Ladataan...
sivulauseita

Nainen katsoo lentokentän odotustilan lasin lävitse. Toisella puolella on mies. Vielä he eivät huomaa toisiaan, mutta sitten katseet kohtaavat ja lyhyt hetki, katse, kertoo jostain jaetusta, yhteisestä, menneisyydestä.

Tässä vaiheessa elokuva oli kestänyt noin minuutin ja olin jo lähes myyty.

Iranilaisen Ashgar Farhidin elokuva Menneisyys ( Le Passé) on poikkeuksellisen hieno, tiivis ja väkevä ihmisyyden, ihmissuhteiden ja elämän monimutkaisuuden kuvaus. 

On kaksi eri syistä päättymäisillään olevaa avioliittoa, lapset, salaisuudet ja kaikki se mistä on vaiettu. Upeasti käsikirjoitetun ja näytellyn elokuvan parasta antia onkin hiljaisuus; jokainen hetki, katse, ele joissa sanoja ei tarvita tai niitä ei osata sanoa. 

Jokainen elokuvan henkilö lapsesta aikuiseen yrittää parhaansa, ja se on ehkä elokuvassa pakahduttavinta, ja onnistuneinta. Kukaan ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha, eikä mikään muukaan ole yksiselitteistä, vaan tarinan osat jäävät juuri sen verran auki että katsojan omalle tulkinnalle jää tilaa. Viimeiset sekunnit ja kuva jäävät pitkäksi aikaa mieleen, tuskin lähtevät koskaan pois.

Menneisyys yltää helposti vuoden kärkiviisikkoon Rakkauden, What Maisie Knew'n ja Jahdin kanssa. Viidettä elokuvaa en oikein osaa päättää, niin monta varmasti hyvää jäi näkemättä, kuten Mestari, Gravity ja Adélen elämä, osat 1-2. Mutta onneksi ne ehtii ensi vuonnakin. Se onkin uudenvuodenlupaukseni, tai ainakin sen tyyppinen. Katso enemmän elokuvia. Kirjoja uskon lukevani vähemmän, siitä pitää huolen oman romaanin työstäminen. Mutta siitä ensi kerralla enemmän.

 Tänään on vuoden viimeinen päivä. Yksi lempipäivistäni. Olkoon se kaikille hyvä ja lempeä, samoin kuin tuleva vuosi.

Ladataan...
sivulauseita

He nousivat autosta yhtä aikaa ja kohtasivat jalkakäytävällä. Mies kääntyili sinne tänne, ikään kuin miettien, mihin suuntaan he lähtisivät. Patikoijia näkyi kaikilla mahdollisilla poluilla. Merielin jalat vapisivat. Hän ei kestänyt tätä enää yhtään kauempaa.

Vie minut jonnekin muuanne, hän sanoi.

Mies katsoi häntä. Vien, hän sanoi.

Siinä jalkakäytävällä kaiken kansan nähden. Suutelivat kuin hullut.

( photo: Kristin Ross )

Kaikkia otsikossa olevia tarvitaan, ehdottomasti. Tärkeintä on, että ne löytävät oikean kanavan, ja tasapainon. 

Sellaisen, mikä Alice Munron huikeassa novellikokoelmassa Viha, ystävyys, rakkaus (2000) on. Jokainen novelli on tärkeä, jokaisen tarina kulkee iholle. Odottamattomat tapahtumat ja unohdetut muistot liikauttavat elämiä, ihmiset pyrkivät toistensa ja itsensä lähelle, kohti ymmärrystä.

Suosittelen ihan jokaiselle.

Ja taas mietin miksi niin paljon useammin tartun romaaniin kuin novelleihin, vaikkei ehkä mikään kaunokirjallisuudessa ole niin hienoa kuin hieno, hiottu novelli, jossa ei ole mitään turhaa ja silti kokonainen maailma.

Ladataan...
sivulauseita

Tämä oli hyvä vuosi. Tai on yhä, jouluhan on vasta edessä. Rakastan joulua. Tänä vuonna erityisen paljon koska olemme ensimmäistä kertaa omassa kodissa. 

Mutta niille, joita pimeä ja kylmä ahdistaa, laadin listan joka ehkä ilahduttaa; listan kaikesta ihmeellisestä, koskettavasta, tärkeästä, hyvästä ja kauniista jota tänä vuonna näin, luin ja kuulin. Ja on se tietysti muillekin. 

Satunnaisessa järjetyksessä, olkaa hyvä:

Rakkaus.

(Michael Haneken loistava, vahva ja viiltävä elokuva, yksi parhaista joita olen koskaan nähnyt. Ja miksei rakkaus muutenkin, sitä on ollut vuosi tulvillaan, ja hyvä niin.)

Äitikortti.

(Anu Silfverbergin hauska, viisas ja raikas kirja kaikesta mikä liittyy äitiyteen.)

Americanah.

(Chimamanda Ngozi Adichien valloittava ja tärkeä romaani rodusta ja rakkaudesta. Ensimmäinen Adichie minulle, mutta ei varmasti viimeinen.)

Girls.

( Ensin vihasin, sitten rakastin ja lopulta liikuituin. HBO:n sarjan 3.kausi alkaa tammikuussa, onneksi.)

Pinterest.

(En olisi uskonut että innostun, mutta niin kävi. Kerran viikossa kulutan täällä monta tuntia, valokuvia selaten. Tämä on kuin se laukussa aina kulkeva muistikirja johon olen kerännyt kaiken mikä inspiroi ja innostaa, jota minulla ei ole koskaan ollut.)

The National.

(Aina vain. Moni asia voi muuttua mutta tämä ei.)

rose & crown.

(Kaunein blogi.)

Oma kirja.

( Kirjoitin tänä vuonna paljon enemmän kuin odotin, ja löysin tekstiin jotain uutta; jonkin vireen, sävyn, rytmin, sellaisen joka vie eteenpäin. Ja samalla myös tutun ilon: rakastan työtä jota teen, silloinkin kun tuntuu etten osaa, en pysty, en halua. Se on ihmeellistä, kuin lahja. )

pieni tyttö.

( Kaunis, viisas ja ihmeellinen. Tuli ja muutti kaiken, ja silti on kuin olisi aina siinä ollutkin.)

 

Näiden lisäksi elokuvat Jahti, What Maisie Knew ja Francis Ha olivat omalla tavallaan erityisen hienoja. Ja olen varma että jos olisin ne nähnyt, listalla olisivat myös Gravity, Menneisyys ja Adélen elämä - osat 1 ja 2. Ja Riikka Pelon romaani Jokapäiväinen elämämme. Koska joskus nämä asiat vaan tietää tuntee.

 

 

Ladataan...

Pages