Yksin ja kaukana (ja hyvä niin)

sivulauseita

Olen viimeisten kuukausien aikana yllättynyt monta kertaa. Huomannut pitäväni valosta joka aikaisemmin sai aikaan vain epämääräistä särkyä, lukenut kirjailijoita joista en ole aikaisemmin ollut edes kiinnostunut, jaksanut jälleen juhlia melkein aamuun saakka ja nyt viimeisimpänä, innostunut esseistä. Tästä viimeisestä kuuluu kiitos ihanalle Hertalle, jonka blogi on viisas, innostava ja hauska. 

Jonkin aikaa sitten Hertta kirjoitti loistavan jutun Jonathan Franzenin esseekokoelmasta Yksin ja kaukana. En ole koskaan lukenut esseitä muuten kuin pakosta, enkä (hieman häpeillen tunnustan) pitänyt yhtään Franzenin kiitellystä romaanista Vapaus. Mutta. Hertan innoittamana tartuin kirjaan ja näin siinä sitten kävi.

Ensimmäiseksi luin tunnetun esseen Yksin ja kaukana, josta olin kyllä kuullut. Siinä kirjailija kertoo matkastaan saarelle joka sijaitsee Eteläisellä Tyynellämerellä, kaukana mantereesta, oikeastaan kaukana koko maailmasta. Niin, nimikin on Masafuera, Kauempana. Franzen halusi olla kaukana ja yksin, unohtaa kirjoittamisen ja aikataulut, uskaltaa surra ystävänsä David Foster Wallacen kuolemaa.

Essee on huikea ja kiinnostava matka, sekä fyysinen että henkinen.

Oli myöhäinen iltapäivä, ja tuuli puhalsi yli järjettömän sinisen valtameren, ja oli aika. La Cuchara näytti pikemminkin riippuvan ilmassa kuin olevan kiinni maassa. Näkymä synnytti lähes äärettömyyden tunteen, ja vaikutti siltä että aurinko houkutteli vuorenrinteiltä esiin enemmän vihreän ja keltaisen sävyjä kuin spektri sisältää, lähes äärettömän määrän häikäiseviä värejä, ja taivas oli niin suunnaton etten olisi hämmästynyt, vaikka olisin erotttanut itäisessä horisontissa mantereen. Vuorenhuipulta vyöryi alas vielä viimeisiä pilvenriekaleita, jotka sujahtivat ohitseni ja katosivat. Tuuli oli laantumassa, ja aloin itkeä, sillä tiesin että oli aika, enkä ollut valmistautunut; olin onnistunut unohtamaan.

Tämän jälkeen olin sellaisen tunnekuohun vallassa etten pystynyt hetkeen jatkamaan lukemista. Halusin matkustaa tuolle saarelle, halusin olla yksin, halusin olla jonkun lähellä, halusin osata kirjoittaa tuolla tavalla, halusin uskaltaa unohtaa monta asiaa.

Jatkoin lukemista myöhemmin päivällä, ja jokainen essee jonka luin, teki vaikutuksen. Varsinkin Mistä tiedät niin varmasti, ettet itse ole se suuri paha?, joka kertoo kirjailija Alice Munrosta ja hänen novelleistaan. Franzen kirjoittaa Munrosta kunnioittavasti, ihaillen ja vivahteikkaasti hänen työtään tarkastellen. Olin niin onnellinen lukiessani. Rakastan novelleja, rakastan niiden lukemista ja kirjoittamista, niiden äärimmäisestä haastavuudestaan huolimatta.

Miten osuvasti Franzen näpäyttääkään Times Book Rewiewin entistä päätoimittajaa, joka on verrannut novellisteja "ihmisiin, jotka opettelevat pelaamaan golfia uskaltautumatta ikinä golfkentälle ja jotka sen sijaan lyövät palloa harjoituskentällä" (todellista peliä edustaa siis romaani):

[Munro] ei ole mikään golfaaja harjoitustiillä. Hän on koruttomaan mustaan asuun sonnustautunut voimistelija, joka esiintyy yksinään paljaalla lattialla ja päihittää kaikki romaanikirjailijat, jotka räikeissä vaatteissaan heiluttavat ruoskaa norsujen ja tiikereiden edessä.

...

Munrota lukiessani vajoan hiljaisen pohdinnan tilaan, ajattelemaan omaa elämääni: tekemiäni päätöksiä, tekemiäni ja tekemättä jättämiäni asioita, sitä millainen ihminen olen, tulossa olevaa kuolemaa. Alice Munro kuuluu siihen pieneen joukkoon enimmäkseen jo kuolleita kirjailijoita, jotka ovat mielessäni kun sanon, että kaunokirjallisuus on uskontoni.

Ah. En kestä. Tai kestän, ja jatkan lukemista. Ja ehkä vielä jonain päivänä uskallan myös tarttua David Foster Wallacen teoksiin, sellaisella voimalla Franzen kirjailijasta ja hänen tuotannostaan kirjoittaa.

 

Kommentit

Hotelli Hertta (Ei varmistettu) http://hotellihertta.blogspot.fi

Joo, toi golf-ote on huikeutta. Onpa hienoa olla innoittajasi Franzenin pariin. :) Kiitos ihanista sanoistasi ja suuri kiitos itsellesi, tämä ihastuttava blogisi on suuri ilon lähde ja innoittaja!

Helmi K
sivulauseita

Hahmottelin huomista esitystä ja huomasin että haluan puhua novelleista myös ja muistin tämän. Ja voi miten tuo Franzen onkaan huikea. Ja Munro tietty myös.

Kommentoi