sellainen tyttö

sivulauseita

Minä haluan kertoa omat tarinani. Minun on pakko kertoa, tai tulen hulluksi.

(photo Annie Leibovitz)

Tämä sateinen ja harmaa marraskuu. Hyviä (kirjoitus)päiviä ja huonojakin, tarinoiden alkuja ja satunnaisia kohtaamisia. Huolia ja iloa.

Ja Lena Dunham.

Viimeksi kun hänestä kirjoitin, ajattelin hänen olevan nero, tai ainakin lähellä sitä. Ja nyt olen lukenut hänen kirjaansa Sellainen tyttö, ja vaikka se ei herätä aivan samanlaista riemua ja vapautumisen tunnetta kuin Girls, on se ihana, vilpitön ja nokkela. Tärkeä sellaisella jännällä tavalla, että ottaa itsensä vakavasti mutta itselleen nauraen.

Paljon on seksiä ja miehiä, vielä vähän lisää seksiä, mutta myös mahtavan lämmintä ja hauskaa kerrontaa lapsuudesta, ystävyydestä, perheestä ja kirjoittamisesta, sekä ankaraa ja kipeääkin tekevää tekstiä ruumiilisuudesta, oikeuksista ja tasa-arvosta. En oikein osaa eritellä sitä, mutta jotain poikkeuksellista tässä naisessa on. Kirjoittamisen ja huumorin lahja yhdistettynä itseironiaan ja feminismiin toimii, kuin myös hänen tapansa katsoa maailmaa siten, että lukijasta tuntuu että hän on aivan lähellä mutta silti sopivan etäisyyden päässä. Että vaikka hän tuntuu kertovan kaiken, jättää hän silti sen kaikista tärkeimmän, yksityisimmän, kertomatta. Eikä maailmassa koskaan ole liikaa kirjoja jotka saavat nauramaan ääneen.

Minusta tuntui että olin kaupungin vanhin neitsyt, ja niin luultavasti olinkin, lukuun ottamatta rintavaa punkkarityttöä, joka oli yhtä turhautunut kuin minäkin ja jonka kanssa kokoonnuimme usein aamutakkisillamme valittelemaan kehnoja tulevaisuudennäkymiämme. Siinä me istuimme kuin kaksi kasvolävistettyä Emily Dickinsonia pohtimassa, mitä elämä meille vielä tarjoaisi ja joko olimme ylittäneet viattomuuden ja säälittävyyden välisen rajan.

Enkä nyt tarkoita että tämä olisi jokin kirjallinen mestariteos, tai edes kovin hiottu ja hallittu kokonaisuus. Minä nyt vaan satun fanittamaan Dunhamia, eikä tässä iässä (huomenna on (taas) syntymäpäiväni) ole enää paljoa asioita tai ihmisiä joita fanittaa, ja nautin tämän kirjan lukemisesta. Ja olen hänestä onnellinen, ja hänelle kiitollinen.  Kuin myös hänen isälleen, joka kirjan perusteella on mukavin ihminen maailmassa, ja (onnekseni) onnistui kasvattamaan tällaisen tytön.

En tiedä onko Lena Dunham kokonaisen sukupolven ääni, mutta ainakin hänellä on ääni, ja vahva onkin, sellainen joka kantaa vielä kauas.

Minusta on uljasta ja rohkeaa uskoa, että oma elämäntarina on kertomisen arvoinen, etenkin kun kyse on naisen tarinasta. Niin paljon työtä kuin onkin tehty ja edistystä saavutettu, saamme silti jatkuvasti kuulla eri tahoilta vihjauksia, että huolemme ovat mitättömiä, mielipiteillämme ei ole väliä eikä työtämme tarvitse ottaa vakavasti. Naisen omakohtainen teksti on muka pelkkää turhamaista näpertelyä, meidän pitäisi tyytyä saavuttamaamme asemaan ja pitää turpamme tukossa.

Olkoonkin ehkä hieman mustavalkoista ja kärjistettyä, niin sellaisia nämä ajat yhä vain ovat. Ja jokainen tällainen kirja, ja sellainen tyttö, saattavat muuttaa jotain, edes vähän.

Kommentit

Asikaine
Asikaine

Mää haluan lukee tän! :) Kiitos tästä!

Helmi K
sivulauseita

Kannattaa, ehdottomasti! Olen oikeastaan ihan varma että osuu ja uppoaa. 

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Luin kans tuon kirjan, ensin petyin, mutta loppua kohden aloin jo lämmetä. Eli jos pitää Lena Dunhamin asenteesta sekä Girlsistä, niin on tuo ihan ok faniteos =)

Helmi K
sivulauseita

Siihen nähden miten korkealla Girls ja Lena Dunham omalla asteikollani ovat, on jännä ettei mulla ollut kirjan suhteen mitään odotuksia, ja luulen että sillä oli oma osansa siinä miten paljon kirjan lukemisesta iloitsin; se yllätti. 

Mutta voin hyvin kuvitella ettei tämä kaikkia ilahduta samalla tavalla, kuten ei Girlskään (?) tee.

Asikaine
Asikaine

Mää oon katsonut Girlsiä vain yhden kauden..en oikein tiedä miksi. Pidin siitä, mutten ollut ehkä ihan hulluna vai olikohan mulla joku paha The Wire -psykoosi menossa, enkä pystynyt keskittymään tms.

Hmm. Mutta tuon kirjan hankin kyllä nyt heti pian. Harmi ettei ole nyt tässä. Haluaisin lukea! :)

Helmi K
sivulauseita

Niin siis minäkin suhatuduin tosi ristiriitaisesti siihen ekaan kauteen, oli sekä ihastuttava että raivostuttava, ja oli lähellä jäädä kesken, mutta toka kausi olikin monin tavoin erilainen ja parempi, ja kolmonen ihan nerokas, siinä mun mielestä päästiin johonkin ytimeen. Eli suosittelen sitäkin. Tai tietty voi aina vaan katsoa Wirenkin uudestaan, nimim. kolme kertaa jo takana.

Lainaisin sulle kirjan ilomielin mutta sinne puutaloon on vähän pitkä matka kuitenkin :)

Undiscovered colors

Ujo heii. Onnittelut uuden kirjan julkaisemisesta. Pidän tavastasi kirjoittaa, samalla kevyttä ja haikeaa. Vinkkeljä aloittelevalle raapustelijalle miten laiskuuden saa kuriin ja mistä sitä inspiraatiota nyt ämpäröisi?

Helmi K
sivulauseita

Hei takaisin, ja kiitos paljon.

Laiskuuden kuriin saaminen on vaikeaa, mutta itselläni helpottaa yksinkertaiset päätökset: kirjoita yksi liuska, kirjoita yksi hyvä lause, kirjoita käsin muutama sivu. Kun ei yritä saada kerralla valmista, tekemisen aloittaminen helpottuu. Ja jos inspiraatio on hukassa niin minulla auttaa kolme asiaa: lukeminen, juokseminen ja/tai tietokoneen sulkeminen muutamaksi päiväksi; alitajunnnalle täytyy antaa tilaa. Iloa sinne, kirjoittamiseen ja kaikkeen!

Kommentoi