Joogaa ja ystäviä

Viime viikko oli opiskeluiden takia poikkeuksellisen tiukka, sillä samalle viikolle osui ohjelmointikurssin viimeiset tehtävät ja tentti, yhden kurssin loppuraportti ja viikon päästä on kandin esitys. Vielä alkuviikosta olin kaikkien kanssa ihan lähtökuopissa, mutta sunnuntaina sain olla tyytyväinen omasta suorituksestani. Nyt viikon aluksi onkin hyvä palautella mieleen viikko sitten ollutta joogafestariviikonloppua, josta sain ihan älyttömästi energiaa viime viikkoon.

Joogafestival Kaapelitehtaalla

Joogafestareita edeltänyt viikko meni turhan lyhyillä yöunilla, joten  huomasin poikkeuksellisesti kaipaavani viikonlopun alkamista jo keskellä viikkoa. Tiedossani oli, että pääsen rentoutumaan ja viettämään aikaa parhaiden ystävieni kanssa viikonlopun molempina päivinä. Launtaina suuntasin Kaapelitehtaalla järjestetyille joogafestareille tyttöporukalla ja sunnuntaina pääsin lapsuudenystäväni kanssa vihdoin kokeilemaan Kämp Gardeniin toisen kahvilan avanneen Kuuman All Day Breakfastia.

joogafestival 2019
Kuva: Joogafestival.fi

 

Olen ollut menossa joogafestareille jo monena vuonna, mutta tällä kertaa ajatus vihdoin konkretisoitui. Olimme ystävieni kanssa varanneet etukäteen kaksi joogatuntia, joista toinen oli aamusta ja toinen päivän päätteeksi. Ihan ensimmäiseksi ennen ensimmäistä joogatuntia istahdin vajaaksi puoleksi tunniksi ekohoitola Balanzan intialaiseen päähierontaan. Olen käynyt joskus muutama vuosi sitten Ruohonjuuren kauneushoitolassa intialaisessa päähieronnassa ja se oli silloin todella rentouttava kokemus. Positiivinen yllätys oli, että messuympäristössäkin intialainen päähieronta rentouttaa! Lisäksi onnetar suosi minua ja voitin messuilta kasvohieronnan, jonka varasin ensi viikolle kandiesityksen jälkeiselle vapaapäivälle.

Joogatunneista ensimmäisessä pääsin vihdoin kokeilemaan Shaktajoogaa, johon törmäsin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Siitä lähtien olen halunnut testata, miten ja millaisissa tilanteissa voisin ottaa sen omaan arkeeni mukaan.  Väsyneenä aamuna shaktajooga oli ihanan lempeä laskeutuminen päivään ja tunti oli kaiken kaikkiaan kovin meditatiivinen. Aktiivisuussormukseni mukaan joogatunti oli minulle lepoon verrattavissa eli hyvin hyvin rauhallinen tunti, jossa keskityttiin ennne kaikkea hengitykseen.

Toinen tunti oli vahva ja hidas Vinyasa Flowjooga.Olen aiemminkin kokeillut satunaisesti Vinaysa Flow -tunteja, joten tiesin minkälaiselle tunnille olin osallistumassa. Koko päivän messuilla olon jälkeen oli ihana saada keholle liikettä ja seuraavana aamuna tämä jooga tuntui lihaksissa.

joogafestival

Kuuman aamupala Kämp Galleriassa

Sunnuntaiaamuna sain nukkua pitkään ja suuntasimme Kämp Galleriaan melko pian puolenpäivän jälkeen ja saimme onnekkaasti Kuuman viimeisen vapaan pöydän. Tiesin aamupalan olevan suosittu, mutta en ollut ajatellut, että pöydät täyttyvät vartissa. Vihdoin pääsin maistamaan Instagramistakin tuttua avokadoleipää ja taivaallisen hyvää chiapuddingia. Mielestäni ystävien näkeminen ja hyvä ruoka (erityisesti aamupala ja brunssi) ovat parhaita mahdollisia keinoja viettää laatuaikaa ja jutella kuulumisia.

 

Ihanaa maanantaita!!

//Johanna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *