ONKO ITSENSÄ ETSIMINEN ELÄMÄN SUURIN HUIJAUS?

Koko elämän etsimme itseämme. Tyyliämme, luonnettamme, oikeaa käytöstä, harrastuksia. Odotamme tulevamme valmiiksi.

Emme kuitenkaan koskaan tule valmiiksi. Sillä minuus muuttuu. Se muuttuu ympäristön muuttuessa. Yhteiskunnan muuttuessa. Faktojen muuttuessa. Tiedon lisääntyessä. Elämänmuutoksista. Vanhetessamme, kokiessamme, sairastuessamme vakavasti, ystävystyessämme, läheisten ihmisten vaihtuessa, muuttaessamme. Kun muutumme, muutumme.

Silti tätä itsensä löytämisen identiteettiä käytetään hyödyksi: meille tuodaan lukemattomia tapoja olla omia itsejämme. Uusia vaatteita, harrastuksia, ruokavalioita, ohjelmia. Siis kaikkea suhteellisen käsinkosketeltavaa, konkreettista. Joka päivä näemme valintoja, jotka ottaa osaksi minuutta. Hukumme valintoihin. Samalla ollessamme kuitenkin tietyllä tapaa onttoja, tyhjiä, ei-valmiita. Se saa meidät haluamaan tätä valintaa entistä enemmän. Josko tämä olisikin se minä? Josko tällä kertaa löytäisin itseni ja tulisin lopulta valmiiksi? Mutta jatkuvasti etsiessämme, olemme oikeastaan enemmän hukassa. Jäämme kiinni etsimiseen, emmekä löydä. Yrittäessämme saavuttaa itsemme, unohdamme samalla olla.

Uskon, että itsensä löytämisessä onkin kyse ennemminkin tietoisuuden syventymisestä. Oman käytöksen havainnoimisesta ja ymmärtämisestä sekä ympäristön näkemisestä. Sen näkemistä, mitä olemme sisäisesti. Sen näkemisestä, mitä on totuus ympärillämme. Jopa kyvystä olla läsnä tässä ja nyt. Silti sivuutamme itsemme, samalla peilaten sitä ulospäin, tätä ja itseämme kuitenkaan kunnolla näkemättä ja ymmärtämättä. Jotta voi löytää itsensä, täytyy kuulla itsensä.

Minäkin olen odottanut tulevani valmiiksi. Tullakseni valmiiksi elämän yksinkertaistajaksi. Että yhtenä päivänä vain tuntisin: nyt minä olen valmis.

Olenko siis tänään valmis kun en ole koskaan valmis? Ajatus saa minut levottomaksi.

Ettenkö ole koskaan valmis?

Viimeksi:

ZEN EI ENÄÄ JAKSANUTKAAN

Lue myös:

UNELMIEN TOTEUTTAMISEN TUOMA TYHJYYS

ELÄMINEN AUTOMAATTISEN TAPOJEN IMUSSA (JA SEN ULKOPUOLELLA)

PÄIVÄ, JONA VALITSIN YKSINKERTAISEMMAN ELÄMÄN

Kommentit (4)
  1. Oli ilo lukea tekstisi! Tämä on minustakin hirveän kiehtova aihe. Jatkuvasti mietin tulevaisuuden itseäni, vaikka tällä elämänkokemuksella pitäisi jo tietää ja hyväksyä, etten koskaan muutu täydelliseksi.

    1. Ihmismieli on varsin kiehtova! Eikä edes toimi miten itse haluaisi. Kiitos että kävit lukemassa 🙂

  2. Olisi kovin turhauttavaa jonain päivänä kokea olevansa kokonaan valmis. Mitä sen jälkeen sitten? Enkö enää kokisi minkäänlaista henkistä kasvua, enkö enää oppisi uutta?

    Ja erittäin vahvasti samaa mieltä tuosta sanomastasi, että itsensä löytäminen on todellakin enemmän oman käytöksen havainnoimista ja tietoisuuden syventymistä kuin elämänhallintaoppaiden selaamista tai uuden, sen ”oikean” minän etsimistä vaatekaapista. Ei kukaan muu voi antaa sitä oma minuutta minkään sellaisen asian kautta, jonka voi myydä tai ostaa.

    ps. edelliseen postaukseen viitaten; jaksamista työhön. joskus on vaan annettava pelon tulla ja sitten taas mennä.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. Totta! En ajatellutkaan, mitä vastaavasti pysähtyneisyys tarkoittaisi. Sehän se vasta myrkkyä olisikin. Mutta silti samalla tieto keskeneräisyydestä luo itselleni epävarmuutta. Epävarmuutta siitä, ettei pysty lokeroimaan ja siten hallitsemaan itseään. Mutta tämä varmaan tarkoittaa, että mielellä on vielä töitä tehtävänä.

      Kiitos, olipa mukava, että oli tällainen kommentti odottelemassa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *