TÄNÄÄN, TÄSSÄ

Mulla tulee välillä aina haikea olo ikkunasta ulos katsellessa.

Tuntuu kuin katsoisi takaisin omaan elämään pari vuotta sitten. Suljettuja ikkunaverhoja. Läpi vuorokauden seitsemän päivää viikossa auki olevia televisioita. Voin kuvitella niiden sisälle sitä elämää.

Että koti on täynnä epäjärjestystä, sen tieltä että saisi vain olla. Että päivän huippuhetki on se, kun pääsee rentoutumaan television äärelle. Että on vaan niin väsynyt, ettei jaksa mitään muuta. Katsoa edes ulos ja aukaista niitä verhoja. Ruokaa laittaessa odottaa sen vain olevan ohi. Että elämää värittää kiire, vaikkei kiirettä ole, muualla kuin mielessä.

Kiirettä seuraavaan tehtävään.

Oikeaan tehtävään.

Että tekee paljon kaikkea. Mutta oikeasti niin turhaa. Sivuuttaa kaipuun yhteisöllisyyteen, merkityksellisyyteen, yksinkertaiseen iloon. Rauhaan. Ettei pidä niitä ollenkaan tärkeänä, ettei koko asioita edes näe olemassa olevina tarpeina.

Havittelen tasapainoa. Ehkä rehellisesti jopa sellaista täydellistä tasapainoa, mitä en uskalla uskoa olevan olemassa. Aika monesti sitä olen päässyt maistamaan ja se koukuttaa.

Yksinkertainen ilo. Iloa ilman syytä. Iloa vain olosta. Selkeyttä, keveyttä. Vain siitä, että näen asioita niin kuin asiat ovat, ilman hirveää sirkusta niiden ympärillä, tulkiten niitä ilman tuomitsevuutta. Ettei tarvitse koko ajan parantaa jotakin.

Kuin keho voisi lähteä flow virran vietävänä tanssiin.

Ollen onnellinen hitaudesta.

Tästä.

Viimeksi:

TUNNETKO KOTIHÄPEÄN?

Lue myös:

NIITÄ YKSINKERTAISIA ASIOITA

ELÄMÄSI KOLME KUVAKULMAA

MITÄ JOS ENSI VIIKOLLA ET PARANTAISI ITSESSÄSI YHTÄÄN MITÄÄN?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *