MIKSI TAVARASTA LUOPUMINEN ON VAIKEAA?

Koska meillä on tunteet.

Ja niin nurinkurista kuin se onkin, noihin elottomiin kulutustuotteisiin on sitoutunut näitä tunteita. Sillä koru ei ole vain koru, vaan se on muisto isoäidistä. Kakkulapio ei ole vain kakkulapio, vaan se on lahja tärkeältä ihmiseltä merkkipäivänä. Villapaita ei ole vain villapaita, vaan se on kertomus muodikkuudestamme. Kirjahyllyllä lepäävä latinankielinen anatomian kirja ei ole vain kirja, vaan se on kertomus älykkyydestämme.

Tavara kuvastaa meitä itseämme. Ihan jokainen yksilö kertoo tarinaamme ja millaisia me olemme, mitä arvostamme, ihannoimme ja haluaisimme olla. Kaiken sen kyseenalaistaminen on siis minuuden kyseenalaistamista. Mitä minä oikeasti olen?

Luopumista vastaan on erityisesti kolme mutkua: mutta kun sain sen läheiseltäni, mutta kun jos joskus tarvitsen sitä vielä, mutta kun se oli niin kallis.

Mutta kun sain sen läheiseltäni

Emme halua satuttaa lähimmäisiämme. Emmekä olla kiittämättömiä. Ennen kaikkea lahjan antamisen takana on toimintamalli: malli, jossa toiseen osoitetaan kiintymystä. Lahjan heittäminen pois on siis kuin kiintymyksen torjuminen, osoitus toisen pitämisestä arvottomana. Voimme samaistua itse, miltä tuntuu olla torjunnan kohteena. Sitä ei toivo kenellekään.

Muistatko itse, mitä kaikkea olet antanut ihmisille lahjaksi? Uskotko, että kukaan huomaa tavaran kadonneen elämästäsi, jos päätät luopua siitä? Mitä itse ajattelet, jos tietäisit läheisesi laittaneen pois jotakin sinun ostamaasi?

Mutta kun jos joskus tarvitsen sitä vielä?

Ei tarvitse kauaskaan mennä historiassa, kun keskiluokkakaan ei elänyt yltäkylläisyydessä. Puhumattakaan kaukaisemmista keräilijäihmiskunnista. Geeneihimme on siis iskostunut kaava: kaikki mitä käsiinsä saa, on kerättävä ja säilöttävä.

Pelko nostaa päätään. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä oikea tai väärä päätös. Ja väärä päätös tekee aina kipeää. Emme halua satuttaa itseämme.

Mikä on tuo joskus? Kuinka usein jäät kaipaamaan yllättäen menettämiäsi tavaroita? Kuinka nopeasti unohdat koko tuotteen koskaan olleen olemassakaan? Kuinka nopeasti pystyt korvaamaan tuotteen, jos elämä ilman sitä onkin mahdotonta?

Mutta kun se oli niin kallis

Tähän pätee ehkä samat säännöt kuin jossitteluunkin. Kaikki mitä käsiinsä saa, on säilytettävä. On siis ennen kuulumatonta luopua tuotteesta, joka on vielä arvokas. Raha on myös yksi sosiaalisenluokan mitta. Tuo tavara voi ehkä jopa pönkittää asemaamme.

Olemme kuluttaneet paljon aikaamme töissä, jotta pystyisimme maksamaan tavaran. Jos siis luovumme siitä, olemme tehneet työtä turhaan. Olemme siis eläneet turhaan. Mihin kaikkeen olisimmekaan voineet tuon rahan käyttää? Virheet satuttavat, niitä on hankalaa kohdata.

Onko tuotteella enemmän rahallista arvoa kaapissasi käyttämättömänä vai myytynä?

Viimeksi: ET TARVITSE TULIAISIA TÄYTTÄMÄÄN KAAPPEJASI
Lue myös: JOS JOSKUS VIELÄ TARVITSEN TÄTÄ / KULUTUSYHTEISKUNTA ON LAKSELMOINNIN LOPPUTULOS

Kommentit (3)
  1. Mulle tuli eilen ihan mieletön älynväläys tavaroiden vähentämisestä. Oon jo aikaisemmin toiminut näin vaatehuoneen kohdalla, mutta nyt eteisen kohdalla vasta tajusin miten toimin.
    No niin, homma menee näin:
    Valitse joku tila, jonka haluat uudistaa. Visioi minkä näköinen haluat tilan tulevaisuudessa olevan. Tee tarvittavat mittaukset, hanki tarvittavat tavarat kuten hyllyt ja maalit ja naulakot. Tyhjennä tila ja tee remontti. Remontin valmistumisen jälkeen ihmettele, kun tilassa ennen olleet tavarat eivät enää mahdu tilaan ja totea, että pakko vähentää tavaraa. Vähennä tavara ja ihaile uutta kaunista tilaa.
    Toimii!

    1. Hei kiitos että jaoit kokemuksesi 🙂 Itse olen huomannut saman tekniikan toimivan myös ilman remonttia!

      1. Kyyllä se varmaan toimii myös ilman remonttia, mutta en saa aikaiseksi, koska kaikki kuitenkin mahtuu kaappeihin ja hyllyille. Sitten ku ei enää mahdukaan, on pakko!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *