Mä matkaan lähden…

Keskustelin työkaverin kanssa jostakin jokapäiväisestä asiasta ahmiessani lounastani jälleen liian nopeasti kitusiini niukalla tauolla. Liian pienessä huoneessa tehtiin töitä, syötiin, yritettiin puhua työasioita, yritettiin vältellä työasioita ja valitettiin työasioista.

Vieressä pari kollega keskusteli kesälomasuunnitelmistaan. Yksi mainitsi lähtevänsä heti loman alussa perheensä kanssa autolla Keski-Eurooppaan, toinen oli lähdössä Ruotsiin ja kolmas punnitsi vielä vaihtoehtoja.

Työkaverini irvisti ja huokasi vihaavansa matkustamista. Hämmästyin ja taisin kommentoida jotakin hieman töksähtävää, vaikka vain daiju olettaa kaikkien pitävän samoista asioista. Ystäväni totesi tykkäävänsä nykyisestä asuinpaikastaan kovasti ja viihtyvänsä hyvin kotosalla.

Itse pohdin toisinaan, miksi jalkapohjiani kutittaa jatkuvasti ja tunnen tarvetta sinkoilla pitkin maita ja mantuja. Oma arki kun on muutenkin melkoista ylivirittynyttä sinkoilua paikasta toiseen. Enkö osaa pysähtyä paikalleni?

Minulla matkustaminen on uusia ympäristöjä, ihmisiä, uusia kokemuksia, mahdollisuus olla yksi seurassa. Jos voisin, matkustaisin vielä enemmän. Katselen nytkin vanhaa reppuani ja pohdin, miten saan taas kaiken pakattua siihen, kun kesä koittaa.