ZEN EI ENÄÄ JAKSANUTKAAN

Tänään itkin ensimmäisen kerran.

Olen töissä sairaalassa. En kuitenkaan sairaanhoitajana. Sellaisessa ammatissa kuitenkin, että olen lähes jokapäiväisessä tekemisessä vallalla olevaa tautia jo sairastavien tai sitä epäiltävien ihmisten kanssa.

Olen jaksanut pysyä positiivisena sekä suhtautunut tilanteeseen tietynlaisella kepeydellä. Olen nähnyt paljon, ja paljon huonommassakin voinnissa olevia ihmisiä. Olen nähnyt kuolemaa. Silloin näkymätöntä uhkaa on vaikeaa pelätä.

Tänään, Zen ei enää jaksanutkaan. Se sanoi: sinäkin voit saada tämän taudin. Sinäkin voit kuolla tähän tautiin. Sillä vaikka lohduttaudunkin ajatukseen, että olen nuori ja voittamaton, on se vaatinut kuitenkin myös veronsa nuorista ja terveistäkin. Ehkä minustakin?

Eikä tähän tarvitse olla edes töissä sairaalassa. Tällaista pelkoahan voi kokea tänään kuka tahansa meistä. Mutta samalla ei kuitenkaan voi. Samanlaista.

Tiedän, ettei murehtimalla saavuta mitään. En voi vaikuttaa asiaan itse. On siis hyvinkin ristiriitaista kohdata tällainen tunne. Asia jota et voi hallita. Mutta haluaisit kuitenkin hallita pelolla. Jos en tunnusta pelkääväni, suhtaudunko silloin liiankin kepeästi näinkin vakavaan aiheeseen? Kuolemaan.

Tuona iltana annoin itseni pelätä. Sillä mitä muutakaan vaihtoehtoa on?

Pelko ei voi hallita onnistuneesti. Sitä ei silti voi kieltääkään. Kieltämällä sen, sitoudut siihen tiiviimmin. Anna sen siis vain olla. Tarttumatta siihen. Hyväksy se osaksi sinua. Hyväksy se tunteena. Hyväksy se olemassa olevana. Niin kuin elämän ilokin.

Ja lopulta Zen palasi.

Viimeksi:

LOPETA VAATEKAAPIN KAAOS TUNTEMALLA ITSESI

Lue myös:

PARAS VERSIO – VAI VAIN VERSIO ITSESTÄSI

MIKSI ASIOITA ON HELPPO TIETÄÄ, MUTTA VAIKEA YMMÄRTÄÄ?

5 MINUUTIN KIIRE

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *