ONKO ELÄMÄMME VAIN RAKKAUDETTOMUUDEN TÄYTTÄMISTÄ?

Tänään mietin kaikkea negatiivisuutta ympärillemme. Ja sen kaikkia polkuja, jotka tuntuvat johtavan hyväksyntään ja sen puutteeseen – siis rakkaudettomuuteen.

Havittelemmeko onnellisuutta, sillä emme löydä rakkautta itseemme?

Havittelemmeko enempää, sillä emme löydä tunnetta muiden hyväksynnästä?

Arvostelemmeko muita muistuttaaksemme, että olemme arvostamisen arvoisia?

Huudamme rakkautta, mutta emme itse kuule tuota huutoa. Sen sijaan yritämme täyttää sisäistä tyhjiötä ulkoisilla asioilla. Haemme hyväksyntää ulkokuoresta ja puramme oloamme negatiivisuutena muita kohtaan.

Elämme uskossa, että olemalla ja saavuttamalla jotakin uutta ja parempaa voimme lopulta olla onnellisia. Unohdamme, että kyseessä ei ole väline, jonka voi saavuttaa, vaan se löytyy meistä itsestä. Itsestämme, jonka äänen kuitenkin surutta sivuutamme. Emme osaa enää kuunnella sitä. Emme kuule, kun se kertoo voivansa huonosti. Sen sijaan ruoskimme sitä lisää täyttäessämme täydellisen ihmiskuvan kriteereitä. Uskaltaisiko siis sanoa, ettemme oikeastaan rakasta itseämme kovinkaan paljon?

Ruoskimme itseämme parempaan, sillä olemalla enemmän oikeanlainen tai jotakin oikealla tavalla, tulemme lopulta eheämmäksi ja oikeanlaisemmaksi, hyväksynnän arvoisiksi. Kenelle haluamme olla oikeanlaisia? Emme edes itsellemme vaan muille. Asetamme muiden hyväksynnän oman hyväksyntämme edelle. Kauneus, ulkokuori, omistamamme ja tekemämme asiat ovat lopulta keinomme hakea ja tuntea muilta hyväksyntää. Miksi emme koskaan tunne sitä tarpeeksi? Jääkö sisäinen nälkämme tyydyttämättä, kun keskitymme vain ulkokuoreen?

Mutta sitä me odotamme. Odotamme, että muutumme kyllä riittäviksi joskus tulevaisuudessa. Sillä välin pönkitämme omaa riittämättömyyttämme muita arvostelemalla. Luomme negatiivisuuden ilmapiiriä itseemme ja muihin.

Ja oikeasti haluamme vain sen, että meistä välitetään ehdoitta.

Ja kun ne muut välittävät, ehkä lopulta  välitän itsekin.

Ehdoitta.

Viimeksi:

KAARINA DAVIS – IRTI ORAVANPYÖRÄSTÄ

Lue myös:

KEHTAATKO MYÖNTÄÄ OLEVASI YKSINÄINEN?

PARAS VERSIO – VAI VAIN VERSIO ITSESTÄSI

ONKO ITSENSÄ ETSIMINEN ELÄMÄN SUURIN HUIJAUS?

Kommentit (4)
  1. Em / Wake up - elämä kutsuu
    31.7.2020, 18:13

    Aaah, ihanaa viestinvaihtoa <3 Ulkopuolinenkin ihan liikuttuu! Änkeän minäkin kommentoimaan, että löysin blogisi ihan vasta hiljattain ja se on jo nyt ehdottomasti lempparini. Täytyy lukea ajatuksen kanssa kaikki postauksesi. Ihana kun kirjoitat. Tykkään myös tyylistäsi, joka on myös ”minimalistista” eikä minun makuuni liian jaarittelevaa! Harmi, että keskustelukulttuuri tuntuu kokeneen inflaation ja kommentit taitavat olla harvassa. Mutta onneksi se ei tarkoita, etteivätkö tekstit herättäisi ajatuksia.

  2. En ole vielä koskaan kommentoinut mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä. Olen lukenut blogiasi alusta asti ja päivittäin palaan katsomaan, että onko uutta postausta tullut. Olen laiska kommentoimaan ja halusin että tiedät, että täällä on ainakin yksi, jolle blogisi on merkittävän tärkeä. Olen aikalailla samanikäinen kuin sinä ja jokainen postaus resonoi sielussani niin, että pakahdun. Olen ajatellut samoja asioita ja on ihanaa, että joku osaa ne pukea sanoiksi silloin, kun itse en tunnu siihen kykenevän. Tämä on lempiblogini ja oikeastaan ainoa, jota seuraan ja toivon ettet ainakaan joskus lopettaisi siinä uskossa että lukijoita ei ole. Joten kiitän sinua näistä upeista ajatuksistasi ja oivalluksistasi ja toivottavasti jaksat jatkaa niiden kirjoittamista. Palaan edelleen useasti lukemaan arkistoa, sillä jotkut postaukset ovat sykähdyttäneet niin, että pakko palauttaa niitä mieleen aika ajoin. Niissä on jotain ainutlaatuista, aitoa ja tunteita herättävää. Saan niistä lohtua oman elämäni kaaokseen ja sen rakentamiseen eheämmäksi. Olet oikealla tiellä, hyvin kauniilla ja raastavan rehellisellä.

    Kiitos tuhannesti ja onnea matkaan elämääsi, millainen siitä ikinä tuleekaan. Nukkuva lukija pysyy seurassasi uskollisena.

    1. Apua! Kiitos! Tälläinen kommentti on kunnia! Jään sanattomaksi. Voisinpa kiittää samoin ylistyssanoin, mutta nöyrä kiitos jää nyt kyllä hyvin laimeaksi vastaukseksi. Ihanaa että jaksoit huomioida ilolla minut, tuntemattoman ihmisen. Tämä lämmittää ja merkitsee niin paljon <3 Kaikkea hyvää myös sinulle 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *