Ladataan...
Sara Susanna's

Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Soittaisitko ihastuksellesi ja antaisitko koko sydämesi hänelle? Paljastaisitko syvimmät haavasi ja vuodattaisitko kyyneleesi toisen olkapäälle? Lopettaisitko itsesi ruoskimisen, ainaisen juoksumatolla juoksemisen ja olisit itsellesi armollisempi? Irti sanoutuisitko nykyisestä työstäsi ja lähtisit sinne minne sielusi on aina huutanut? 

Elämä on kauneudessaan kovin pelottavaa. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää. Ei voi ikinä tietää, mitä seuraavan kulman takana piilee. Kaikki voi romuttua hetkellä minä hyvänsä, mutta ehkä se juurikin tekee elämästä niin ainutlaatuista ja upeaa. Koska ei voi voi tietää tulevasta, täytyy nauttia tästä hetkestä niin paljon kuin voi. On luotettava, että kaikki on hyvin tänään. Juuri nyt kaikki on ihan hyvin.

 

Pelko on luotu ihmiselle suojeluksi. Hälytyskelloksi vaaratilanteita varten. Ihminen aistii pelkoa, kun kokee olevansa uhattuna. Pelko voi myös kertoa itselle todella tärkeästä asiasta. Mitä suurempi pelko sitä tärkeämpi yleensä asia on, jonka vuoksi pelkää. Kuitenkin ihminen voi tuntea pelkoa todella erilaisista asioista, jotka kaikki eivät millään tavalla liity selkeään vaaraan. Pelätä voi sosiaalisia tilanteita, korkeita paikkoja, toisten ihmisen torjuntaa, epäonnistumista tai ihan vain omasta tutusta ympäristöstä poistumista. 

Mielestäni on tärkeää tunnistaa omat pelkonsa ja miettiä miksi pelkää? Yleensä pelko liittyy turvattomuuden tunteeseen ja siihen, että kokee olevansa uhattuna tai kokee jonkun itselle hyvin tärkeän asian olevan uhattuna. Sen jälkeen kannattaa miettiä, mikä on aiheellista pelkoa ja mikä ei? Mikä on sellaista pelkoa, joka todella on merkki vaarasta ja mikä taas on oman pään sisäistä uhkakuvien maalailua? Ennen kaikkea, mikä on sellaista pelkoa johon voit itse vaikuttaa? Voitko tehdä asialle jotain? Jos et, niin miksi pelkäät niin paljon? Jätätkö jopa tekemättä, pelkosi takia? 

 

 

Hiljattain näin Instagramissani tekstin ”Mieti hetki asiaa, jota pelkäät. Sitten mene ja tee se.” Mielestäni tämä lause sopii todella hyvin pelkojen voittamiseen. Elämä on yhtä pelkojen kanssa taistelua, mutta pelkojen uhriksi ei kannata jäädä. Monet ihmismielen peloista on voitettavissa, mutta se vaatii rohkeutta. Rohkeutta kohdata omat pelkonsa silmästä silmään. Rohkeutta astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja yksinkertaisesti yrittää. Yrittää epäonnistumisen uhallakin. 

Et varmaan arvaa, mutta pelkojen voittaminen on usein hyvin palkitsevaa. Pelkojen voittaminen saa olon vahvaksi ja voimakkaaksi. Itselläni suurin sisäisen pelkoni voittaminen tapahtui, kun muutin Helsinkiin. Tiesin, että haluan enemmän kuin mitään muuta muuttaa juuri Helsinkiin. Kuitenkin matkan varrella oli päiviä, kun mietin, mitä hemmettiä sitä ollaan tekemässä? Mitä, jos kaikki meneekin ihan pieleen? Mitä jos, asunnossa onkin jotakin vikaa tai en saa ajoissa työpaikkaa? Mitä jos en tutustu kehenkään uuteen tyyppiin ja muutun yksinäiseksi erakoksi? Tai jos minut valtaakin järkyttävä suurkaupunkiahdistus?

Sitten heräsin omien ajatuksieni keskeltä ja sanoin itselleni: ”Haloo hei, oot tekemässä just sitä juttua mitä oot aina halunnut. Kyseessä on varsin selkeä päätös eikä hetken mielijohteen tuoma hullu ratkaisu. Mutkia voi tulla matkaan, mutta niistä varmasti selvitään. Asiat järjestyy ja pian olet jo onnellinen helsinkiläinen. Älä anna uhkakuville valtaa vaan toteuta unelmasi” Täällä sitä ollaan ja voin käsi sydämellä kertoa, että Helsinkiin muutto oli elämäni parhain päätös, vaikka yön pimeinä tunteina vähän pelottikin. 

 

 

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka päivästä toiseen voittavat pelkonsa ja uskaltavat todella tavoitella unelmiaan. Uskaltavat tavoitella tähtiä peloistaan huolimatta. Itse myönnän olevani välillä liian arka heittäytymään ja luottamaan itseeni. Päässäni pyörii aivan liikaa uhkakuvia, jotka rajoittavat elämääni. Syövät rohkeuttani ja estävät minua yrittämässä. Onneksi olen yhä paremmin tiedostanut, mikä on todellista pelkoa ja mikä on oman mieleni syöttämää puppua. Puppua siitä, etten muka oli tarpeeksi riittävä, taitava ja osaava. Tarpeeksi sitä tai tätä. Näin voin oppia yhä paremmin pelkäämään vähemmän ja uskaltamaan enemmän.

Suosittelen myös sinua istumaan hetkeksi alas. Ottamaan muutaman syvän hengityksen. Sisään ja ulos. Miettimään, mitä pelkäät? Miksi pelkäät? Mitä voisit asialle tehdä? Jos huomaat jonkin aiheettoman pelon itsessäsi, joka samalla tuntuu jotenkin houkuttelevalta. Sopivalla tavalla pelottavalta. Tee se asia. Osta ne lentoliput, vaikka vähän pelottaisi. Vaihda työpaikkaa, vaikka vähän pelottaisi. Pyydä ihastustasi treffeille, vaikka vähän pelottaisi. Kirjoita kirja, vaikka vähän pelottaisi. Paljastaisit haavasi, vaikka vähän pelottaisi.

Sillä elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei pelättäväksi <3

 


Kuvaaja: ystäväni Marika

Ladataan...

Ladataan...
Sara Susanna's

Mielestäni on ollut hurjan hauska lukea bloggaajien koti sellaisen kuin se on -postauksia. On todella mielenkiintoista nähdä millaisia koteja sitä oikeastaan on siloiteltujen Instagram-kuvien takana. Parhaimmillaan nämä postaukset ovat olleet juuri täydellisen arkisia, aitoja ja samaistuttavia. Ehkä lähempänä sitä, millaisia postaukset olivat joskus blogien alkuaikoina. Ei ollut niin väliä, jos kuvassa näkyi likapyykkejä tai pöytään pinttyneitä kahvitahroja. Kuvia otettiin silloin kuin hyvältä tuntui ja kuvattiin asioita, joita oikeasti haluttiin ikuistaa. Tilanteita, hetkiä ja tunteita. Elämää sellaisenaan. Ilman siloittelua ja pölyjen pyyhintää. 

Ennen kaikkea postauksissa kodit ovat näyttäneet elämännäköisiltä. Siltä, että kodeissa ihan oikeasti asuu ihmisiä. Ihmisiä, jotka elävät elämäänsä ja välillä keskittyvät muuhunkin kuin tavaroiden asetteluun ja vimpan päälle olevaan siisteyteen. Siksi halusin itsekin tarttua haasteeseen. Hyvin vähän olen kotiamme blogissani esitellyt, koska pienestä asunnosta ei löydy paljon kuvauksellisia kohtia. Tämä postaus onkin oiva tilaisuus esitellä nurkkia, jotka eivät ehkä muuten blogiin päivän valossa päätyisi!

Itse olen ihmisenä todella järjestelmällinen ja yksinkertaisesti en siedä ympäriinsä lojuvia tavaroita. Siksi asunnostamme ei yleensä löydy ajelehtivia tavaroita paikoilleen viemistä odottamista. Kuitenkin aina on jotakin, jonka tavallisista blogikuvista karsisin ja näitä juttuja kuvasin tähän postaukseen. Pakko myöntää, että itse asiassa oli hauska etsiä asunnon "epäkohtia" ja kerrankin tallentaa niitä siloittelun sijaan. Kaikista ottamista kuvista karsin vielä pois kuvia, jotka itse asiassa näyttivät ihan kivoilta. Mukaan siis valikoitui juurikin niitä kohtia, mitkä eivät ole asuntomme hehkeimpiä nurkkia. Pitemmittä puheitta itse asiaan...

Kuvissa näkyvä vaaleanpunaisista neilikoista ja harsokukista koostuva kukkakimppu on ehdottomasti yksi kauneimmista kimpuistani! Siksi halusin nyt välttämättä ikuistaa tämän kauneuden, vaikka se postauksen idean kannalta ei ehkä ollutkaan niin oleellista. Joka tapauksessa keittiön pöydältä löytyy aina molempien tietokoneet, kovalevy ja yleensä vielä kaiken maailman johtoja...

Ikkunat ovat olleet asunnossamme auki lähes koko kesän. Vanhassa talossa, kun on vähän huono ilmanvaihto muuten...

Poikaystäväni jättää aina kirjansa joko tuohon jakkaralle tai sitten lattialle sängyn viereen. Yleensä käyn piilottelemassa kirjat takaisin laatikoihin, koska yksinkertaisesti kirkkaat kannet eivät miellytä sisäistä esteetikkoani ja aiheuttavat minulle harmaita hiuksia...

Itse asiassa tästä pikkuruisesta piilosta tykkään. Mielestäni joogamattoni on vain niin kauniin harmaa ja myös joogatiilet näyttävät kivoilta, joten ne ansaitsevat tulla edes vähän nähdyksi...

Kuten sanoin aikaisemmin en pidä yhtään siitä, että tasoilla on tavaroita. No kännykkä siitä silti löytyy ja Samsoen kassi, josta muuten löytyy uusi ihana tulokas! "Sallin" poikaystäväni jättää avaimensa, matkakorttinsa ja kuulokkeensa tasolle ennen töihin lähtöä, mutta muuten sitten käyn piilottelemassa nekin laatikoihin xd

Kun muutimme sovimme, että molemmat saavat pitää kerrallaan yksiä kenkiä eteisessä esillä. Noh välillä tästä kyllä lipsutaan tai itse asiassa nykyään hyvinkin usein. Korjaan päivittäin. Mutta nyt sentään molemmilla on kahdet kengät rivissä, kun toisinaan mun kenkiä saattaa olla pirin pärin eteisessä usea pari...

Treenivaatteet roikkuu aina naulassa kuivumassa ja saippuaputelit nököttävät lattialla. Olen pitkään miettinyt, mihin saippuapullot saisi kivasti laitettua, mutta en ole vieläkäään keksinyt järkevää ratkaisua. Olisiko ehdotuksia?

Pyykkikori aina täynnä, joten likapyykkiä riittää kyllä muuallekin. Lisäksi minun, ah niin rumat, meikkipussini. En voi sietää tuota kuviollista pussukkaa, mutta en ole vain kokenut tarpeelliseksi vaihtaakaan sitä. Olen miettinyt jotakin kivaa koria mihin saisi pussukat piilotettua, mutta toistaiseksi tämäkin on vielä ajatusten tasolla...

Siis voi, että kun olen pitkään halunnut keittiöön nätin korin, jossa on nätti rätti ja nätti oliiviöljypullo. Tiedättekö sellainen kiva metallilankakori? No onneksi sentään nykyinen rätti ja oliiviöljy matchaavat. Eivät tosin siinä parhaimmassa mahdollisessa värimaailmassa xd

Kodinkoneet ja johdot nätisti kasassa. Huomatkaa hyllyllä oleva vessapaperirulla!! Ollaan vaan liian laiskoja ostamaan talouspaperia... Itse asiassa vessapaperi toimii kyllä paremmin nenän niistämiseen, mihin sitä repäisen tuosta rullasta aina kuumaa juotavaa juodessani. Onko siellä muitakin kroonisia nuhaneniä?

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä kesähelteiden jälkeen paikalleen "unohtunut" tuuletin. On meinaan ihanaa, kun nyt voi nukkua yönsä sikeästi peiton alla eikä tarvitse kärsiä jatkuvasta saunalämpötilasta ylimmän kerroksen asunnossamme!!

 

Kommentoikaa ihmeessä, mitä tykkäsitte realistisemmasta postauksesta! Haastaisin mukaan vielä Inkan, Hennan ja Aneten! Olisi huippua nähdä, miltä teidän kodit näyttää sellaisina kuin ne ovat! <3

Ladataan...
Sara Susanna's

"Perse ylös ja menoksi" sanoi poikaystäväni minulle eräänä päivänä. Päivänä, kun olin vellonut vähän liikaakin omassa huonossa olossani. Niin flunssaväsymyksessä kuin maassa olevassa mielessäni. Enkä enää tiennyt, miten päin minun pitäisi olla. Pitäisikö lähteä kahville kavereiden kanssa vai jäädä kotiin lepäämään aka vellomaan lisää.

Yksi heikkouteni on, että kun annan itseni tuntea vahvoja tunteita jään helposti niiden vangiksi. Minun on välillä vaikea päästää irti pahasta olosta. Ajattelen, että saan olla huonolla tuulella, koska siihen on selkeä syy. Mutta toisinaan en erota sitä kohtaa missä tunteeni tunteminen muuttuu siinä märehtimiseksi. Kaikki tunteet on hyvä ja täysin sallittua tuntea, mutta negatiivisiin tunteisiin jumittuminen ei ole kenellekään hyväksi. 

Muistan, että psykologi Tony Dunderfelt nimitti eräässä artikkelissa juurikin tunteeseen jämähtämistä römpiöksi. "Römpiö on uudissana, jonka olen lanseerannut, jotta ihmiset oppisivat erottamaan tunteet kelaavista tunteista. Römpiö on siis kelaava tunne: tunteet alkavat pyöriä mielessä ja aiheuttavat lisää pelkoja ja lisää huolestumista."

Minulla olisi siis ehdottomasti parannettavaa tunteen irti päästämisessä eli römpiöistä luopumisessa. Usein huomaan sen kohdan, missä tunteessa märehtimisessä ei ole enää mitään järkeä. Kun sitä vain surkuttelee eikä saa mieltään siirrettyä mihinkään muuhun. Sitä vaipuu ehkä tietynlaiseen itsesääliin eikä tavallaan edes halua nousta sieltä pohjalta ennen kuin on vellonut tarpeeksi. Surkutellut omaa kohtaloaan.

 

Kuitenkin liian usein en huomaa sitä, kun jään tunteeseeni vellomaan ja jumiin omaan römpiööni. Siksi olenkin aivan valtavan onnekas, koska voin jakaa arkeani henkilön kanssa, joka auttaa minua huomaamaan omat römpiöni. Onnea on, kun vieressä on henkilö, joka kirjaimellisesti potkii välillä perseelle. Kun itse samalla tiedostan oman vellomisen ja liiallisen murehtimisen, kommentti "perse ylös ja menoksi" saa minut todella havahtumaan ja ryhtymään toimeen.

 

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta juuri tähän postaukseen, koska postausten kuvat otettiin alussa mainitsemani päivänä. Minulla oli ollut todella huono aamupäivä ja oloni oli kerta kaikkiaan huono. Olin sopinut tapaamisen ystävieni kanssa, mutta huonoon olooni vaipuneena olin ehtinyt sen jo perua. Mietin ja pohdin pitäisikö sitä lähteä vai eikö pitäisi? Onko niin huono olo vai eikö ole? Poikaystäväni tullessa kerroin etten oikein tiedä pitäisikö minun lähteä vai ei. Hän kysyi, että no onko oloni niin huono etten jaksa tehdä mitään. Vastasin "ei ole". Hän: "No mitä sä sitten vielä mietit. Perse ylös ja menoksi"

Voin vielä paljastaa sellaisen yllättävän faktan, että oli hyvä päätös lähteä. Hauskaa oli ja kuvatkin onnistui todella hyvin! Tästä voidaan siis päätellä, että joskus on vaan hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa vellominen. Murheissä märehtiminen ja surun surkuttelu. On okei olla välillä surullinen, peloissaan, ahdistunut tai väsynyt, mutta päiviään ei kannata määräänsä enempää pilata tunteisiin takertumalla. Pakkopositiivinen ei tarvitse olla, mutta römpiöistä eroon pääseminen on meille kaikille hyväksi. 

Anna tunteiden tulla ja mennä omia aikojaan. Toisinaan on vaikea erottaa todellisen tunteen ja tunteeseen takertumisen rajaa. Silloin tarvitsee hitusen mielen lujuutta ja päättämisen taitoa. Kykyä keskittää huomionsa johonkin muuhun kuin omaan ikävään tunteeseen. Hengitä ulos. Päätä lähteä ulos haukkaamaan happea. Tartu kirjaan. Laita kuulokkeet korville. Ennen kaikkea yritä löytää kiitollisuuden aiheita. Sillä jokaisessa hetkessä on jotakin hyvää. Vaikka kuinka olisi p*skaa takana tai edessä tai sivuilla tai joka puolella, silti on jotakin hyvää jäljellä. Aina on jotakin hyvää jäljellä!

Postauksen pointti oli siis, että välillä on vain syytä nostaa perse ylös ja suunnata huomio hyviin juttuihin. Tämän asetta erilaisemman postauksen myötä haluan toivottaa sinulle mukavaa keskiviikkoa. Oikein oikein kaunista keskiviikkoa <3

Kuvaaja: Inka Pietilä

Ladataan...

Pages