Tuomitut

sivulauseita

Jos minun pitäisi valita yksi suomalainen novellisti minä valitsisin Raija Siekkisen.

Miten voikin olla niin kohdallaan; kieli, rytmi, sanat ja kaikki. Ja ne aloitukset, ensimmäiset lauseet joiden äärellä jo aavistaa miten täydeksi voi novelli parhaimmillaan kasvaa.

Anna avasi silmänsä, näki kaltevan katon ja sen pinnassa vaakasuoran auringonsäteen joka oli siinä kuin pöly, vähän irti jo. Kun hän sulki silmänsä ja avasi ne taas, katto oli varjossa ja auringonvalo läikkänä seinässä. Siitä se menisi lattian yli, nopeasti koska oli syksy, ja ulos, eikä enää tulisi tähän huoneeseen ollenkaan.

Huomaan että viime aikoina kun lukeminen on vähentynyt olen palannut vanhojen tuttujen äärelle, kirjoihin joista en koskaan luopuisi, jotka olen lukenut niin moneen kertaan että kannet repsottavat ja sivut ovat hiirenkorvilla. Kuten Siekkisen Tuomitut.

Koko kesän roikkui mökille johtavan tien yllä hirttosilmukka. Se oli paksua köyttä, kesäkuussa vaalea ja syyskuussa sateiden mustaama. Se oli sidottu rautakoukkuun ja heitetty tien yli kulkevaan puhelinjohtoon roikkumaan. Kaiken kesää me mökille mennessämme ajoimme sen ali.

Puhdasta ja herkkää, häkellyttävän tarkkaa. Kirkkaina aamuina ja unettomina öinä parasta mitä tiedän.

 

 

Kommentoi