EIKÖ MULLA TEE ENÄÄ MIELI OSTELLA MITÄÄN?

Totta kai tekee.

Tai toivon kyllä, että joku päivä vastaan, että ei tietenkään tee. Eikä toki tällä hetkellä teekään niin kuin joskus ennen. Yleensä ottaen koen kaupoissa kiertelyn huvittavana. On jotenkin maagista katsella ihmisiä, jotka kovasti etsivät jotakin. Itseään.

Mutta välillä onnistun huijaamaan itseäni. Olen ehkä jonkun mukana kaupungilla ja alan kuvittelemaan itselleni uutta elämää erilaisten tavaroiden kautta. On ihan hullua, kuinka paljon sitä pystyykään ajattelemaan ihan vain silmäyksestä! Luomaan itselleen sen kauniin tarinan, joka väreilee pikakelauksena kauas menneestä tulevaan.

Samoin käy kun näen jollakin toisella jotakin erityisen kivaa. Tai ehkä tarkemmin sanottuna: jotakin erityisen kivaa joka sopii hänelle. Näen version, jolla voisin tehdä itsestänikin paremman. Ja sen version, joka on liian huono tämän rinnalle. Näitä kriiseilyjä tulee aina silloin tällöin, kesällä ehkä useammin.

Kyse on siis riittämättömyydestä. Eheäksi tulemisen identiteetistä. Jota minäkin luonnollisesti tunnen, vaikka sen syyt tiedostankin.

Olen silti onnistunut välttämään hallitsematonta ostamista. Uuden ostamista uuden vuoksi. En osta enää, koska hetken ajan ajattelen tarvitsevani sitä. Vaikka ajattelisin tarvitsevani sitä ihan todella, todella paljon.

Periaatteeni ei ole kovin ekologinen, mutta kuitenkin sellainen, että jos jotakin oikeasti koen tarvitsevani, mielestäni se on merkki jonkin toisen merkityksen lakkaamisesta. Pari tällaista vaihtokauppaa olenkin jo tehnyt. Myönsin esimerkiksi itselleni kesän alussa, että en pidä farkkushortseista ollenkaan. Sen sijaan ostin tilalle hameen.

Keinot, joilla minä hallitsen kuluttamista:

Ymmärrän mitä kulutusyhteiskuntamme tarkoittaa ja miten se toimii

Ymmärrän että riittämättömyys on loputon kilpakumppani, jota ei voi voittaa

Ymmärrän että se on kuitenkin olemassa, enkä voi kieltää sitä

Mietin ensin järki perustein tarvitsenko jotakin todella vai paikkaanko sillä tuota tunnetta

En seuraa juuri somea (ja etsi siis tietoisesti niitä tuhansia parempia ihmisiä)

En käy kaupoissa, paitsi jos joku muu sinne haluaa

En osta heti, vaan mietin asiaa pari yötä – ja lopulta jätän ostamatta

Viimeksi:

MIKSI PITÄÄ KOKO AJAN MUUTTUA?

Lue myös:

VAATEKRIISI, NYTKÖ JO PALASIT?

MILLAINEN KULUTTAMINEN ON NORMAALIA?

MITEN VÄHENTÄÄ OSTOHIMOA?

hyvinvointi oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *