Mitkä rajat?

Sisältövaroitus: en mä tiedä ees, ehkä henkinen väkivalta? Rajojen rikkominen

Siis miks tää rajojen asettaminen on ihan helvetin vaikeaa. Puhuttiin viime viikolla yhden ystävän kanssa rajoista ja se sanoi ihan suoraan, et ei se edes tiedä mitä se tarkottaa. Se tuntui ihanan rehelliseltä, samaistuin siihen aivan täysillä. Se sanoi, et kyl mä haluun opetella vetää niitä rajoja mut minkälaisia rajoja mä ees haluan? Mitä se niinku on? 

Mähän en oo tässä mikään ekspertti niinkun näistä teksteistä voi ehkä päätellä, mut en myöskään tunne ketään joka olis. Mussa on niin syvällä se halu miellyttää, se sisäistetty käsitys et nainen ei sais olla vaativa tai hankala, et tää on ollut yhtä puurtamista näiden rajojen kanssa. Mä aloitin kans siitä, et mikä se raja ees on minkä mä haluan. Mut usein se rajojen löytäminen lähtee sieltä, et okei tää tuntuu nyt ihan paskalta, en halua tulla kohdelluks ainakaan näin.

Ärsyttääks ketään muuta tää rajojen asettaminen muutenkin? Kun mä oon saanut kuulla sitä, että mua on kohdeltu huonosti koska mä oon antanut tehdä niin ja mä oon myös syyttänyt itse itseäni siitä. Et mitäs annoit sen tehdä niin, toi on sun omaa syytä. Olisit sanonut ei. 

Mua ärsyttää siinä se ajatus, että mun pitää olla ihmissuhteissa tosi tarkkana ja varovainen koko ajan. Et lähtökohtaisesti älä luota toiseen ihmiseen ja pidä itse huolta siitä, et sua kohdellaan oikein. Mä oon kokoajan korvat höröllä ja kilpi ylhäällä, itseni vartijana, et mua ei satuteta. Se on jotenkin ihan helvetin uuvuttavaa. Et jos mä en taistele hiki päässä sen puolesta et mua kohdellaan oikein ni sit mun yli saakin kävellä? Kun musta se, et jotain on mahdollista tehdä, esim. satuttaa, hyväksikäyttää, loukata, ei tarkoita et se ois joku lupa tai oikeutus tehdä niin. 

Sen sijaan et me tolkutetaan naisille et voimaannu, ota tilaa, ole kova, älä pyydä vaan ota, ole boss lady eiks me voitais kasvattaa kaikki ihmiset  lähtökohtaisesti kunnioittamaan muita eikä hyväksikäyttämään niitä jos niille vaan tulee siihen mahis. En mä ainakaan lähesty ihmisiä mun elämässäni niin, että nyt mä meen ja testaan et mitä kaikkea paskaa se multa sietää ennenku se pistää hanttiin. Se on ihan älyvapaa ajatus. Kyl mä lähden siitä et mä yritän kohdella ihmisiä hyvin. 

En mä kuvittele et maailma muuttuis jostain taikaiskusta sellaiseksi paikaksi jossa ihmiset ei olis kusipäisiä toisiaan kohtaan, en mä oo niin lapsellinen. Mulkkuja tulee olemaan aina. Sen takia rajojen opettelu on tosi tärkeää. Mut se on mun haave, että mä voisin mennä uuteen ihmissuhteeseen ajatellen et todennäköisesti tää tyyppi kohtelee mua hyvin. Kun nyt se on päinvastoin. 

Tapailin kerran sellaista miestä joka päätyi opettamaan mulle tosi tärkeitä asioita rajoihin liittyen. Kun me alettiin tapailemaan, se oli superihana, meil oli honeymoon. Ja kun nyt muistelen sitä miten kauniisti se puhui mulle silloin alussa mä ihmettelen et miten me päädyttiin siihen tilanteeseen johon se sit lopulta päätyi. Ehkä just sen takia, että se oli alussa niin ihanaa ja siirappia mun oli vaikee kävellä siitä suhteesta pois. Koska mä tiesin, et kyl se osaa kohdella mua hyvin, jos se haluaa. Mä olin nähnyt sen.

Se kaikki paska alkoi tosi salakavalasti. Hän oli alusta asti ronski puheissaan, kova heittämään läppää aiheesta ja toisesta, mut ei koskaan mitään alentavaa settiä. Pikkuhiljaa se siirtyi sellaiseen harmittomaan kiusoitteluun ja vitsailuun mun kustannuksella. Mähän en oo mitenkään herkkä, mä pidän suunsoitosta ja siitä et joku vähän vittuilee vaik jostain mun ajantajusta tai kiivaudesta, siis olettaen et mä tiedän et se vittuilu tulee hyvästä paikasta, sellaisesta, et se toinen ihminen tuntee mut niin hyvin et se voi heittää herjaa jostain mitä mä teen. 

Siitä vähän eteenpäin se alkoi siirtyä mun kehollisiin ominaisuuksiin, mun vaatteisiin ja some-presenssiin. Mä olin vaihtanut whatsapin profiilikuvan pitkästä aikaa, olin laittanut sinne jonkun selfien jossa mä näytin omasta mielestäni ihanalta. Sinä iltana se soitti jotain asiaa ja sanoi mulle siinä puhelimessa nauraen et miks vitussa sä oot laittanut tollasen herutuskuvan tänne ja nauroi päälle. Sit mä sanoin et mitä sä tarkotat mun mielestä mä näytän hyvältä ja hän vastasi, et kyllähän tolla varmaan hyvin saa huomiota ja jatkoi nauramista. 

Se puhelu päättyi ja mulle jäi ihan paska maku suuhun. Miks se ei sanonut et hei sä näytät kivalta tai ollut sanomatta mitään? Mä sit palasin tän keskustelun äärelle seuraavana päivänä et tää ei ollut nyt ok. Siinä keskustelussa musta ei tuntunut et mä oisin tullut kohdatuksi, et hän olis tullut mua vastaan, kun mä yritin sopertaa et mua loukkasi se että alensit mua siitä että mä pidän itseäni kauniina (tässä yhteiskunnassa välillä aika vitun vaikea tehtävä) ja että sä nauroit mulle. Muistan et musta tuntu siltä kun mä olisin joku teini-ikäinen, se oli ihan helvetin vaikeaa saada sanotuksi et tää ei käy. Kyl se pyysi anteeksi jotenkin sellasella sori jos mä loukkasin sua mut se oli kyl läppä silti– tyylillä. Ei vastuuta, ei kiinnostusta mun tunteeseen. Ei vastuunottoa, ei tää ei toistu. Sillä oli silloin ekaa kertaa ilkeä katse.

Nyt kun mä kirjotan tätä ni tää tuntuu tosi triviaalilta asialta, mä tiedän sen. Mut sellasesta se alkoi. Et hän puuttui mun tapaan olla olemassa, olla näkyvä. Ja sen jälkeen se vaan paheni siitä. Kohta mun somepäivitykset oli sen mielestä halpaa huomiohuoraamista ja me riideltiin siitä monta kertaa. Mä yritin selittää, et miks se ei kuulu sille mitä mä postaan, sillä ei oo oikeutta määrätä siitä ja et jos ei oo mitään hyvää sanottavaa ni oo sit hiljaa. (Mähän siis postaan ihan basic bitch kamaa. Siel on aamiaista ja drinkkiä ja illallista ja maisemakuvia, ystäviä ja joskus satunainen omakuva). Mä yritin epätoivoisesti vetää sitä rajaa, mut ei sillä ollut enää väliä, kun se oli jo ylitetty eikä hän kunnioittanut sitä paskan vertaa et miltä musta tuntuu. Se vaan käveli sen yli kerta toisensa jälkeen, haukkui mua, mun ulkonäköä ja kehoa “läpällä” ja mä olin ihan solmussa et miten tää tapahtui. Miten mä päädyin tähän, ei tästä oo enää paluuta. 

Miks sä vedät tollaset kilarit en mä tarkottanu se oli vitsi vaan, miks sä nalkutat tästä

(Sidenote: nalkuttaminen on ihan loistava konsepti naisten alentamiseksi. Et se, että nainen joutuu toistuvasti palaamaan jonkun asian äärelle, koska se mies ei pysty ottamaan sitä ja sen toiveita huomioon on nalkuttamista. Me kaikki ollaan joskus kuultu et miten jonkun vaimo tai tyttöystävä on nalkuttaja ja siinähän on se kaiku et ikään kuin se valittais jostain turhasta. Onks ikinä käynyt mielessä, et ehkä se ei oo turhaa?)

Rupesin varomaan, aloin piilottaa itseäni, et sit ei tuu sitä konfliktiä, sitä rumaa viiltävää sanaa. Kelatkaa. Mä olin suhteessa ihmisen kanssa, joka sai mut tuntemaan oloni ihan arvottomaksi paskakasaksi. En ollut onneks kauaa, koska pystyin vielä näkemään sen bullshitin läpi. Se alensi mua, jotta siitä tuntuis itsestään paremmalta. Se alensi mua, että mä tuntisin oloni huonoksi enkä lähtisi. Mä jätin sen parin kuukauden jälkeen, itsetunto ihan pirstaleina mut siinä erokeskustelussa onnistuin sanomaan et mä ansaitsen parempaa. Eikä hän ollut siitä edes eri mieltä, kyl se tiesi sen.

Yks mun tapailemani mies satutti mua seksin aikana niin et se ei kysynyt multa lupaa mihinkään kipuleikkeihin. Toistuvasti. Ja sen seksin jälkeen kun mä kerroin et hei mä tiedän et sä olit tossa aika tunteen vallassa, mut toi loppukiihdytys sattu mua oikeesti, mun sisältä vuotaa verta. Se oli sen mielestä hauskaa. No mulla on vaan iso kyrpä. Mä tajusin aika pian et se kiihottui siitä mun kivusta. Siitä, et se satutti mua. Sit lopulta kun tästä keskusteltiin uudelleen niin se sanoikin sen ääneen, et se kiihottaa häntä. Mä jätin sen, mut en mä koskaan saanut sanotuksi sille miten sairasta paskaa sekin oli. 

Eikä nää sankarit oo mitään yksittäistapauksia, tätä vääntöä pitää käydä kaikkien kanssa.

Mulle tulee tästä kaikesta vaan olo et niin, kyllähän mä kerta toisensa jälkeen oon yrittänyt vetää niitä vitun rajoja mut kun ei niistä kukaan tunnu välittävän yhtään mitään ni ihan yks lysti. Et mä joudun oikeesti anelemaan näiltä äijiltä et puhu mulle kivasti ja kehu mua joskus tai jos et pysty kehumaan ni älä ainakaan hauku, äläkä satuta mua kun me harrastetaan seksiä ni sekin on jotenkin ihan liikaa pyydetty, niinkö? Ah, saan taas raivarin tästä asiasta. 

Mitä mä oon sit oppinu näistä rajoista kaikkien näiden vuosien aikana? Noh, en mitään täyttä oppimäärää, mut ainakin sen, että kaikissa ihmissuhteissa tulee hetkiä kun niitä rajoja asetellaan ja siinä kohtaa pitää olla tarkkana. Ei kukaan voi tietää toisen rajoja maagisesti etukäteen, vaik kyllä kaikilla pitäis joku peruskäsitys olla siitä et miten muita ihmisiä kannattaa kohdella. Siinä hetkessä on tosi paljon hiljasta tietoa ihmisen luonteesta, et miten se ottaa sen vastaan kun sille kertoo että tää tuntu paskalta, älä tee näin toisten. Et onks se oikeesti pahoillaan siitä, pystyykö se keskustelemaan ja sopimaan niistä pelisäännöistä ja sitoutumaan niihin. Kun sanathan on vaan sanoja, siinä se mitataan et kokeileeko se ylittää sitä rajaa uudestaan joksku omaks huvikseen tai toteuttaakseen jotain valtafantasiaansa.

Olisin halunnu viel kirjottaa siitä et miten sitä väsyttävää se hyvän kohtelun vaatiminen on, mut en kyl jaksa. Siitä, et miten helppoa olis oikeesti tyytyä ja ottaa jotain joka olis vähän sinnepäin. Et joo tää tyyppi ei hakkaa mua ni sehän on jo silloin paljon parempi kun moni muu. Rima on niin korkeella. Ehkä jatkan täst joskus, ehkä en.

Moikka 

Maria 

Ja hei, mä en oo instassa tai missään, mut sä voit kirjoittaa mulle jos haluat: 

sisaltovaroitusmaria@gmail.com

Kommentit (2)
  1. Luin sun blogin kaikki postaukset äsken yhdeltä istumalta kokonaan läpi. Halusin vaan tulla sanomaan että et oo yksin. Tää kaikki ois voinu olla mun näppikseltä.

    1. Moi Jasmin. Oon oikeesti aina luullut, että oon ihan yksin ni mua vähän itkettää tää sun kommentti. Kiitos, kun luit ja tulit kommentoimaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *