12 SYYTÄ VAATTEILLE, JOTKA JÄTÄT KÄYTTÄMÄTTÄ – JA KEINOT IRTIPÄÄSTÄMISEEN

1 SYYLLISYYS VIRHEESTÄ

Joskus vain käy niin. Vaikka kuinka ajattelisi tekevänsä tietoisia ja järkeviä ostoksia, mahtuu välillä joukkoon joku ei-niin-järkevä. Tällöin on minusta ihan hyväksyttyä antaa itselleen anteeksi. Juuri ostetun voi todennäköisesti palauttaa, mutta kun aikaa on kulunut, ei tehtyä ostosta saa tekemättömäksi. Et saa siihen sijoitettua rahaa takaisin. Sen sijaan arvo menee eniten hukkaan, kun vaate jatkaa elämäänsä toimettomana. Lisäksi se toimii jatkuvana negatiivisena signaalina. Vain katsomalla sitä, muistat oman epäonnistumisesi ja syyllisyytesi. Voit antaa sen siis mennä. Ja antaa anteeksi.

Jos virheostoksia tapahtuu usein, on toki omaa käytösmallia tärkeää ottaa tarkempaan tarkasteluun. Osaatko tehdä tietoisia ostoksia vai täytätkö mielihaluja?

2 VÄÄRÄ KOKO

Kehomme muuttuu. Vaatteemme ei muutu sen mukana. Silti toivomme vielä joskus sopivamme niihin. Kuinka realistinen tuo odotus on? Kuinka kauan tuo vaate on jo odottanut muutosta? Tarvitseeko meidän edes muuttua? Ja kun muutos joskus tapahtuu, mistä tiedät, haluatko enää oikeasti edes pitää koko vaatetta?

Yhtälailla vaate on mielellesi jatkuva negatiivinen signaali – muistutus siitä, ettet kykene muuttumaan. Se myös hankaloittaa turhaan vaatteiden valitsemista, sillä joka kerta on käytävä läpi myös ne sopimattomat vaatteet.

Tärkeintä on elää nykyisyydessä, ei menneessä eikä tulevassa.

3 VÄÄRÄ VÄRI

Jotkin värit saavat sielun säkenöimään. On helppoa harhautua ostamaan tällaisia vaatteita. Eri asia on, haluaako lopulta oikeasti käyttää niitä pukeutumisessa. Oletko siis huomannut, että jotkin tietyt värit jäävät kaappiisi käyttämättöminä? Niiden väri ehkä puhuttelee sinua, etkä siksi raski luopua niistä, vaikka todellisuudessa vaatteet eivät koskaan löydä tietä käyttöösi.

Tee siis ero värien välillä, joita ihailet, mutta joita et ihaile vaatteissa.

4 IHANA VAATE, MUTTA SE EI SOVI VARTALOLLESI

Kaapistamme löytyy vaatteita, joista pidämme, suorastaan ehkä jopa rakastamme, mutta emme kuitenkaan  halua lopulta pitää niitä itse päällä. Minulle tällaisia vaatteita ovat kaikki olkaimettomat ja erikoiset olkainviritelmät, niin topeissa kuin mekoissa. Ihailen niitä, mutta ne eivät sovi minulle. Ennen ihailin niin paljon, että ostin niitä kaappiini roikkumaan. Vasta rajallisuuteni ymmärtäminen sai minut hallitsemaan näitä virheostoksia.

On tärkeää tehdä ero niiden vaatteiden välillä joita ihailet niiden itsensä takia, mutta joita et ihaile päälläsi.

5 IHANA VAATE, MUTTA SE SOPII VAIN HAAVEMINÄLLE

Yksi syy tällaisen haaveminän tavoitteluun on rakennettu imago mediassa ja mainoksissa. Paitsi että vaatteet näyttävät taivaallisilta, henkilöille rakentuu tarina, sellainen tarina, mihin itse haluaisi kuulua. Haluaisimme itse näyttää samalta, olla samanlaisia, elää samanlaista elämää. Haavemaailmassa. Emme välttämättä tässä maailmassa.

On toki mahdollista muuttua. Mutta onko meillä tarve muuttua?

Vaatteiden ostaminen on usein osa sokeaa mielihalujen tyydyttämistä. Sitä etsii kaupasta itseään, peilaa vaatteista erilaisia malleja, joiksi haluaisi tulla, miettimättä loppuun, millaisiin vaatteisiin oikeasti arjessa haluaa pukeutua. Ostamme vaatteen, sillä hetken ajan kuvittelemme itsellemme siinä uuden elämän. Itsemme erilaisiksi kuin mitä olemme. Kotona säilytämme tuota versiota kaapissa, mutta emme koskaan päästä sitä ulos.

Siinä on jotakin aina vialla.

6 VAATE, JOLLE EI LÖYDY VAATEPARIA

Oletko ostanut ihanan ylä- tai alaosan, mutta sille ei löydy kaapistasi sopivaa paria? Palataan hiukan kohtaan yksi: tarvitaan siis toisaalta oman käytösmallin kriittistä katselua ja toisaalta itselle anteeksi antamista. Kaiken lähtökohtana olisi harjaantua tietoisena ostajana, jolloin pyritään myös ostamaan toisiinsa sopivia tuotteita. Mutta nyt kun tuote on löytänyt tiensä jo kaappisi, voit vain kysyä itseltäsi: haluatko ostaa tähän sopivan tuotteen? Haluatko kasvattaa vaatekaapin kokoa? Vai annatko tämän mieluummin mennä?

7 VAATE, JOKA VAATII ASETTELUA

Sellaisessa vaatteessa ei ole mukava olla. Ja siksi se ei päädy käyttöön. Jos joudut koko ajan nykimään hihoja tai vetämään paidan helmaa alemmas, on se merkki huonosti istuvasta vaatteesta. Se voi ehkä näyttää hyvältä peilistä katsottuna, mutta emme elä liikkumatta. Vaatteen tulee siis myös kestää liikettä ja siten tuntua mukavalta päällä. Ei vain näyttää hyvältä kuvissa tai henkarissa.

8 VAATE, JOKA ON SAATU LAHJANA

Teetkö itse listausta, käyttävätkö muut antamiasi lahjoja? Emme oikeasti kiinnitä tällaisiin asioihin mitään huomiota. Miksi siis muut kiinnittäisivät siihen huomiota sinussa? Sen sijaan voit luopua syyllisyydestä. Haluaisitko toisen tekevän samoin?

9 ”MUST HAVE”, JOSTA ET VÄLITÄ

Mitä vaatekaapissa kuuluu olla? Pikkumusta vai housut leveällä tai kapealla lahkeella? Mikä nyt minäkin aikana on trendikästä. Mutta pidätkö sinä siitä oikeasti vai ostatko sellaisen vain, koska täytyy?

10 LEMPIVAATE, JOKA ON NÄHNYT PARHAAT PÄIVÄNSÄ

Ah niin ihanat lempivaatteet! Niistä on kurjaa luopua. Mutta hienoa, että sellainen on käytetty loppuun asti. Lopulta tulee kuitenkin päivä, että siitä on pakko luopua. Kiitä sitä ja anna sen siis mennä. Jätä siitä vaikkapa muisto itsellesi kuvan muodossa.

Maailmasta löytyy valtavat määrät vaatteita, joten ei ole mitenkään mahdoton ajatus, etteikö sellaista löytyisi myös uutena. Ja jos sitä ei löydy juuri samanlaisena, lähestulkoon aivan varmasti.

Lopulta kaikesta on pakko luopua ja siinä on hyvä harjaantua – ja huomata ettei mitään pahaa edes tapahdu.

Tapahtuu vain kasvu.

11 ”IHAN OK” -VAATE

Uskon, että tämä on kategoria, josta useimpien meidän vaatekaapin kaaos johtuu. Haluamme luonnollisesti pukeutua valinnanvaramme parhaimmistoon. Sellaisiin, jotka miellyttävät meitä eniten. Kun teet erilaisia asukokonaisuuksia, löydät sellaisia useita mahdollisia. Mutta kun laitat niitä järjestykseen, huomaat, ettet koskaan laita näitä ”ihan ok” vaatteita päälle, vaan valitset aina ne mieluisimmat.

Tällöin on aika karsia ”ihan ok” valikoimaa.

12 JOS JOSKUS VIELÄ TARVITSEN TÄTÄ

Enemmän on enemmän. Enemmän vaatteita, enemmän vaihtoehtoja. Tai toisaalta: enemmän vaihtoehtoja, liikaa valinnanvaraa, liikaa mielenkaaosta. Aina enemmän ei ole enemmän. Selkeä vaatekaappi luo myös selkeyttä mieleen, vaatteiden valintaan ja pakkaamiseen. Liiallinen valinnan määrä luo stressiä ja ahdistusta. Joka tapauksessa joukossa on ne vaatteet, jotka valitset mieluiten, oli joukko suuri tai pieni. Miksi siis luoda ympärille epämääräistä sekasortoa?

Kohtaa pelkosi ja luovu siitä, mitä et tarvitse. Jos se on ylitsepääsemättömän vaikeaa, on mahdollista edetä varaston kautta – pakkaa siis ylimääräiset vaatteet laatikkoon ja laita ne odottamaan kaappiin lopullista päätöstä.

Kunhan muistat poistaa ne joskus sieltä varastostakin…

Viimeksi:

19 AJATELMAA, MIKSI VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

Lue myös:

MITÄ LÖYTYY 44 KAPPALEEN VAATEKAAPISTA?

VAATEKRIISI, NYTKÖ JO PALASIT?

OLETKO SOKAISTUNUT OMISTAMIESI TAVAROIDEN MÄÄRÄLLE?

MILLAINEN KULUTTAMINEN ON NORMAALIA?

Kommentit (4)
  1. Em / Wake up - elämä kutsuu
    6.8.2020, 09:32

    Kiitos taas, erittäin mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu postaus. Lukiessani tajusin itseltäni edelleen löytyvän turhia vaatteita.. Pitäisi kai tehdä taas inventaari. Mulla oli joskus nuorena monta kymmentä paria kenkiä ja myös korkokenkiä, koska ”piti” olla. Nyt kaapissa on jäljellä kahdet korkkarit, joita niitäkään en juuri käytä. Nyt luottokenkiä on tasan kolmet. Yhdet nilkkurit talveen, yhdet espadrillat kesäkengiksi ja ympärivuoden lenkkarit. Vähällä tulee toimeen! Esimerkiksi yhdet korolliset nahkasaappaat olen säästänyt, koska ne oli kalliit, vaikka en oikein näe niiden olevan minua itseäni. Äidiksi tulemisen identiteettimyllerryksen jälkeen vaatekaappi meni suurelta osin uusiksi ja annoin suurimman osan pois. Uusia ostaessani olen yrittänyt ostaa vain laadukasta ja todennäköisesti paremmin kestävää (sekä samalla itselle vähän kalliin tuntuista) niin tulee harkittua pidempään!

    1. Vau, sun kenkäkokoelma kuulostaa paremmalta kuin mun. Itsellä taitaa tällä hetkellä olla 9 kengät, tosin tarpeellisia ja käytössä kaikki. Viimeisen lauseen voin allekirjoittaa täysin! Kiitos että kävit lukemassa 🙂

  2. Satu // Life with Satu
    5.8.2020, 16:00

    Olipa kiva postaus, paljon hyvää asiaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *