SAAT TUNTEA KIPUA

Meillä on taipumusta vähätellä toisen tunteita. Asettaa niitä universaaliin järjestykseen. Määritellä, millainen kipu on sallittua ja kuinka sallittua sen ääneen sanominen on. Millainen kipu on tarpeeksi paha ja hyväksytty valitettavaksi. Millainen kipu on oikeutettu.

Ja onhan se totta. Voihan kipua tietyllä tavalla laittaa järjestykseen. Tällä hetkellä pahin mahdollinen skenaario olisi kuolla koronaan. Sen jälkeen varmaan siihen sairastuminen. Tai läheisen sairastuminen. Sen jälkeen lomautus ja työttömyys ja vasta sitten yksinäisyys ja seinien kaatuminen päälle.

Minä työssäkäyvänä ja terveenä kärsin ”vain” uuden tilanteen tuomasta ahdistuksesta ja elämän muutoksesta. Mutta enhän saisi tuntea näin, koska voisin sentään olla myös työtön tai pahimmassa tapauksessa sairas, kuollut.

Silti tosiasia on, että jokainen elää elämää omista lähtökohdista käsin. Kärsimys on henkilökohtainen tunnetila, ei universaali tai vain ”eniten” kärsivien oikeus. Sitä ei voi mitata. Mistä siis tietää miten ”eniten” ja ”vähiten” kärsivä tuntee? Minä en pysty tuntemaan sinun kärsimystäsi. Voin yrittää, mutten silti voi.

Vaikka sallii omat tunteensa ja oikeuden niiden ilmaisuun, se ei ole silti toisen kärsimyksen vähättelyä. Niitä voi silti arvostaa. Kunnioittaa. Antaa niille tilaa. Ollen kiitollinen niistä asioista, mitkä itsellä ovat hyvin. Sillä lopulta toisen kärsimys ei sulje pois omia tunteita. Niitä ei siksi tarvitse sivuuttaa. Kaikilla on oikeus voida huonosti ja kertoa se. Myös tänään.

Miten sinulla menee?

Viimeksi:

ONKO ITSENSÄ ETSIMINEN ELÄMÄN SUURIN HUIJAUS?

Lue myös:

ZEN EI ENÄÄ JAKSANUTKAAN

MILTÄ TUNTUU OLLA LÄPINÄKYVÄ?

MIKSI OLEMME NIIN VIHAISIA?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *