Kolme kaunista – aamu, aikaa, rauhaa

Mitä jos kaikkialla voisi nähdä kauneutta?

Mä havahduin tähän ajatukseen matkatessani bussilla kotiin, siihen toiseen, ei jokapäiväiseen. Alitajunnassa lienee prosessoinut muisto lukemastani ihmisestä, joka joka päivä kirjoittaa ylös kauniina näkemiään asioita.

Ja mä haluan nähdä maailmassa enemmän kauneutta – ei vain suurta vaan myös ja etenkin pientä.

Tästä ajatuksesta voimaantuneena lähdin vaalimaan tätä kykyä juuri tähän, tänään – jolloin jokaisessa viikossa yritän nähdä kolme kaunista asiaa – tai toisin sanoen hetkeä, kiitollisuutta, muuten positiivista juttua, sillä onhan positiivisuus itsessään kaunista.

Sillä pakkohan sitä on sentään kolmen asian verran jotakin sellaista elämässään olla

eikö?

Ehkä sitä ei vain pysähdy katsomaan.

*

Mulla on vaan kertakaikkisen syvä rakkaussuhde aamuihin.

Ja viime viikko oli aamuja täynnä, sillä sain viettää lomaa ja velloa aamussani oikein ajan kanssa, joka päivä. Eikä mikään tässä ajassa ja maailmassa ole parempaa kuin herätä verkkaisesti, mietiskellä, syödä aamupalaa, kuunnella hiljaisuutta ja katsella ikkunasta ulos. Eikä mitään sen enempää voi pyytää, mutta silti annettiin pyytämättä useammalle päivälle se kaunis talviaamu, jolloin voi lähteä nauttimaan ulos päivän kauneimmasta hetkestä, vuodenajan kauneimmasta ilmiöstä. Eikä mikään ole kauniimpaa juuri nyt kuin tuo kirkas pakkasaamu,

ei edes se aamu kesällä.

*

Viime viikkoa edeltävä viikko meni vielä ylivirittyneessä tilassa. Tarpeen rauhaan oikein tuntee ja lomaviikko tulikin tarpeeseen, jolloin se oma olo oikein korostuu, kun olet monta päivää yksin. Jolloin… alkaa jälleen näkemään kauneutta. Sillä tuossa kiireessä huomasin: hyvin harvaan jäi ne hetket, että ensinnäkään ehdin miettiä, no, mitään, mutta että sitä, mikä olisi kaunista. Että olisin ehtinyt nähdä hetken. Ja sitten kun on sitä rauhaa.. kuin palaisi kotiin.

Siihen aivan toisenlaiseen minään, niin rakkaaseen, niin erilaiseen.

*

Ja myös mun sielu sai viimein rauhan. Olon ollessa pari kuukautta eron jälkeen levoton. Jossa yksin olo aiheutti vähän väliä epämääräistä ahdistusta, ilmennen juuri ylivirittymisen tarpeena, pysähtymättömyytenä. Ja sitten kun oikeasti olet yksin, lähes kokonaisen viikon, tehden vain ihan niitä perusjuttuja… Silloin, viimein,

rauhaa.

Viimeksi:

Riittääkö rakkaus – ja pitääkö erotessa vihata?

Lue myös:

Minä, joka palasi

Mihin päätät suunnata katseesi?

Kolme kaunista – ihmemaa, koti, illallisella

hyvinvointi hyva-olo oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *