ELÄMINEN AUTOMATISOITUJEN TAPOJEN IMUSSA (JA SEN ULKOPUOLELLA)

Eläminen automatisoitujen tapojen imussa on kuin nukkumista hereillä. Asiat ovat koko ajan silmien edessä, mutta niitä ei näe, kuule, tunne eikä ymmärrä. Niitä verhoaa sumu. Elämä on mekaanista siirtymistä tehtävästä toiseen. Päivästä toiseen. Ihminen vain noudattaa itseensä iskostettua koodia, ”normaalia” arkea elintapaansa ja sen valintoja kyseenalaistamatta. Odottaen vain, että kyllä se onni odottaa jossain kulman takana. Itse tätä kokonaisuutta ymmärtämättä.

Minä heräsin, kun viimein ymmärsin, etten yksinkertaisesti jaksa elämäntyyliäni. Uuvuin ja tämä uupumus herätti minut.

Herääminen sai kysymään miksi. Miksi elän niin kuin elän? Miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn? Miksi haluan mitä haluan? Miksi olen sitä mieltä kuin olen? Miksi arkeni on sellainen kuin se on? Miksi maailma on sellainen kuin se on? Mikä on oikein ja miksi? Millainen minä olen ja millainen minä haluaisin olla? Mikä on miksi näiden miksi kysymysten takana? Loputonta kysymysten sarjaa, itseensä tutustumista. Pysähtymistä.

On mielenkiintoinen tunne katsella ihmisiä, jotka vielä jatkavat kulkemista tässä automatisoidussa imussa. Jotka ovat hereillä mutta eivät kuitenkaan ole. Välillä ihmettelen, kuinka vahva ja tiukka tuo sidos on. Ei siitä ole helppoa irrottautua.

Toisinaan ajattelen, että olisin selvinnyt helpommalla, kun olisin jatkanut kulkemista muiden mukana. Ei tarvitsisi ajatella mitään. Voisin tyytyä vain siihen, että päivät lipuisivat ohi ja kiitäisin päivästä toiseen. Kunnes yhtenä aamuna heräisin siihen, että tänään olisi se päivä, jolloin joudun jättämään tämän maailman. Ja vasta sitten pysähtyisin.

Mutta koska pysähdyn jo nyt, ajattelu janoaa tekoja. Tekoja vaikka pelottaakin. Ja voi kuinka raskaalta tuntuukaan, jos näitä tekoja ei vielä itselle salli!

Välillä olo tuntuu mielettömältä. Miten missään on mitään mieltä, kun kaiken voi perustella loputtomalla miksi kysymysten sarjalla? Miten missään on mitään mieltä, jos kaikella tekemiselläni haen lopulta pohjimmiltani hyväksyntää, rakkautta, merkityksellisyyden kokemusta? Silti en pysty enää nukahtamaan.

En minä kyllä tosissani sitä tahdokaan. Minulla on mahdollisuus tehdä elämästäni oma.

Viimeksi: MIKSI EN JUO ENÄÄ KAHVIA?
Lue myös: TULEVA JA MENNYT ON AIKAA, MUTTA TÄSSÄ JA NYT EI

Kommentit (2)
  1. Oi kuinka hyvä teksti. Kiitos!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *