MENESTY JA KULUTA

Olipa ihminen muuten minkälainen tahansa, kaikille sopii yhdenlainen yhteiskunnan tarjoama muotti: valmistu mahdollisimman hyvätuloiseen ammattiin, jotta tienaat mahdollisimman paljon rahaa, jonka voit sitten kuluttaa materiaan.

Mutta mitkä olivatkaan ne syvimmät arvot, joilla oikeasti on elämässä merkitystä? Onnellisuus, muiden hyväksyntä ja terveys esimerkiksi. Miksi käyttäydymme niin kuin raha tekisi onnelliseksi, samalla sulkien silmämme siltä, mikä todella on tärkeää?

Markkinoinnilla tähdätään meille tärkeisiin arvoihin. Ostamalla tuotteen, voit saavuttaa palan niistä. Ostamalla tuotteen, voit saavuttaa erilaisia tunteita, mitä haluat tuntea. Aika helppoa. Arvot ja tunteet voi vain ostaa, eikä niiden eteen tarvitse tehdä työtä.

Luulemme, että tarvitsemme jotakin, sillä meille kerrotaan koko ajan eri tavoin, että tarvitsemme sitä ja sen haluaminen on normaalia. Media luo kuvaa, että onnelliset ihmiset asuvat isossa talossa, ajavat kalliilla autoilla, näyttävät kauniilta ja pukeutuvat joka päivä uusiin merkkivaatteisiin. Se on tämän päivän normi, jota jokaisen tulisi tavoitella.

Lopulta on ihan sama kuinka paljon tavaraa tai kuinka ison talon omistamme, sillä meille jää tunne, että voisimme omistaa enemmänkin.

Menikö se kuitenkin niin, että tavara ei loppujen lopuksi tuo onnea? Yrittääkö ihminen vain ostamisella täyttää syvimpien arvojen täyttymisen tunnetta? Kulutustottumusnormeja noudattamalla ihminen olisi onnellisempi ja saisi muilta hyväksyntää – tuntisi itsensä normaaliksi.

Mutta onnen tunteen voi tavaran kautta ostaa vain hetkellisesti.

Toisesta näkökulmasta mietittynä, ilman kulutusta yhteiskunta olisi toisenlainen. Jos suuri joukko ihmisiä vähentää kulutustaan, vaikuttaa se esimerkiksi työpaikkoihin: ei tarvita sitä kivijalkaliikettä, ei markkinoijaa myynnin edistämiseksi, ei maahantuojaa eikä edes sitä työntekijää kiinassa, joka tuotteen valmistaa. Lopulta yhteiskunnalta jää verorahoja saamatta. Mutta eikö yhteiskuntaa voitaisi rakentaa jonkin muun, kuin loppumattoman kulutuksen varaan?

Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä järjettömämmältä maailma tuntuu.

”TOO MANY PEOPLE
SPEND MONEY THEY HAVEN’T EARNED,
TO BUY THINGS THEY DON´T WANT,
TO IMPRESS PEOPLE THEY DON´T LIKE.”
– WILL ROGERS

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *