Ladataan...
Sara Susanna's

Vuosi 2018 oli monelta osalta elämäni vaikein ja kamalin vuosi. Menetin ensin terveyteni, sitten työni ja myöhemmin sisäisen rauhani ahdistukselle ja masennukselle. Kipeimpänä asiana kuitenkin oli tärkeän ihmissuhteen menetys kaiken muun myllerryksen keskellä. En aio vuoden tapahtumia avata nyt sen tarkemmin, koska yhteen postaukseen en pysty vuoden tapahtumia sisällyttämään. Jatkuvan ahdistuksen, pahan olon ja sydämen särkymisen kuvaamiseen tarvittaisiin kokonainen kirja.

Ehkä joskus kokemani todella päätyy kirjan kansiin, mutta tänään ajattelin jakaa muutaman oppimani asian vuodelta 2018. Uskon, että tämän vuoden tarkoitus oli nimenomaan opettaa vaikeuksien kautta minulle tärkeitä asioita. Syvimmät opetukset ja merkitykset kirkastuvat minulle varmaan vasta vuosien kuluessa. Kuitenkin 5 asiaa nousi nopeasti mieleeni miettiessäni tätä vuotta...

5 asiaa, jotka opin vuonna 2018:

 

Ainoa pysyvä asia on muutos

 

Tämän vuoden piti olla aivan erilainen. Nimenomaan ”piti olla”. Kuitenkin elämä keksii aina kaikkea yllättävää silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ei suuret elämänmuutokset ja vaikeat ajat ikinä tule tilauksesta. Ne tulevat silloin, kun ovat tullakseen. Ajoitus yleensä on enemmän tai vähemmän huono. Olen itsekin useampaan otteeseen huokaissut ”Miksi juuri nyt?”.

Harva asia todella on pysyvää. Ainoa pysyvä asia on muutos. Samalla niin haikea, mutta kuitenkin lohduttava elämän tosiasia.

Ihmisenä arvostan paljon pysyvyyttä ja suunnitelmallisuutta. Minulla on turvallisempi olo, kun langat ovat omissa käsissäni ja tiedän, missä mennään. Kuitenkin muutoksen äärellä kontrolloiva puoleni haraa todella pahasti vastaan. Minun on todella vaikea hyväksyä muuttuva tilanne ja heittäytyä virran mukaan. Kun energiani kuluvat muutoksen vastusteluun, alan oireilla voimakkaasti myös kehollisesti. Uskonkin, että monilla ahdistusoireillani on yhteys siihen, että minun on todella vaikea luopua kontrollista ja hyväksyä muutos.

Kuitenkin olen tietoisesti yrittänyt opetella hyväksymään elämän muuttuvan luonteen. Minut on myös olosuhteiden pakosta suorastaan pakotettu hyväksymään muutos. Ei minulla ole ollut vaihtoehtoja. Ainoa saamani vaihtoehto on toimia parhaani mukaan muutoksen aalloissa. Luottaa siihen, että muutos tuo mukanaan jotakin uutta, ehkä jotakin hyvääkin. Kun yksi ovi sulkeutuu, uusi ovi voi avautua. 

 

Mikään ei ole itsestäänselvää

Mikään ei ole koskaan itsestäänselvää. Tämän olen tietenkin tiedostanut jo pitkään, mutta tänä vuonna totuus valkeni minulle yhä selvemmin useamman kantapään kautta. Mitään ei voi ikinä pitää itsestäänselvyytenä. Harmillisesti monet asiat osoittautuvat tärkeiksi ja merkityksellisiksi vasta, kun ne menettää. Terveyttä oppii arvostamaan, kun sairastuu. Läheiset ihmiset osoittautuvat tärkeiksi, kun heitä ei ole enää vierellä. Ilon arvo näyttäytyy valokeilassa, kun kärsii masennuksesta. Työn merkitys korostuu, kun joutuu työttömäksi. Turvallisuuden merkitys elämässä korostuu, kun turvaa ei ole…

Menetyksien myötä olenkin todella oppinut arvostamaan yhä syvemmin niitä asioita, jotka minulla on. Elämän arvaamattomuuden tiedostaminen auttaa elämään yhä paremmin tässä hetkessä. Auttaa katsomaan maailmaa uusin silmin. Silmin, jotka huomaavat kiitollisuuden aiheita aikaisempaa enemmän. Silmin, jotka osaavat arvostaa elämässä jo olevaa hyvää entistä enemmän. 

 

 

Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä

Olen ajatellut kirjoittaa aiheesta kokonaisen postauksen, mutta erityisesti loppu vuoden aikana olen alkanut hahmottaa kuinka vahva yhteys keholla ja mielellä on. 

Alkuvuodesta aloin oireilla todella voimakkaasti. Olin todella uupunut, väsynyt ja mikään ei oikein luistanut entiseen malliin. Kun hoitoon pääseminen vain venyi venymistään ahdistuin todella paljon oireistani. Silloin kehoni ja mieleni viestit alkoivat sekoittua todella voimakkaasti keskenään. En enää tiennyt, mikä on oikea fyysinen oire ja mikä jotakin muuta. Minulle tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset monimuotoisen sairaustaustani vuoksi ja ainoastaan piilevä raudanpuute löydettiin.

Kahden rautainfuusion jälkeen voimakas väsymys ja päivittäinen raju päänsärky katosivat. Kuitenkin moni omituinen oire jäi silti päälle. Pikku hiljaa aloin tarkastella oireitani enemmän mielen puolelta, en vakavan fyysisen sairauden oireina. Työterveyspsykologini lausahdus auttoi minua ymmärtämään tilannettani paremmin: ”Mieti nyt, kuinka ainutlaatuinen ja upea kyky sulla on. Sun keho viestittää sulle erilaisilla oireilla jotakin todella tärkeää. Sun keho yrittää suojella sua ja sun mieltä. Se on enemmin lahja kuin heikkous. Arvosta sitä!” 

Tuon lausahduksen olen yrittänyt pitää mielessäni aina, kun mieleni alkaa kallistua ahdistuksen puolelle fyysisten oireideni monimuotoisuudesta. Olenkin oppinut hahmottamaan päivä päivältä paremmin, kuinka keho ja mieli ovat yhteydessä. Suuri henkinen kuorma vaikuttaa kehoon ja toisin päin. Ihminen on kokonaisuus eikä vain ruumiillistuma tai ajatusten sekasotku. Haluan oppia tulavaisuudessa huoltamaan keho-mieli kokonaisuuttani aikaisempaa paremmin. Ymmärtämään syvemmin, mitä kehoni minulle viestittää. Mitä kehoni haluaa minulle milloinkin kertoa? Uskon, että kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perehtyminen vie minua lähemmäs todellista itseäni ja auttaa minua voimaan entistä paremmin.

 

 

 

Elämän tyrskyissä ei parhainkaan kapteeni selviä yksin

 

Elämän tyrkyissä tärkeiden ihmissuhteiden merkitys korostuu. Kukaan ihminen, kun ei voi selvitä yksin. Ei, vaikka kuinka vahva olisi. Ihminen tarvitsee ympärilleen toisia. Tukemaan, auttamaan ja yhteyttä luomaan. Kuitenkin harmillisesti myrskyn yltyessä myös yhteys muihin katkeilee. Kun itse velloo kovassa aallokossa, ei kaikki jaksa seistä vierellä. Joillakin ymmärrys loppuu, kun vaikeuksia ilmestyy eteen. Toiset eivät edes halua ymmärtää. Joillakin toisten ihmisten vaikeudet nostavat pintaan omia kauan sitten haudattuja tunteita ja siksi toisen kipeän haavan kohtaaminen on todella hankalaa. Mieluummin poistuu siis paikalta. Tai hautaa kasvonsa tunteettoman naamarin taakse.

Olen oppinut tunnistamaan joidenkin ihmisten kyvyttömyyden käsitellä vaikeita tunteita. Yllättävän monet ihmiset hämmentyvät ja suorastaan vaativat vaikeiden tunteiden tukahduttamista. Ymmärrän toki, että toisen tuskaa, kyyneliä ja epävarmuuksia on vaikea vastaanottaa. Ei ole helppoa katsoa kipeitä asioita suoraan silmiin. Kuitenkin tämä maailma tarvitsisi hitusen enemmän hyväksyntää. Enemmän hyväksyntää inhimilliselle ihmisyydelle. On ihan okei olla peloissaan, epävarma tai ahdistunut. Ei tarvitse olla kokonainen. Ei kukaan meistä ole. Harmillisesti ihanteeni kaikkien tunteiden hyväksymisestä ei vielä pitkään aikaan tule tällä pallolla toteutumaan. Siksi olenkin oppinut suojelemaan itseäni yhä paremmin.. Pysyn mieluummin hiljaa kuin avaudun henkilölle, joka ei pysty kohtaamaan rikkinäisyyttäni. En jaksa satuttaa itseäni enää yhtään enemmällä ymmärtämättömyydellä.

Onnekseni, ympäriltäni on löytynyt yllättävänkin paljon ihmisiä, jotka ovat jaksaneet seistä horjumatta vierellä. Eivät ole kyseenalaistaneet, vähätelleet tai häpeilleet rikkinäisyyttäni. Ovat vain seisseet siinä. Ympäröineet minut niin etten ole kovassakaan vastatuulessa lyyhistynyt yksin taakkani alle. Ovat auttaneet minua nousemaan omille jaloilleni ja rohkaisseet luottamaan tulevaan. Kun masennus on vallannut mieleni, joku on osannut tuoda hymyn huulilleni. Kun kyyneleet ovat valuneet poskiltani, joku on ne pyyhkinyt minun puolestani. Kun toivoni on sammunut, joku on uskaltanut toivoa minun puolestani.

Pieni ihminen vain tarvitsee ympärilleen ihmisiä. Erityisen paljon silloin, kun aallokko horjuttaa jatkuvasti. Ei kukaan selviä myrkyssä yksin. Ei parhainkaan kapteeni saa laivaansa kolhuitta satamaan ilman muiden apua. Onneksi apujoukkoja on ympäriltäni löytynyt. Siitä, jos jostain voin olla kiitollinen <3

 

Selviän kyllä

Monta kertaa minulla on ollut tämän vuoden aikana kovin toivoton olo. Olen valvonut yön pimeinä tunteina ja miettinyt, miten selviän tästä kaikesta? Mitä oikein teen? Monta kertaa on tuntunut siltä, etten saa happea. Että maailma katoaa jalkojeni alta ja vain kaadun. Lysähdän kumoon, kun en vain enää jaksa. En jaksa tätä kaikkea.

Olenkin monta kertaa kaatunut kumoon. Lysähtänyt maahan. Kuitenkin hetken siinä maattuani ja voimia kerättyäni, olen joka kerta noussut ylös. Välillä hyvin haparoivin askelin. Välillä toisen kädestä kiinni pitäen. Välillä apua pyytäen. Välillä yksin palasiani keräillen. Olen oppinut, että vaikka taakka selässäni olisi kuinka painava, selviän kyllä. Tuskin yksin, mutta toisiin tukeutuen. Välillä auttaa universaali totuus siitä, ettei ikinä ole yksin. Aina on joku, joka käy läpi samaa ja yrittää nousta saman kuopan pohjalta. Ajatus siitä on auttanut minua selviytymään.

Vaikka selviytyminen on voimauttava ajatus, ei sillä saisi vähätellä pohjalta nousemisen vaikeutta. Selviäminen on vaikeaa. Se vaatii ennen kaikkea aikaa, tahdonvoimaa ja kykyä hyväksyä elämän realiteetit. Pitää antaa itsensä tuntea kaikki tunteet ja käydä läpi se, mikä täytyy. Ei selviytyminen ole mikään kilpailu tai taidonnäyte. Selviytymiskeinoja on monenlaisia, mutta mikään niistä ei saisi kieltää vaikeutta ja vaikeita tunteita. Ei selviytymisessä ole kyse nopeudesta ja tehokkuudesta. Kuka saa ensimmäisenä hymyn huulille ja pyörät taas pyörimään. Ei, se ei ole selviytymisen ydin.

Selviytyminen on sitä, että tiedostaa parempaa olevan edessä. Tietää syvällä sisimmässään, että kuopan pohjalta on mahdollista nousta. Ymmärtää, että aurinko paistaa aina ennemmin tai myöhemmin jokaiseen risukasaan. Selviytyminen on sitä, että uskaltaa olla rikki, palasina ja peloissaan. Uskaltaa pysähtyä oman olon äärelle, vaikka ei olisikaan ehjä ja kokonainen. Uskaltaa olla läsnä niin hyvässä kuin pahassa eikä sulje silmiään vaikeuksilta. Vain niin voi ajan myötä jättää kuopan todella taakseen. Ilman pelkoa seuraavaan putoamisesta. 

Minulle selviytyminen on ollut todella vaikeaa. Olen itkenyt tämän vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Välillä on tuntunut siltä, etten todella tunnista itseäni enää. En minä aikaisemmin ollut jatkuvasti peloissaan, saanut ahdistuskohtauksia pienestäkin tai itkenyt päivittäin. Joskus jopa mietin, mikä minussa on vialla? Miksen osaa olla sellainen Sara kuin aikaisemmin olin? Missä naurut, ilot ja onnen kyyneleet?

Kirjoitan selviytymisestä varmasti vielä blogissa, koska tiedän oman prosessini kestävän vielä pitkään. Joskus elämässä vaan tapahtuu asioita, jotka avaavat vanhat haavat ja viiltävät samalla uusia. Silloin täytyy vain hyväksyä, ettei paraneminen tapahdu hetkessä. Ei kuukaudessa ei ehkä vuodessakaan. Tarvitaan ensin paljon lepoa, hoivaa ja huoltoa. Myötätuntoa, hyväksyntää ja ymmärrystä. Niin itseä, omia haavoja kuin elämän kummallisia temppuja kohtaan. Tärkeää on kuitenkin muistaa aina, että parempaa on edessä. Vielä jonakin päivänä avohaava on enää vain muisto arven muodossa. Jonakin päivänä voin sanoa itselleni täydellä sydämellä, että hitto vie minä selvisin. Todella selvisin ja selviän kyllä jatkossakin. Niin selviät sinäkin. Ollaan sitkeitä sissejä, vaikka siltä ei aina tuntuisi <3

 

Loppuu vielä kaunis runonpätkä, jonka tuttavani minulle lähetti:

"Nukkumaan käydessä ajattelen: 
Huomenna minä lämmitän saunan, 
pidän itseäni hyvänä, 
kävelytän, uitan, pesen, 
kutsun itseni iltateelle, 
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 
Sinä pieni urhea nainen, 
minä luotan sinuun."
 - Eeva Kilpi

Kaunista vuodenvaihdetta sinulle, palaillaan pian uusien juttujen parissa <3

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Sara Susanna's

Oletko ikinä istunut alas miettimään, mikä on olennaista? Oletko ikinä pysähtynyt pohtimaan, millä on todella merkitystä? Oletko ikinä hengähtänyt hetkeksi miettimään, mikä on sinulle tärkeää? Mitä haluat elämässäsi vaalia? Mihin haluat aikasi käyttää?  Mihin huomiosi keskittää?

Erityisesti näin joulun alla kiire ja hössötys valtaa mielen. On sitä sun tätä pakettia ja koristetta, jotka pitäisi hankkia. Ruuatkin pitäisi ostaa ja joulukortit lähettää. Muutamat jouluiset kuvat pitäisi julkaista ja nätit paketit väsätä. Kun on jatkuvasti jos jonkinlaista tekemistä mieli lähtee helposti laukalle. Ei ehdi pysähtymään vaan kiirehtii jo seuraavan. Seuraavaan askareeseen tai hoidettavaan hommaan.

Silloin nopeasti huomaa itsensä huolehtivan turhasta. Stressaavan ylimääräisestä. Ahdistuvan pienestäkin. Mitä kauemmas mieli ehtii tästä hetkestä huidella, sitä kauempana on omasta itsestään ja elämästään. Elämä, kun ei tapahdu huomenna, viikon päästä tai jouluna, vaan nyt. Samalla sitä sysää painolastia tulevaan sitkun-ajattelulla. Sitkun on joulu, rauhoitun. Sitkun on loma, nautin elämästä. Sitkun on vapaapäivä, hiljennän. Mitä enemmän on odotuksia tulevalle sitä enemmän luo paineita itselleen. Vapaapäivän rentous katoaa, kun silloinkin pitäisi suorittaa rentoutta. Pitäisi suorittaa levollisuutta. Pitäisi suorittaa palautumista. Koska ei aiemmin ehtinyt.

Itse huomasin pari päivää meneväni ihan ylikierroksilla. Juoksin kaupungilla hakemassa sitä sun tätä. Huolehdin joululahjoista.  Suunnittelin paketointia. Ideoin kuvauksia. Täytin kalenteria. Ahdistuin sen täyttymisestä. Yritin suorittaa tehokkaammin. Saada hommia alta pois nopeammin. Vapaapäivän suunnittelu sai minut voimaan pahoin. Tiesin kyllä, että pitäisi hiljentää. Nimenomaan pitäisi.

Kunnes, sain töissä kunnon päänsäryn. Ihan yhtäkkiä totaalinen väsymys, kipu ja epätodellinen olo iski. Huimasi ja teki mieli vain rojahtaa lattialle. Siinä sitten yrittäessäni vielä ajatuksen tasolla saada itseäni muokkaamaan uusia kuvia, tajusin. Tajusin, että haloo. Nyt riittää tämä sinne tänne poukkoilu. Joka paikan höylänä oleminen. Kaiken mahdollisen ylenpalttinen huolehtiminen. Nyt on pakko hidastaa. Ennen kaikkea saan hidastaa. Voin hiljentää.

Uskon siihen, että ihminen on kokonaisuus. Keho ja mieli toimii enemmän tai vähemmän yhdessä. Kehon viestit kertovat mielestä ja mielen viestit kehosta. Haluan perehtyä aiheeseen yhä enemmän, koska kehollani on taipumusta oirehtia hyvin voimakkaasti monella eri tavalla. Uskon, että kehoni fyysiset oireet kertovat minulle mielestäni jotakin. En vain vielä täysin ymmärrä, mitä. Kuitenkin olen varma, että tällä kertaa päänsärky oli minulle varoitusmerkki. Hätähuuto kaiken kiireen ja hössötyksen keskellä. Avunpyyntö ahdistuneelta ja stressaantuneelta mieleltä.

Istuin sitten päänsärky päissäni alas ja hengittelin hetken syvään. Pysähdyin aloilleni. Hiljensin tahtiani. Niin kehoni kuin mieleni puolesta. Huomasin, kuinka pikku hiljaa aloillaan olo alkoi laskea ylivireystilaa. Mieleni alkoi selkiytyä. Minulle alkoi hiljalleen hahmottua, ettei kaikkea taas kerran tarvitse tehdä. Teen sen, minkä pystyn ja muu saa jäädä. Keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Yritän ankkuroida mieleni tähän hetkeen enkä päästä sitä vaeltelemaan tavoittamattomiin. Minun täytyy laittaa oma hyvinvointini edelle. Tiedän, että se on minun suurin oppiläksyni yhä edelleen. Kaikkeen ei vain tarvitse venyä ja vanua. 

Niin jouluna kuin muinakin vuoden päivinä olisi välillä hyvä pysähtyä miettimään, mikä on olennaista. Mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä? Mihin halua aikansa, energiansa ja jaksamisensa käyttää? Mihin haluaa huomionsa keskittää?

Itselleni selkiytyi taas kerran ettei kiire, ahdistus ja ylenmääräinen stressaaminen eivät ole olennaista. Eivät joulussa eivätkä muulloinkaan vuoden aikana. Ne ovat asioita, joita haluan viimeiseen asti välttää. Kiire ei ole oletusarvo eikä hyvän elämän mittari. Jokaisella meillä on oikeus karsia kalenteria niin, että omalle hyvinvoinnille löytyy tilaa. Se ei aina ole helppoa, mutta pienikin hetki hiljentymistä on parempi kuin ei mikään. Kiire ei myöskään tarkoita automaattisesti stressiä. Minua ei haittaa juosta kaupungilla ja tehdä pitkiä päiviä, kunhan vain saan pidettyä mieleni menossa mukana. Läsnä olevana tässä hetkessä eikä poukkoilemassa jossakin muualla. Lisäksi ahdistus syntyy siitä, että mieli vaeltaa liikaa tulevassa. Huolehtii huomisesta. Eikä se ole ollenkaan elämässä olennaista. Elämä, kun on tässä ja nyt eikä huomisessa.

 

Uskon, että vastoinkäymiset, pienet tai isot sellaiset, toimivat elämässämme ikään kuin herätyskelloina. Ne herättävät meidät elämän realiteetteihin. Auttavat katsomaan maailmaa uusin ja viisaammin silmin. Elämän lyödessä vasten kasvoja on lähes väistämättömästi pakko istua alas ja miettiä mikäs nyt onkaan tärkeää tässä elämässä. Vastoinkäymisten myötä itselle merkitykselliset asiat alleviivautuvat mielessä pikku hiljaa. Päivä päivältä omat arvot selkiytyvät ja erottuvat mielen sekastkusta aikaisempaa paremmin. Merkitykselliset asiat korostuvat muiden vähäpätöisempien asioiden keskeltä.

 

Oma arvomaailmani on muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana. Uskon jo nyt, että ehkä tämän vuoden tarkoitus oli nimenomaan vaikeuksien kautta ravistella minua ja herättää minut pohtimaan omia arvojani. Erityisesti viimeisten kuukausien aikana olen miettinyt lähes päivittäin minulle merkityksellisiä asioita. Olen pohtinut yön pimeinä tunteina, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Olen miettinyt, millaisia arvoja haluan vaalia elämässäni. 

Itselleni merkitykselliset asiat pohjautuvat yhä enemmän sisäiseen rauhaan, syvän yhteyden luomiseen muihin ihmisiin ja inhimillisen aitouden vaalimiseen. Koen myös syvältä kumpuavat tunteet merkitysellisimmiksi. Haluan antaa tilaa niin omille kuin muiden ihmisten tunteille. Haluan ymmärtää, osoittaa myötätuntoa ja vaalia aitoutta aikaisempaa enemmän. Elämä näyttäytyy minulle aikaisempaa enemmän läsnäoloon ja hetkeen heittäytymisen taidoissa. Jos aikasemmin kiireen ja stressin sävyttämä mieleni suuntasi koko ajan tulevaan, haluan tietoisesti opetella suuntaamaan huomiotani enemmän tähän hetkeen. Siihen missä nyt juuri olen.

Toivon, että tämän postauksen myötä pysähtyisit hetkeksi kaiken kiireen ja hulinan keskellä. Istuisit alas. Sulkisit silmäsi. Hengittäisit syvään. Hiljentäisit mielesi. Rentouttaisit kehosi. Silmäsi avatessasi muistaisit, mikä onkaan olennaista. Joulussa ja elämässä yleensä. 

Minulle olennaista tänä jouluna on läsnä olo, rauhoittuminen ja yhdessä olo. Niitä yritän vaalia jo ennen joulupyhiä. Koskaan ei saisi olla liian kiire läsnä ololle omassa elämässään. 

Ladataan...

Ladataan...
Sara Susanna's

Aineeton joululahja on ihana tapa ylläpitää jouluun kuuluvaa lahjaperinnettä ilman ylimääräistä kulutusta. Lahjojen antaminen on kuulunut myös omiin jouluperinteisiini jo lapsesta asti. Lapsena aloitin lahjojen valmistuksen viimeistään lokakuussa, jotta voisin antaa jokaiselle rakkaalle ihmiselle huolella valmistetun joululahjan. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana olen alkanut ahdistua jouluun liittyvästä suunnattoman suuresta kulutuksesta. Erityisesti ylenmääräisestä lahjojen ostamisesta. Suurimmalla osalla meistä, kun on jo yllinkyllin kaikkea mahdollista. Harva oikeasti tarvitsee joululahjaksi yhtään mitään. 

Kuitenkin haluan jatkaa omalta osaltani joululahjaperinnettä, mutta konkreettisien tavaroiden sijaan haluan antaa yhä enemmän aineettomia lahjoja. Aineeton lahja ei kuluta ympäristöä, aiheuta kiusallisia tilanteita eikä välttämättä kiristä edes lompakkoa. Aineettoman joululahjan avulla voi myös viedä apua sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Mielestäni olisi monelta osalta tärkeämpää, että hyvin toimeentulevat käyttäisivät tavaran ostamisen sijaan rahansa johonkin aidosti tärkeään tarkoitukseen. Pääasia kuitenkin mielestäni on, että jouluun liittyvää kulutusta voisi vähentää. Siksi haluan tänään jakaa muutaman aineettoman joululahjaidean...

Aineeton joululahja x 5 

  1. Ajatuksella kirjoitettu kirje

​Olen aina rakastanut kirjeitä. Erityisesti niiden kirjoittamista. Mielestäni on ihana muotoilla sanoiksi tärkeät ja merkitykselliset asiat. Asiat, joita on ehkä vaikea sanoa ääneen. Olen myös itse saanut elämässäni muutaman kirjeen, yhden niistä jouluna, enkä ole eläessäni saanut mitään kauniimpaa lahjaksi. Toisen ihmisen rakkaudella kirjoittamat sanat painuvat mieleen ikuisiksi ajoiksi ja tuovat iloa vielä vuosienkin jälkeen.

Joulu on siis oiva hetki osoittaa välittämistään läheisille ja kiittää kuluneesta vuodesta pienen kirjeen muodossa. Kirjeen ei tarvitse olla pitkä ja koko sielun avaava sepustus vaan ihan muutama lause riittää. Esimerkiksi viime vuonna kirjoitin jokaiselle läheiselle muutaman asian, joista haluan kiittää heitä. Kiitoksen aiheita olivat mm. muuttoapu, pesukone, kuulumisten kysely… Tiesin pienten sanojeni olevan tärkein lahja, minkä voin heille antaa. Sanat, kun uppoavat todella syvälle sisimpään. Painuvat sydämeen. Kauniimpaa lahjaa on vaikea kuvitella.

 

  1. Aika ja yhdessäolo

Monet meistä elävät jatkuvan kiireen maailmassa. Aina on jotakin tärkeää tekemistä ja on vaikea järjestää aikaa läheisille. Erityisesti silloin, kun tunnistat itsessäsi ainaiset ”en nyt millään ehdi, on paljon töitä hoidettavana” tai ”katsotaan myöhemmin, nyt on kiire”  kommentit, arvokkain asia, jonka voit läheisellesi antaa on oma aikasi. Olen sitä mieltä, ettei ikinä ole liian kiire läheisten kanssa vietetylle ajalle. On vain asennekysymys haluaako sitä järjestää ja mitkä asiat priorisoi elämässään tärkeimmiksi.

Voit esimerkiksi antaa aikaasi ystävälle illallisen merkeissä, järjestää korttipeli-illan perheen kanssa tai mennä kummilapsen kanssa leffaan. Tärkeintä lahjassa on se, että osoitat halusi antaa toiselle omaa aikaasi. Olisi myös hyvä miettiä lahjalle joku takaraja, ettei lahjan antaminen venyisi turhan pitkälle esimerkiksi juuri kiireen takia. Valitsemasi lahjan voit kirjoittaa kauniille kortille. Se on kuin lahjakortti, jonka arvona on oma aikasi ja halusi panostaa yhdessäoloon. 

 

  1. Avun antaminen toiselle

Lahjaksi voi myös antaa apua jonkin palveluksen muodossa. On hyvä miettiä, mitä juuri lahjansaaja voisi tarvita. Jollekin kullanarvoista apua voisi olla lasten hoitaminen parin tunnin ajan, toinen voisi tarvita apua joulusiivouksen tekemisessä ja kolmas ilahtuisi ruuanlaittoavusta arjen keskellä. 

Millä tavalla haluatkaan auttaa toista, uskon ettei kukaan ainakaan pahastu avun saamisesta!

 

 

  1. Lahjoitus hyvään tarkoitukseen

Yksi kauneimmista joululahjoista on antaa lahjoitus apua tarvitseville. Monilla meistä, kun on aivan yllin kyllin kaikkea emmekä oikeasti tarvitse mitään lahjaksi. Lahjoituksen myötä voi jakaa hyvää juuri sinne, minne sitä tarvitaan. Uskon, että monet ihmiset arvostavat lahjoituksen antamista enemmän kuin ylimääräistä tavaraa. Lahjoituskohdetta valittaessa kannattaa miettiä, mikä lahjoituskohde olisi lahjansaajelle kaikkein tärkein ja merkityksellisin. Toinen voi arvostaa enemmän luonnonsuojeluun liittyvää lahjoitusta ja toiselle lapset ovat kaikki kaikessa. Pääasia on, että lahjoitus menee todella hyvään tarkoitukseen <3

Listaan tähän muutaman lahjoituskohteen: 

  1. Toisenlainen lahja 

Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen Lahjan avulla autat kaikkein köyhimpiä perheitä kehitysmaissa. Valikoimasta löytyy lahjoja monissa eri hintaluokissa. Avustuskohteisiin lahjoitetaan esimerkiksi vuohia, koulupukuja ja puuntaimia.

  1. Lahja luonnon hyväksi

Hiilipörssistä voi ostaa itsellensä palan suota päästöjen kompensoimiseksi. Sijoutus suohon auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta, koska turve on suurin ja tehokkain maalla oleva hiilivarasto. Samalla autat suojelemaan ainutlaatuista suoluontoa.

  1. Apua lapsille

Pelastakaa Lapset -järjestön aineettomat lahjat auttavat hädänalaisia lapsia Suomessa ja maailmalla. Lahjoituksella voi antaa mm. jouluiloa köyhälle lapselle tai oppikirjan köyhän perheen nuorelle Suomessa.

  1. Edistä ihmisoikeuksia 

Silpomaton-kampanja tuo yhteen suomalaiset ja kenialaiset, jotka haluavat yhdessä lopettaa tyttöjen sukuelinten silpomisen. Erityisesti joulunaikaan tytöt ovat vaarassa joutua silvotuiksi, koska lomalla on aikaa toipua leikkauksen aiheuttamista vammoista. Silpomaton-kampanjan lahjoitusten avulla järjestetään turvaleirejä silpomisvaarassa oleville tytöille sekä koulutetaan niin tyttöjä kuin vanhempia silpomisen lukuisista terveyshaitoista.

 

 

  1. Lahjaksi elämyksiä

Käytä rahaa enemmän elämyksiin kuin tavaroihin. Elämys tuottaa aitoa hyvää mieltä ja tuo mukanaan pitkälle säilyviä muistoja. Elämyslahjaa antaessa kannattaa miettiä lahjan saajan mieltymyksiä. Kaikki ei ilahdu laskuvarjohypystä tai illallisesta pimeässä. Etukäteen voit myös miettiä haluatko itse osallistua elämykseen vai voiko lahjan antaja itse päättää, koska menee toteuttamaan elämyksensä. Ehkä molemmille voisi olla hauskempi toteuttaa elämys yhdessä.

Mielestäni todella hyvä lahjaidea on myös jokin kurssi. Mikäs sen hienompaa kuin päästä oppimaan jotakin uutta. Omia suosikkejani on mm. kukkasidonta-, nettijooga- ja tanssikurssi. 

Ps. Jos rakastaa lahjojen paketoimista, on aineeton joululahja myös mahdollista paketoida. Voit esimerkiksi laittaa kortin tyhjään pahvilaatikkoon ja paketoida sen avulla lahjan. Niin aion ainakin itse tehdä!

Ladataan...

Pages