MIKSI ASIOITA ON HELPPO TIETÄÄ, MUTTA VAIKEAA YMMÄRTÄÄ?

Tiedon määrä on lähes rajaton. Ja sitä on rajattomasti saatavilla. Ongelma ei siis ole tiedon puutteessa, vaan ymmärtämisessä.

On minusta ollut aika hauskaa oivaltaa, että asioita voi silti tietää ymmärtämättä niitä. Ne ovat kaksi eri asiaa. Ja miksi asioita on niin vaikeaa ymmärtää?

Itse en esimerkiksi kunnolla ymmärrä joy of missing outin merkitystä. Olen alkanut vähentämään turhaa puuhastelua, mutta pelkään silti välillä jääväni paitsi jostakin. Varsinkin silloin, kun muut ovat tehneet jotakin hauskaa, missä minä en ole ollut mukana, mutta olisin voinut olla. Vaikka lukisin kaikenlaisia perusteluita, miksi pois jäämisen pelosta ei pidä ahdistua, saattaa se silti kalvaa sisintäni. Muilla on ollut tavattoman hauskaa, merkittäviä hetkiä ja minä olen jäänyt niistä paitsi. Esimerkiksi uuteen vuoteen ja juhannukseen kuuluu suunnitelmat muiden kanssa – ja itse aina epäonnistun niiden tekemisessä.

Toisaalta olen myös ymmärtänyt viime aikoina uusia asioita, kuten sen, että raha on tärkeiden asioiden välineellistämistä. Lisäksi olen alkanut ymmärtämään elämän epäoikeudenmukaisuutta. Olen jollakin tasolla aina tiennyt hikipajoista ja köyhistä kolmansista maista, mutta en jotenkin koskaan ole asiaa ymmärtänyt tai ymmärtänyt sen merkitystä itseni kannalta.

Kun asiaa ei ymmärrä, se ei ole luontainen osa itseä. Asialla ei ole todellista merkitystä, eikä se siksi saa todellista sijaa elämässä.

Jotta asian ymmärtää, vaatii se asiaan perehtymistä ja lopulta palikoiden loksahtamista paikoilleen – mikä voi tapahtua milloin tahansa, eikä samaan aikaan, kun asian tiedostaa. Kun asian viimein ymmärtää, sen kokeminen voi tuntua herätykseltä.

Miksi asioita on helppo tietää, mutta vaikeaa ymmärtää?

Viimeksi: LAHJAN ANTAMISEN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS
Lue myös: MINIMALISMI AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN, MIKÄ ELÄMÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ

Kommentit (2)
  1. Anna/Niittykukkia
    5.12.2019, 06:59

    Luulen, että fear of missing out on tän someajan tuote. Kun näkee muiden kuvia jatkuvasti, miettii välillä, miksei itse ollut mukana. Toisaalta, olen monet uudet vuodet viettänyt kotona yksin eikä se ole haitannut, päinvastoin nautin siitä! Käyn läpi mennyttä vuotta ja mietin tulevaa ja teen ja syön just niitä asioita, mitä itse haluan. Ei mua kiinnosta olla uutena vuotena ainakaan missään baarissa, vaan ihan mielelläni koen joy of missing outia 😀 Juhannukselle mulla on toive, että sen voisi viettää jossain muualla kuin kerrostalossa, enempi maaseudulla, mutta kerran jäin kotiin itsekseni eikä sekään nyt niin kamalaa ollut! 🙂

    https://www.niittykukkia.fi

    1. Kiitos tsempistä, itsekin toivottavasti joku päivä yhtä rennolla asenteella 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *