VÄHÄN VÄSYNYT – NUMERO 495

Minua on auttanut, kun olen tiedostanut ristiriitaisten odotusten olemassaolon ja niiden absurdiuden. Paine helpottaa hiukan, kun ymmärrän, että joka hetki minuun kohdistuu – ja itse kohdistan itseeni – vaatimuksia jotka eivät voi samanaikaisesti täyttyä.
– Eeva Kolu

Laitoin jokunen aika sitten Eeva Kolun kirjan varaukseen kirjastosta. Odottelin ja ihmettelin, miksei hakupyyntöä kuulu. Vain huomatakseni, että jouduin jonottamaan sijalle 495. 495! Onneksi tällaisia tilanteita varten on keksitty E-kirjat.

Sillä kirja oli I H A N A.

Ihanan rehellinen. Ihanan suora. Ihanan syvällinen.

Sellaista kerrosten kuorimista, elämän perusasioiden äärelle menemistä. Niiden juttujen läpikäymistä, mitä ei ajatella, vaikka koko ajan niiden kanssa yhdessä eletäänkin. Maailman tulkitsemista sellaisena kuin se on. Minuuden tulkitsemista sellaisena kuin se on.

Välillä tuntuikin, kuin lukisi omaa mieltään, sellaisia asioita, mitä itsekin uutena tästä maailmasta on jo ymmärtänyt mutta toisaalta myös paljon sellaista, mitä ei vielä ole. Sellaiset oivallukset saa pohtimaan omaa elämää.

Olenko mä korkeintaan vähän väsynyt?

Omasta mielestäni olen juurikin kirjaimellisesti sitä, vaikka kirja nimenomaisesti on vain kiertoilmaus uupuneelle, joka ei ymmärrä omaa uupumustaan.

Sanana uupumus on kuitenkin todella vahva. Enkä halua käyttää sitä turhaan. Sanoisin, että kaksi vuotta sitten olin uupumuksen kynnyksellä. Jos en tuolloin olisi alkanut rakentaa elämääni alusta, olisin varmasti ennemmin tai myöhemmin ajautunut uupumukseen.

Pitkään aikaan mulla on ensimmäistä kertaa energinen olo. Sellainen olo, että tässä elämässä on jotakin järkeä ja se on hallinnassa. En usko huijaavani itseäni, jos olenkin oikeasti vain vähän väsynyt. Olen onnistunut käsittelemään monia niistä tekijöistä, jotka Eevan mukaan tekee meistä uupuneita.

Minulle kirjan kaunein, vaikkakin raadollisin ajatus, pysäyttävä ajatus, oli ajatus omasta pienuudestamme: ”Kun kävelen metsässä tai tuijotan merelle, tajuan, että kukaan täällä ei kaipaa minua sadan vuoden kuluttua.”

Mieti kaikkea sitä aherrusta, valmiiksi tulemisen yrittämistä ja huonommuutta.

Ja kukaan ei muista sinusta yhtään mitään!

Mitä jos lakkaisi sitten olemasta yhtään mitään ja vain olisi nauttien siitä omasta lyhyestä hetkestä täällä, tehden vain asioita, joita oikeasti haluaa?

Viimeksi:

MIKÄ ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMINEN?

Lue myös:

PÄIVÄN AJATUS RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

MITÄ MÄ HALUAN SANOA?

MITÄ JOS ENSI VIIKOLLA ET PARANTAISI ITSESSÄSI YHTÄÄN MITÄÄN?

hyvinvointi mieli hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *