SOME VÄÄRISTÄÄ TODELLISUUTTA

Ihan sillä periaatteella, että se tarjoaa myös todellisuutta, joka ei ole todellista. En tarkoita, että kaikki tarjotut todellisuudet olisivat virheellisiä, mutta monet kuitenkin. Tilanteet voivat olla lavastettuja, muunneltuja, käsiteltyjä tai muokattuja. Jälkikäteen kuvia käsitellään, jopa silotellaan ulkomuotoa. Siihen en halua tässä paneutua sen tarkemmin, sillä siitä on puhuttu paljon. On puhuttu paljon, kuinka media vääristää meille tarjoamaansa kehokuvaa. Mutta on silti tietynlaista kuvamanipulaatiota, mitä me kaikki toteutamme joka päivä.

Väritämme omaa elämäämme somea varten kauniimmaksi. Emme halua jakaa yleisen käsityksen mukaisia huonoja kuvia. Emme halua jakaa elämämme suruja ja kyyneleitä. Emmekä toisaalta usein halua edes itse katsoakaan sellaisia. Kysyntä siis vastaa tarjontaan.

En osaa ottaa enkä käsitellä kuvia yhtä kadehdittaviksi, kuin ”parhaimmat”. Mieti kuitenkin, mitä alla oleva kuva sinusta viestittää?

Minusta se kertoo seuraavanlaista tarinaa: seikkailin viidakossa lähes turistittomalla saarella sekä sattumalta löysin tällaisen upean kielekkeen. Istahdin katsomaan äärettömyyksiin. Nautin näkymistä. Olo on levollinen, keveä, onnellinen. Kuva nimenomaan huutaa onnellisuutta, leppoista ja hyvää elämää.

Entä mitä on todellisuus?

Googlasin netistä, missä voisin matkani aikana vierailla ja löysin tällaisia kuvia. Lähdin retkelle, jonne kuuluu myös kyseisellä saarella ja siten kuvan mukaisissa maisemissa vierailu. Mukana on parikymmentä muuta ihmistä. Saarella vierailijoita on eri yhtiöiltä muutama parikymmen lisää.

Näköala ”tasanteelle” johtaa kapea, merkattu, portaista ja metsästä koostuva polku. Ylhäällä puitteet ovat jopa hiukan vaaralliset. Tilaa on vähän ja ihmisiä liikaa. Osa odottaa vuoroaan kuvalle, osa ottaa kuvia ja osa yrittää päästä lähemmäs tai pois. Jalkojen alustana on erikokoisia kiviä: osa isompia, osa pienempiä, osa korkeampia ja osa matalampia, kaikki pinnoiltaan erilaisia. Niiden päällä on haastavaa liikkua. En yllättyisi, jos kuulisin joskus jonkun täältä pudonneen. Samalla saan taas todeta, että ihmisten itsekkyys korostuu tällaisissa, jopa haastavissa olosuhteissa.

Kun oma kuvausvuoro tulee, olo on vaivaantunut. Takana seisoo arvioltani vajaa parikymmentä ihmistä. Olen hikinen, tuskastunut, on kuuma ja yritän suoriutua kuvasta mahdollisimman nopeaa. Lyhyen pyrähdyksen jälkeen ei jää juuri vaihtoehtoa, kuin lähteä alas, sillä kielekkeelle ei voi jäädä istumaan. En voi jäädä pilaamaan muiden kuvia, eikä missään muualla ole tilaa istua. Eikä täällä saisi edes rauhassa istuakaan.

Julkaisenko siis kuvan ja jätän katsojan uskomaan ensimmäistä tarinaa?

Ihmiset jakavat valikoitua todellisuutta mediassaan. Haluamme julkaista kuvia ja kertoa tarinoita, jotka asettavat meidät parempaan valoon, tietynlaiseen muottiin, joka kertoo meidän olevan oikeanlaisia. Haluamme todistaa muille olevamme riittäviä ja onnellisia, yleisen hyväksynnän arvoisia. Ja vaikka kaikki toteutamme sitä, sitä on silti hankalaa ymmärtää, eikä sitä koskaan sanota ääneen. Ei minun kuulu kertoa, että koko tasanteella käynti oli oikeastaan virhe, vaan sen sijaan jakaa kuva ja hehkuttaa, kuinka nautin elämästäni ja lomastani.

Ongelmana on, että hienoja kuvia katsoessa moni tuntee riittämättömyyttä. Sillä kuvat eivät kerro tarinaa kuvan takana. Kuvan katsoja ei näe, mitä kaikkea kuvanoton takana on ollut. Se välittää muutamaa positiivista tunnetta, ei koko elämän tarinaa ja elämäntilannetta. Meille jää siis vain listaus  kuvia, joissa jokaisessa näemme onnellisia ihmisiä ja hyviä hetkiä. Sillä hieno kuva ei ole vain kuva.

Siksi some on vaarallinen väline sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät ole sinut itsensä kanssa. Jotka tuntevat olevansa riittämättömiä. Ja varmasti me kaikki jollakin tasolla tunnemme. Uskon, että kun oma elämä on tasapainossa, voimme silti ymmärtää, ettei tällaiset kuvat tai kuvan ihmiset vaikuta omaan elämään millään lailla. Hänen onnellisuutensa tai tässä tapauksessa ”onnellisuutensa” ei ole itseltä pois. Mutta riittämättömyyteen taipuva ihminen näkee vain täydellisen kuvan ja täydellisen listauksen, joka kertoo heille heidän olevan vääränlaisia, väärässä tarinassa.

Miten voi olla vääränlainen, jos kuva ei ole edes oikeastaan totta?

Viimeksi: 4 SYYTÄ HARJOITTAA MIETISKELYÄ
Lue myös: JOS SITÄ EI KUVATA, ONKO SITÄ ENÄÄ OLEMASSA? / AASIA ON LÄNSIMAALAISTEN LEIKKIPAIKKA / MIKSI TARVITSET AINA JOTAIN LISÄÄ, ETTÄ OLISIT ONNELLISEMPI?

Kommentit (1)
  1. Em / Wake up - elämä kutsuu
    10.8.2020, 13:02

    Ihanaa ja niin tärkeää pohdintaa, taas kerran.

    Vierailin itsekin hetken aikaa sitten paikassa, joka kuhisi ihmisiä. Netistä kuvia katsottuani luulin paikan olevan rauhallinen, upeiden maisemien ihailemiseen soveltuva luontokohde. Kuinkas kävikään – etsimäni rauhallisuuden sijaan tunsin kuvainnollisesti olevani possujunassa kulkeva, teurastamoon lahdattavaksi menossa oleva sika. Alhaalla olevissa kauppapaikoissa odotti ”rahat pois” mentaliteetti erilaisten palveluiden ja tavaroiden muodossa. Ahdisti. Luonnon rauhasta ei ollut tietoakaan. Maisema-alue oli aidattu hyvin pieneksi, jotta luonto ei turmeltuisi monien maiseman pällistelijöiden (minut mukaan lukien) jalkojen alla.

    Tästä opin kaksi asiaa: 1) ahdistun ihmismassojen keskellä, turistikohteet eivät ole minua varten (sen oikeastaan tiesin jo ennestään, tämä oli hyvä muistutus) 2) luontokohteet, jotka on netissä listattu, kuhisevat ihmisiä – niistä on turha kuvitella löytävänsä rauhaa

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *