siellä,

 

Kuulin, että olet joutunut kärvistelemään riittämättömyyden tunteen kanssa. Tiedän, miltä susta tuntuu. Olen tuntenut riittämättömyyttä itsekin kovin usein. Vähän liiankin usein. Erityisesti viime viikko oli itselläni kovin vaikea. Riittämättömyyden tunne hiipi luokseni, kun en osannut sen tuloa ollenkaan odottaa. Se alkoi hiljalleen taas sekoittaa mieltäni. Uskotella minulle kaikkea puppua.

Tiedän miltä tuntuu, kun riittämättömyyden tunne syö sisintä. Se lannistaa ja lamaannuttaa. Oma valo katoaa hiljalleen sisältä. Vain likainen möykky jää sen tilalle. Möykky, jossa ei ole mitään. Ei mitään annettavaa. Ei mitään ammennettavaa. 

Tuntuu siltä, ettei edes kannata yrittää. Ei kannata edes yrittää etsiä omaa valoaan. Se on jo lipunut niin kauas. Oman käden ulottumattomille. Riittämättömyyden tunne saa jopa uskomaan, että on ihan okei antaa oman valon ja voiman lipua pois. Kadota jonnekin tavoittamattomiin. Pahimmillaan riittämättömyyden tunne väittää, ettet edes ansaitse omaa valoasi ja voimaasi. Ettet ansaitse hyvää elämääsi. 

 

Riittämättömyyden tunne saattaa huutaa korvaasi, ettet ole tarpeeksi. Ettet tule koskaan olemaan. Eikä mikään, mitä teet tule koskaan riittämään. Se saa uskomaan, ettei sinusta ole mihinkään. Ei edes kannata yrittää. Parempi vain antaa olla. Jämähtää paikalleen. Luovuttaa ja lopettaa. 

Riittämättömyyden tunnetta on aivan liian helppo uskoa. Se on vuosien saatossa kehittynyt todella salakavalaksi. Riittämättömyyden tunne tuntee sinut niin hyvin, että se osaa heti ykkösellä iskeä heikoimpaan kohtaasi. Todennäköisesti se vielä kääntää vähän veistä haavassa. Oikein nauttii sinun kiusaamisestasi. 

Nyt ehkä ajattelet, että miten ikinä voin voittaa noin harjaantuneen vihollisen? Miten ikinä saan häädettyä riittämättömyyden tunteen itsestäni, kun se on niin taitava piiloutumaan ja hyökkäämään sopivan tilaisuuden tullen? 

Pohjimmiltaan riittämättömyydenkin tunne haluaa tulla hyväksytyksi. Se haluaa, että sitä kuunnellaan, silitetään ja katsotaan silmiin. Eniten riittämättömyyden tunne hermostuu ja raivostuu, jos sen yrittää tukahduttaa väkisin. Silloin se vasta alkaakin räyhäämään ja sisintä sättimään. Riittämättömyyden tunne onkin oikeastaan sielun hätähuuto myötätunnolle. Riittämättömyyden tunnetta vastaan tarvitaan siis aimo annos myötätuntoa. Niin itseä kuin riittämättömyyden tunnetta kohtaan.

Myötätunto itseä kohtaan on asettumista aloilleen itsensä kanssa. Istumista oman sielunsa kanssa vastatusten. Kuin kyselisi omalta itseltään kuulumisia. Katsoisi lempeästi silmiin ja asettuisi läsnäolevaksi. Mitä minä tarvitsen juuri nyt voidakseni paremmin?

Myötätuntoa voi suoda itselle monilla pienillä teoilla. Voi ottaa itseä kädestä kiinni. Silittää sitä vähän. Voi viedä itsensä kävelylle tai keittää itselle kupposen teetä. Voi lukea lempikirjaa tai soittaa kaverille. Voi oikein olan takaa höllätä ja antaa itselle lempeyttä. Unohtaa väitteet siitä, että ensin pitäisi suorittaa ansaitakseen hyvinvointia. 

Ennen kaikkea itseä pitää lempeästi muistuttaa. Muistuttaa siitä, että olet aivan tarpeeksi. Juuri hyvä juuri nyt. Epätäydellisyyksienkin kanssa varsin riittävä. Ei sinun tarvitse vaatia ja kurittaa itseäsi ansaitaksesi hyvää. Ansaitaksesi lempeyttä, lämpöä ja myötätuntoa. Saat luvan antaa niitä itsellesi jo nyt. Voit olla täysin riittävä myös keskeneräisenä ja pienenä ihmisenä. 

 

Muista myös, että ansaitset aina oman valosi ja voimasi. Ansaitset tuntea oman valon virtaavan suonissasi. Oman voiman sykkivän sydämessäsi. Kukaan tai mikään ei saa koskaan ottaa niitä sinulta pois. Valosi ja voimasi ovat sinun synnyinlahjasi. Ansaitset ne elämääsi. Ansaitset tuntea todella eläväsi. Joka solulla ja joka aistilla.

Ennen kaikkea sydämesi on tärkein kaikista. Se on tärkeämpi kuin mikään ulkoinen saavutus. Mikään mitali, pokaali tai palkkio ei koskaan tule voittamaan sydämesi arvoa. Jo sellaisenaan sydämesi on suuri aarre. Sydämesi tekee sinusta vertaistaan vailla olevan, arvokkaan ja ainutlaatuisen ihmisen. Sydämesi tekee sinusta juuri sinut. Se, jos jokin on kauniimpaa kuin mikään muu tässä maailmassa.

Tärkeää on, että kuuntelet sydäntäsi. Luotat siihen, että sydämesi vie sinua sinne, minne on tarkoituskin. Anna sydämen äänellesi enemmän arvoa kuin ulkoisen maailman luomille paineille. Kun teet asiota täydellä sydämelläsi, et voi ikinä epäonnistua. Kaikki mikä on sydämestä lähtöisin on aina kotiinpäin. Oli lopputulos millainen hyvänsä.

Loppuen lopuksi, sinä todellakin riität. Ei sinun tarvitse olla mitään enempää tai vähempää. Olet juuri hyvä juuri noin. Ansaitset kaiken hyvän, jonka elämä voi sinulle tarjota. Ihan oikeasti. 

 

-Rakkaudella Sara

 

Ladataan...