VUOSI YKSINKERTAISEMPAA ELÄMÄÄ TAKANA – MIKÄ ON MUUTTUNUT?

YKSINKERTAISEMPI SISUSTUS

Olen hävittänyt turhia huonekaluja: muun muassa yöpöydät, lipastoja sekä hyllyjä. Samalla olen poistanut niiden päällä levänneet muisto- ja sisutusesineet. Tällä hetkellä minulta löytyy vain kaksi ulkoista säilytysratkaisua, joista toinen on pieni ylimääräinen hyllykkö vaatehuoneessa vaatteille ja toinen tv-taso (jossa en tosin säilö omia tavaroitani.) Muistoesineitä minulla ei ole siis yhtäkään esillä, mutta muutama tärkein odottaa vielä luopumispäätöstä pahvilaatikossa. Verhot ovat poissa, paitsi makuuhuoneesta.

Tavaramäärä on mielestäni tällä hetkellä sopiva, niin ettei se kuormita arkea. Varmasti turhaa, käyttämätöntä on silti säilössä. Tavaraa, jota löytyy vaikkapa vain yksi tai kaksi kappaletta, mutta jota en oikeasti arjessani silti käytä. Näitä käyn vielä pikku hiljaa edeten läpi.

YKSINKERTAISEMPI ARKI

Hävettää sanoa, mutta aiemmin minulla saattoi mennä päiviä, etten jaksanut aukaista sälekaihtimia. Kuukausia, etten istunut ruokapöydän ääressä. Ja vielä useampia kuukausia, ennen kuin petasin sänkyni. On vaikeaa selittää, kuinka hyvältä tuntuu näin pienten ja perustavanlaatuisten asioiden huomioiminen elämässä.

Olen yksinkertaistanut arjen rutiineja. Tiskaan astiani. Opettelen tekemään kodin pesuaineita ja muita aineita itse. Lisäksi olen vähentäynyt ruutuaikaa alle puoleen entisestä. En tarvitse sitä enää tilan täytöksi, tukahduttamaan hiljaisuutta. Nautin hiljaisuudesta. Harjoitan mindfulnessia ja hiljaisuutta ylipäätänsä lähes päivittäin.

Yksinkertaisuus saa oloni elinvoimaiseksi ja hyväksi. Päätavoite minulla onkin tällä hetkellä elämän rauhoittamisessa, hallintaan ottamisessa. Se kaipaa eniten tekoja.

SELKEÄMPI MIELI

Yksinkertaisempi sisustus ja arki ovat johtaneet siihen, että aivosumu on hälvennyt. Sillä sekaisin oleva asunto näkyy myös mielen epäjärjestyksenä. Uskon, että koti on yksi vertaiskuva mielestämme. Vointimme heijastuu siitä. Tavaroiden säilytys, korjaus, siivous ja ihan vain havainnointi joka päivä kuluttaa energiaa.

Selkeys tuo selkeyttä myös mieleen. Näen maailmaa kirkkaammin. Näen ensimmäistä kertaa, miltä koti oikeastaan näyttää. Näen valon tulvinnan ikkunoista. Näen kodin tilat, pinnat, nurkat ja huonekalut sekä tavarat, mitkä omistan. Koen olevani enemmän hereillä ja elossa.

Arvo- ja ajatusmaailmani ovat muuttuneet. Sen sijaan, että vain päivittelen maailmaa, olen ryhtynyt konkreettisesti tekemään tekoja arvojeni mukaan. Asiat, joilla on oikeasti merkitystä, ovat korostuneet elämässäni. Olen ennen ehkä tiedostanut niiden merkityksen, mutta nykyään myös ymmärrän sen. On voimakas kokemus, kun ensimmäistä kertaa oikeasti ymmärtää jonkin asian, minkä ennen on vain tiennyt. Se auttaa muokkaa arjesta oman näköistä, auttaa järjestämään aikaa uudella tavalla.

Elämä on tässä ja nyt, eikä jossakin tulevaisuudessa.

IRTAANTUMINEN AUTOMAATTISTEN TAPOJEN IMUSTA

Eläminen automatisoitujen tapojen imussa on kuin nukkumista hereillä. Asiat ovat koko ajan silmien edessä, mutta niitä ei näe, kuule, tunne eikä ymmärrä. Ihminen vain noudattaa itseensä iskostettua koodia, ”normaalia” arkea elintapaansa ja sen valintoja kyseenalaistamatta.

Mietin enemmän asioiden syitä ja seurauksia. En näe vain käytöstä ja tekemistä. Näen tekemisen ja käytöksen taakse. Näen, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään. Asioita sanotaan niin kuin sanotaan. Miksi minä käyttäydyn ja teen asioita siksi kuten teen.

Näen oravanpyörän. Ja itseni juoksemassa siinä. Tai en enää ehkä juoksemassa, vaan kävelemässä. Mutta kuitenkin vielä siinä kiinnittyneenä. Etsien kuitenkin valmiutta pois hyppäämiseen.

Läsnäolon harjoittelu on helpottanut hetkeen kiinnittymistä, asioiden aistimista siten, kuten ne ovat. Toki en pysty noudattamaan tätä koko aikaa ja välillä menee useampi päivä putkeen autopilotilla, mutta osaan myös hiljentää kaasujalkaa.

MUUTTUNUT SUHDE KULUTUSKULTTUURIIN

Ymmärrän enemmän arkeani. Ymmärrän, mitä merkitsee elää kulutusyhteiskunnassa ja kuinka se pyrkii vaikuttamaan kaikkeen.

Olen lopettanut turhan ostamisen. Ostan vain asioita, mitä tarvitsen. Käytännössä siis korvaan vanhan tuotteen uudella. Tavoitteenani on käyttää tuotteet oikeasti loppuun, ennen niiden päivitystä. Kun tavara tarvitsee päivitystä, yritän tehdä eettisempiä valintoja, mutta kuitenkin niin, että ne miellyttävät minua. Valintoja, joista ymmärrän kantavani vastuun. Ei vain kuukauden, vaan vaikkapa kymmenen vuoden päähän.

Samalla olen alkanut arvostamaan enemmän jo omistamiani tavaroita. Iloitsen niistä enemmän. Pelkään jopa päivää, jolloin joudun luopumaan lempivillapaidastani (tuo päivä on varmaan kohta käsillä). Suhde ei siis ole muuttunut  kulutuskulttuuriin vaan myös tavaroihin. Toisaalta ne ovat menettäneet merkitystään, mutta tavallaan niiden merkitys on taas korostunut. Ne ansaitsevat parempaa, kuin vain kertakäyttömäistä kohtelua.

Viimeksi:

MITEN PYYKINPESUNESTETTÄ EI KANNATA (JA KANNATTAA) TEHDÄ ITSE…

Lue myös:

PÄIVÄ, JONA VALITSIN YKSINKERTAISEMMAN ELÄMÄN

VUOSI 2019: 814 TAVARAA VÄHEMMÄN – MISTÄ NE OIKEIN TULIVAT?

MIKSI HILJAISUUDESSA OLEMINEN ON VAIKEAA?

ELÄMÄ PÄIVITTELIJÄNÄ

MIKSI TARVITSET AINA JOTAIN LISÄÄ, ETTÄ OLISIT ONNELLISEMPI?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *