MILLENIAALI, JOKA EI VOI OLLA KOSKAAN LIIAN TÄYDELLINEN

Olemme syntyneet täydelliseen maailmaan, jossa täydellisyydestä kilpaillaan, jonka uskotaan olevan se mystinen tie onneen ja joka tavoittaa meidät kaikki kellon aikaan katsomatta minne tahansa muistuttamaan, mitä voisimme tehdä paremmin ollaksemme vieläkin täydellisempiä. On niin raskasta yrittää olla täydellinen. Onnellisuuden ja hyväksynnän arvoinen. Kuitenkin todella ollen onneton. Kuin vetäen jotain roolia. Täyttäen askelkuvioita oikealla tavalla onnellisuuden vuoksi. Eikä kuviot kuitenkaan täsmää.

Onko samanlaista kilpailua täydellisyyteen ollut koskaan ennen?

Miksi emme siedä epätäydellisyyttä?

Emme siedä epätäydellisyyttä, koska emme näe sellaista. Näemme ehkä epätäydellisiä onnettomia, jollakin tapaa puutteellisia, muttemme epätäydellisiä onnellisia. Olemme kasvaneet täydellisyyteen. Olemme kasvaneet kilpailevaan maailmaan. Täydellisyys on muodostunut synonyymiksi onnellisuudelle.

Samalla unohdamme, että se täydellisyys mitä monesti seuraamme, on täydellisyyttä, jota monet tekevät työkseen. Kiinnitämme siis itsemme oikeastaan kahteen työhön – siis siihen varsinaiseen sekä täydelliseen. Täydelliseen, joka tavoittelee täydellistä suorittamista kellon ympäri, olemalla parhain versio sitä, mihin kykenee. Unohtaen, että paras ei tarkoita täydellistä.

Täydellisyyttä ei voi vain olla, vaan se on jotakin, mitä ei jo ole. Täydellisyys voidaan saavuttaa lisäämällä jotakin, mitä uupuu. Olemalla enemmän. Paremmin. Kyseessä on siis loputon kilpakumppani, jota ei voi koskaan voittaa, joka ei koskaan tyydyty.

Meillä on niin paljon valinnanvaraa ja mahdollisuuksia jopa väärän valinnan tekemiseen tai tekemättä jättämiseen, että pelkäämme jäävämme jostakin paremmasta paitsi. Voisimmeko olla vieläkin jotenkin parempia, elää vieläkin jotenkin paremmin – ja olla täydellisempiä?

Pelkäämme jopa elämän hukkaan valumista. Meidän tulee olla jatkuvasti valmiustilassa – emme pysty olemaan paikoillamme, vaan hiljaisuuskin täytyy täyttää jollakin tekemisellä – joka voi tuoda mukanaan jotakin lisää, arvokasta.

Tähän yhdistyy hektisyyden tuoma ajantasaisen tiedon paine. Kai ryhmittymisen identiteettikin – meillä on tarve kuulua laumaan ja median myötä lauma on iso. Millaiset ovat siis minun laumani oikeat edellytykset, mielipiteet ja tavat olla, suorittaa? Ei vain yleensä vaan juuri tänään – juuri tähän arkiseen aisaan?

Enempi luo meille loputtoman kilpakumppanin kohdattavaksi. Sillä enempi ei tyydy. Koskaan. Emme koskaan ole riittävästi jotakin. Enempi uusiutuu. Se ei ole pysyvää. Pysyvä tila, jonka voisi saavuttaa ihan kohta, tämän jälkeen.

Haluamme lisää enempää, koska emme usko riittävämme itsenämme. Itsenämme, joka on epätäydellinen eikä täydellinen. Tekemällä elämästä täydellisen suorituksen näytelmää,  uskottelemme saavuttavamme riittävyyden. Ja siitä päästäänkin kaiken juureen. Emme usko riittävämme itsenämme, koska niin monet tuntuvat olevan meitä parempia ja sitä kautta onnellisempia. Siis kun itse olen jollakin tavalla parempi ja enempi, olen minäkin lopulta sellainen. Riittävä. Etsimme ja yritämme täyttää syvimpiä tarpeita ihmiselämässä – halumme olla vain onnellisia ja hyväksyttyjä. Ja nuo tunteet on ulkoistettu.

Jos me keskittyisimme enemmän siihen, että olisimme vain me – tai siis ennen kaikkea siihen, mikä me olemme – , keräisimme ympärillemme hyviä tyyppejä ja oikeasti syvällistä yhteisöllisyyttä, tarvitsisiko meidän tavoitella hyväksyntää ja onnea riittämättömyydestä? Jos emme ulkoistaisikaan noita tunteita, vaan etsisimme niitä itsestämme?

Vai onko se loputon kyltymätön tarve ihmisessä, jota ei voi koskaan ymmärtää ja täyttää, millään keinolla? Luommeko sen sijaan maailmaa, joka ruokkii tuota perustavanlaatuista tunnetta, jolle ei ehkä itsessään voi mitään, mutta kuitenkin sen moninaisuutta ylläpitämällä teemme itsestämme vain onnettomia, loputtomassa ympyrässä juoksijoita? Puuttuuko meillä säädin siihen?

Mutta voimmeko luoda siihen uuden säätimen?

Mä taisin löytää jo omani.

Viimeksi:

EHTAA TUULIPUKUKANSAA – ELI KÄYTTÄMÄNI ULKOVAATTEET

Lue myös:

PÄIVÄN AJATUS RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

PARAS VERSIO – VAI VAIN VERSIO ITSESTÄSI

SOME VÄÄRISTÄÄ TODELLISUUTTA

PÄIVÄ, JONA VALITSIN YKSINKERTAISEMMAN ELÄMÄN

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *