Väkivallasta

Sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta, naisviha

Mua naurattaa se, että mä avasin tän blogin pari päivää sitten ja tätä tekstiä vaan tursuu musta ulos. En mä tiedä lukeeks näitä ikinä kukaan, mut ei sillä oo mulle merkitystä. Mä vaan haluan purkaa tätä, koota sanoiksi.

Viime viikkoina on paljon puhuttu naisten turvallisuudesta Sarah Everardin tapauksen myötä. Sarah oli kävelemässä kotiinsa Lontoossa, kun hänet kidnapattiin ja murhattiin. Tapaus on järkyttänyt ja on nostanut julkiseen keskusteluun jälleen kerran sen, että naiset ei oo turvassa tässä yhteiskunnassa, jossa me eletään. Ei se oo ollut mulle mikään yllätys, mut monelle oli. Naisille ja ei-binäärisille ihmisille siksi, että ne varotoimet joita me tehdään on niin arkinen osa elämää ettei sitä osaa edes ajatella ja miehille siksi koska ne ei ole kiinnittäneet huomiota.

Sarahin kohtalo on tilastollisesti katsoen harvinainen. Ei se naisten kohtaama väkivalta ja hyväksikäyttö tyypillisesti tapahdu pimeillä kujilla, vaikka sitäkin tapahtuu tarpeeksi jotta se saa meidät kaikki pelkäämään kävelemistä pimeällä yksin kotiin. En mäkään laita iltalenkillä molempia kuulokkeita päähän. Mä laitan vaan toisen, et kuulisin jos joku lähestyy mua. Kukaan ei oo koskaan yrittänyt mua lenkkipolulla vetää johonkin puskaan. Mut mä elän sen pelon kanssa jatkuvasti, varotoimena.

Sarahin tapaus on kammottava, mutta ihan yhtä kammottavaa on se, mitä naisille tehdään lähisuhteissa. Yli 90% raiskaustapauksista nainen tuntee tekijän jo entuudestaan. Ei siis oo kovin todennäköistä, et se raiskari vaanii jossain pimeässä pusikossa (vaik se voi olla sielläkin). Vaan se on yleensä tullut sun kotiin ihan kutsuttuna vieraana, ootte sen kanssa samoissa bileissä, samoilla jatkoilla. Se on sun kaveri, kollega, tinder-deitti, puoliso tai sukulainen.

Mä tunnen henkilökohtaisesti kymmenen naista, jotka on raiskattu. Niistä kaks on ilmoittaneet siitä poliisille. Toisessa poliisille ilmoitetussa tapauksessa tekijä oli uhrille tuntematon ja ulkomaalaistaustainen, toisessa uhri oli alaikäinen. Mä en osaa sanoa, mut näkisin et näissä tapauksissa se teko on ollut helppo ilmoittaa, koska se tekijä on ollut sen verran kaukainen, että kynnys ilmoittamiselle on ollut matalalla.

Niissä lopuissa tapauksissa tekijä on ollut tuttu. Eksä, deitti, isän ryyppykaveri, puoliso, kaverin kaveri. Tyyppi samoissa juhannusjuhlissa mökillä.

Tiedän näistä tapauksista myös sen, että osa näistä naisista tajusi mitä se oli vasta paljon myöhemmin. Heti sen jälkeen ne on vaan tienneet tää tuntuu musta tosi pahalta, mulle tehtiin väärin, mut ne ei oo välttämättä ymmärtäneet sanoittaa, että tää oli raiskaus, se raiskasi mut.

Mä tiedän näin monesta seksuaalisen väkivallan tapauksesta ensinnäkin siksi, että sitä tehdään naisille tosi paljon ja toiseksi siksi, että mä oon puhunut mun elämässä olevien naisten kanssa näistä asioista ääneen. Se ei oo ollut helppoa, se on ollut ihan kammottavaa ja mä oon varmaan toiminut niissä tilanteissa tosi väärin.

Mä oon miettinyt jälkikäteen, et mistä mä oon ees keksinyt kysyä et onks sut koskaan raiskattu. No mähän oon keksinyt kysyä sitä siksi, että mut on ja mä oon halunnut löytää vertaisuutta. Mun on ollut pakko hajottaa se hiljaisuus ja mä oon tehnyt sen itsekkäistä syistä. Mulla on ollut tarve kysyä ja kuulla, et onks joku muu käynyt läpi saman, kun mä oon. Saada sanomaton sanotuksi.

Mutta en mä kulje elämääni läpi kysellen kaikilta mun tutuilta et hei mitä sulle on tehty ja miten. Uskallan arvata, että mun elämässä on edelleen tosi paljon ihmisiä joiden kokemuksista en tiedä mitään, joiden kokemuksista kukaan ei tiedä. (Ja hei, nykyään mä tiedän paremmin, enkä enää edes menisi kysymään moista, koska tiedän että se kysymys voi ylittää toisen ihmisen rajan. Jotta se keskustelu voidaan käydä, pitää keskustelijoiden välillä vallita täysi luottamus.)

Nää naiset on ihan tavallisia ihmisiä. Perheenäitejä, korkeakouluopiskelijoita, yrittäjiä. Miks mä sanon tän? Siks, että seksuaalisen väkivallan uhrit yritetään tunkea johonkin lokeroon, vaik sellasta lokeroa ei ole, joka ei joutuis näitä asioita kokemaan.

Mä haluan sanoa mahdollisille miehille, jotka tän tekstin jossakin universumissa tulis lukemaan, et oppikaa musta, älkääkä kysykö tätä asiaa naisilta teidän elämässä, ainakaan niin kun mä tein. Ne on aina tosi traumaattisia muistoja ja vaikeita, häpeällisiä asioita, joista ei oo helppo puhua. Naiset ei oo teille velkaa jotain traumapornoa ja kärsimyksellä mässäämistä. Te voitte tehdä selväksi, et hei, jos sulla on jotain kipeitä kokemuksia jotka sä haluaisit jakaa ni mä oon täällä. Ja jos sellainen tilanne tulee, että joku nainen kertoo teille miten sitä on satutettu niin istukaa hiljaa ja ottakaa se vastaan. Mä tiedän et se on tosi epämukavaa kuulla. Tehkää se silti. Koska vaikka sua miten ahdistais kuulla siitä, niin se ei oo mitään verrattuna siihen, että se toinen ihminen joutuu elämään sen asian kanssa.

Jotta me voidaan päästä yhteiskuntana eteenpäin tässä keskustelussa, meidän on pakko ymmärtää, että seksuaalinen väkivalta ei useimmiten ole sitä hiuksista retuuttamista, jollaiseksi se usein kuvataan vaikka mediassa tai elokuvissa.

Se on sitä, että sä joudut asetelmaan, jossa sä sanot ei, mut sillä ei oo väliä. Tai se on tilanne, jossa sulla ei oo mahdollisuutta sanoa ei, sulle tehdään asioita kysymättä ja sä menet sen tapahtuessa täysin lukkoon. Tai se on sitä, että sä olet suostunut johonkin ja sit sulle tehdään jotain ihan muuta ilman sun lupaa. Sut voidaan manipuloida, sua voidaan pakottaa, tai vaikka sun humalatilaa voidaan käyttää hyväksi. Suostumusta ei kysytä ja jos sä ilmaiset, että en mä halua, niin sut sivuutetaan.

Ja tähän lisäisin, että meidän lakihan ei katso suullista kieltämistä niin kovaksi vastusteluksi, että kieltoa seuraava “seksi” olisi raiskaus. Tähän on onneksi tulossa muutos, mut Amnestyn pari vuotta sitten julkaistu tutkimus “Oikeuksien arpapeli: Naisiin kohdistuvat raiskausrikokset ja uhrin oikeuksien toteutuminen Suomessa” on brutaalia luettavaa siitä huolimatta. Käräjäoikeus on esimerkiksi antanut tuomion tapauksessa, jossa oli useita syytettyjä eikä syytettä nostettu sanoen:

 “Se, että seksikumppani sanoo yhdyntää kohti edettäessä tai yhdyntöjen välillä ”ei, en halua”, ei aina ole riittävä signaali toiselle siitä, että suostumusta ja halua seksin jatkamiseen ei ole olemassa.” 

(Mä haluan näitä hetkiä varten ostaa megafonin jotta voin huutaa siihen aivan täysillä MITÄ VITTUA.)

Et kun sua raiskataan, niin sun pitäis pitää huoli siitä, että nyt tän tilanteen on mentävä  mahdollisimman väkivaltaiseksi, jotta tää tekijä vois joutua tästä tilille. Se, että sä kiellät, sanot ei ja sit lamaannut, yrität olla mahdollisimman paikoillaan kun sä tajuat mitä tapahtuu, se että sä ummistat silmät ja toivot että se loppuu mahdollisimman pian, ei riitä. (Megafoni…)

Mä en nyt ota tähän mun ekaan tekstiin kovin pitkällisesti mukaan rakenteellista rasismia, koska multa loppuu vuorokaudesta aika, jos mä otan. Mutta koska se vaikuttaa aina ja kaikkeen, niin se vaikuttaa myös tähän. Sen mä sanon, että kun mediat huutaa, että ulkomaalaistaustaiset on yliedustettuina meidän raiskaustilastoissa, niin voisko sillä olla jotakin tekemistä sen kanssa, että ulkomaalaistaustaisen (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) tekemä raiskaus on Suomessa helpompi ilmoittaa juuri sen sisäistetyn rasismin ja tekijän ihonvärin takia ja se otetaan siksi jotenkin vakavammin. Kynnys sun valkoisen poikaystävän tekemän väkivallan raportoimiseksi on korkeampi. Kynnys sun valkoisen kaverin tekemän väkivallan raportoimiseksi on korkeampi.

Mä tiedän että 90% niistä tapahtuneista seksuaalisen väkivallan teoista, jotka on tullut mun tietoon, tekijä on ollut ihan kantasuomalainen mies. Niistä suomalaisten tekemistä raiskauksista raportoitiin poliisille 1/9 ja ulkomaalaisten tekemistä 1/1. Tee sillä tiedolla mitä haluat.

(Megafoni)

Mä tiedän et tätä asiaa on tosi vaikea katsoa silmiin. Usko, että mä tiedän sen. Mutta sen ohi katsominen ei mun mielestä oo enää vaihtoehto.

Raiskaaja ei oo mikään epämääräinen jannu jossakin sivukujalla huppu päässä. Se voi olla se tyyppi, joka tarjoilee sulle bisseä sun lähibaarissa, se voi olla töissä sun kanssa samassa toimistossa, se myy sulle uudet lenkkarit urheilukaupassa.

Se voi olla se tyyppi sun futisjoukkueesta tai opiskelukaveriporukasta, joka näytti sulle naisen alastonkuvia sen puhelimesta jotka ei ollu tarkoitettu sulle. Se voi olla se tyyppi jonka mielestä Me Too meni “ihan överiks” tai se, jonka mielestä on pakko saada heittää epäsopivaa läppää. Kyllä sä tiedät sun elämässä ne tyypit, joiden käytöksessä on viitteitä siihen suuntaan, et niiden asenne naisia kohtaan on ongelmallinen.

Mitä sä voit tehdä? Sä voit puuttua siihen. Ja tähänkin mä sanon, että mä kyllä tiedän miten vaikeaa se on. Se on aina helvetin noloa olla se ilonpilaaja ja tosikko, se vaikea. Mut ajattele se niin, että puuttumalla sä saatat olla osana estämässä tapahtumaketjua, joka vois pahimmillaan eskaloitua siihen että jotain naista satutetaan (mä vedän tähän nyt tän sankarikompleksin, koska en mä keksi muutakaan ja argumentti että toimi niin koska se on oikein ei tunnu ikinä riittävän).

Sit tietysti jos sä tunnistat, että sun oma asenne naisia tai sukupuolivähemmistöjä kohtaan on ongelmallinen niin sä voit mennä terapiaan ja sanoa sille terapeutille että mä vihaan naisia auta mua. En mä näe että sen myöntämiseen loppuis maailma, jos se on asia josta sä haluaisit oppia pois.

Ja jos sulla ei oo rahaa terapiaan niin mun tekis mieli sanoa et sä voit lukea naisten aiheesta kirjoittamaan kirjallisuutta, kuunnella heitä oikeassa elämässä ja vaikka podcasteissa, puhua asiasta sun ystävien kanssa jos ne suostuu sun kanssa niihin keskusteluihin tai yrittää jotakin itsetutkiskelua, en mä tiedä. (Sit mä pohdin et näkeekö ihmiset sen vaivan. Et haluaako ne muuttua, muuttaa ympäristöään, muuttaa vallitsevia asenteita. Kai mun on itseni takia pakko uskoa, et ne haluaa.)

Altista itsesi sille epämukavuudelle. Sille ajatukselle että tosi moni asia joita säkin oot kuullut ja nähnyt on tosi väärin ja naiset on kärsineet niistä asioista hiljaisuudessa. Nosta käsi ylös et ei vittu mä oon mokannut, mä oon katsonut muualle, mä oon sivuuttanut. Tai sit ehkä sä oot ollut se tyyppi joka on tehnyt näitä asioita. Tää asia on tosi vaikea just sen kokoluokan takia, tää ongelma on niin suuri. Mulle on yhdessä keskustelussa sanottu miehen toimesta, et mun on kyl vaikee uskoo et yhtäkkii kaikki naiset ois tulleet raiskatuksi. Ei ne oo tulleet raiskatuksi mitenkään yhtäkkiä, sitä on kyl tehty naisille ihan aina. Me ei vaan olla siitä enää hiljaa ja se tekee sun olon epämukavaksi. Se, että sä saat elää eri maailmassa kun mä.

Ja hei, mä rupesin kirjottamaan tätä, koska en mä voi enää olla hiljaakaan. Mä jään muuten sen hiljaisuuden alle. Mut mä en oo mikään kaikkitietäjä, mä vaan kerron sen mitä tiedän. Mä mokaan ja opin koko ajan, mut mä yritän. Kai sekin lasketaan.

Mä tiedän et naiset kaikkialla on tosi väsyneitä tähän kaikkeen. Mä nään teidät ja mäkin oon, mut mua helpottaa saada tätä ulos.

Tästä tuli ihan valtavan pitkä teksti ja jouduin rajaamaan vielä tosi monta asiaa ulos. Mä kirjoitan mun kokemuksista suostumukseen liittyen, sen kysymisen tavoista ja merkityksestä joku toinen kerta.

Moikka!

Maria

Ja hei mulla ei oo mitään instaa tai mitään, mut sä voit kirjoittaa mulle, jos haluat: sisaltovaroitusmaria@gmail.com

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *