Vuosikatsaus psykoterapiaan

Mikä olisi parempi aloitus tänne Lilyyn, kuin postaus, jossa kerron vuoden aikana käytyä psykoterapiaa. Itseasiassa blogia kun aloitin kirjoittamaan vuosi sitten niin aloitin täysin samalla aiheella! Toki tätä kaikkea ennen oli hakemus rumba kelan kanssa, mutta siihen en nyt sen enempää paneudu. Samalaista se on, kun aina… lähetät kelaan paperit, jotka tulevat takaisin, kun jotain puuttuu ja sit taas lähetät uudestaan. Hyvällä tsäkällä selviät yhdellä edes-takas veivaamisella, niin kuin mä selvisinkin, onneksi!

Mä kasasin aikaisemmin itselleni kysymyksiä liittyen tämän vuoden psykoterapia käynteihin. Lähinnä senkin takia, kun aikaisemmin pähkäilin että, jatkanko vaiko en. Ja nyt mä ajattelin jakaa tän myös täällä. Sen takia että psykoterapia käynnit ovat olleet melko isossa osassa tätä blogia ja myös sen takia, että voin myöhemmin itsekin palata näihin kysymyksiin:

Miksi mä hain psykoterapiaan?

Reilu vuosi sitten mulla oli vähän vaikeempi ajan jakso elämässä. Tätä ennen mulle oli tullut muutama pieni muotonen burn out/henkinen romahdus. Viime ero oli sellainen joka veti mut sit aika pohjalle, jonka jälkeen päätin et nyt saa riittää romahtelut ja henkiset kamppailut itteni kanssa. Jo ennen eroa päätin et alotan psykoterapia prosessin. Mulle vaan yksinkertaisesti riitti. Muutaman kerran oon aikasemminkin käyny, mutta se ei tuottanut sitä tulosta mitä esimerkiksi nyt.

Miltä psykoterapia on tuntunut?

Nyt kun mietin koko vuotta ja psykoterapian tuoneita fiiliksiä niin kyllä tää vuosi on tuonut ison skaalan kaikkia tunteita. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin rauha ja onnellisuus. Koen, että oon saanut mun oman pään kanssa rauhan ja kokonaisvaltainen fiilis taas on onnellinen. Se otti hetken, kun nämäkin fiilikset huomasin itsessäni ihan tunteina ja  huomasin ajattelevani, että mä todella hei oon onnellinen ja löytänyt balanssin oman pään kanssa. Muutama viikko sitten kun mietin sitä, että jatkanko käyntejä vaiko en ja huomasin itsessäni pelon tunteen jos en jatkaisikaan enää niin kyllä se kerto sen, että on syytä vielä jatkaa. Toki en voi koko loppu elämää turvautua ja tukeutua psykoterapiaan, mutta mä myös koen, että tällä hetkellä kaikkia asioita en ole käsitellyt jotta voisin jatkaa omin neuvoin.

Miten huomaan olevani kasvanut?

Olen oppinut menneisyydestäni paljon. Olen oppinut sen, että kaikkia ei yksinkertaisesti voi miellyttää. Epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa kun on ollut, niin niiden kohdalla olen selvästi kasvanut. Muutama läheinenkin on huomannut henkistä kasvua ja se tuntuu erittäin hyvältä kuulla kuinka muutkin on huomannut sen.
Tästä ei ole ihan hirveen pitkä aika kun yksi sukulainen tuli käymään pohjanmaalta. Häntä en ollut nähnyt pitkään aikaan ja hän oli kertonut siskolleni siitä kuinka kokee minut paljon iloisempana kun aikaisemmin. Se tuntui äärettömän hyvältä kuulla, koska siltä minusta myös tuntuu, joten se on ihanaa, että se myös näkyy ulospäin.

Miten koen menneisyyteni?

Koen, että mä oon melko sujut mun menneisyyden kanssa. Sen takia myös uskallan avautua näinkin haavoittuvasta puolesta itsessäni. Mä oon oppinut sen, että se mitä mun menneisyydessä on tapahtunut niin ne on sellaisia asioita, joihin mä en ole pystynyt vaikuttaa ja ne päätökset mitä silloin on tehty ei ole ollut mun vika. Mä oon pystynyt alkamaan kääntämään vahvuudeksi oman menneisyyteni ja alkanut myös hyväksymään sen mitä on tapahtunut. Ja tietysti sitä kautta on tullut vahvuutta ja joskus tilanteissa missä jännittää tai hetkittäiset ikävät tunteet ottaa vallan niin kykenen ajattelemaan ne niin, että oon mä isommistakin asioista selvinnyt mä selviin myös tästä.

Omia ajatuksia itsestäni nyt vs./aikaisemmin?

Tää oli yks vaikeimmista kysymyksistä ja mä olisin voinut tän poistaa ja olla vastaamatta, mutta tää on myös yks niistä syistä miksi mä aion jatkaa psykoterapiaa. En niinkään enää täysin paneutua menneisyyden konkreettisiin tapahtumiin vaan itseeni ihmisenä ja niihin tunteisiin mitä MULLA on nimenomaan ollut tai on. Vaikkakin on vaikea kysymys niin yritän parhaani mukaan. Huomaan, olevani tällä hetkellä iloisempi ja elämän haluisempi kuin aikaisemmin. Enkä nyt sano, että en olisi halunnut elää vaan päällimmäisenä oli sellainen ”ei kiinnosta, en jaksa”- asenne. Olen myös huomannut nimenomaan sen että oma asenne vaikuttaa moneen asiaan. Oli kyse sitten työpaikasta, säästä, väsymyksestä tai ihan vaan yleisestä olemisesta. Koen itse olevan itsevarmempi, sosiaalisempi, itseluottamusta ja itsetuntoa on myös tullut roimasti lisää. En anna epävarmuuden tai pelon niin kovasti valtaa mua, vaikka niitä tunteita myös on ja ei ne ole kadonneet mihinkään. Nekin kun on tunteita ja niitä tulee.

Tää oli itseasiassa mullekkin todella hyvä tapa vähän käsitellä uudestaan ja jopa vähän eri tavalla mun ajatuksia ja tunteita, mutta kaiken kaikkiaan oon todella tyytyväinen, että päädyin hakeutumaan psykoterapiaan. Siitä on ollut pitkällä tähtäimellä iso apu.

Katsellaan taas!❤️

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *