Koronapäiväkirja: viikot 1-6
Aloin kuunnella Koronapäiväkirja-nimistä podcastia ja innostutti tehdä aiheesta omiakin muistiinpanoja. Ehkä jonain päivänä voin katsoa taaksepäin tätä tilannetta ja lukea mielenkiinnolla mielenliikkeistäni.
Ensimmäinen viikko
Koronarajoitukset alkoivat perjantaina, jolloin olin juuri lentänyt ystäväni kanssa Kittilään, Ylläkselle. Olimme hotellissa, luimme uutisia ja työpaikkojemme etätyökäytäntöjä ja tunsimme epävarmuutta. Olikohan tämä viikonloppuloma nyt ollenkaan hyvä idea? Todennäköisesti ei, mutta emme olleet ajatelleet tilanteen kärjistyvän näin nopeasti.
Hotellissa pohdittiin ihan samaa. Henkilökunta säntäisi paikasta toiseen ja sana Korona vilahti aina siellä täällä puheissaan. Hotellissa oli meidän lisäksi ainakin ranskalaisia matkustajia. Tiesin, että ulkomailla tilanne Koronan osalta oli jo pahempi kuin Suomessa, joten kavahdin hieman. Aamiaisbuffetissa oli ahdistunut olo. Pesimme ja desifioimme käsiä kuin Thaimassa konsanaan.
Sunnuntaina Ylläkselle tulivat ensimmäiset rajoitukset. Hiihtohissiin sai mennä vain oman seurueen kanssa tai yksin. Gondolin jonot kasvoivat silmissä, henkilökunnan ohjatessa turvavälejä. Onneksi keskus oli muutenkin poikkeuksellisen hiljainen ja mekin suuntasimme hiihtoladuille kauas muista.
Pääsismme lomalta kotiin terveinä ja aloitimme etätyöt. Itseni pidin henkisessä karanteenissa, eli en lähtenyt minnekään aikoihin. Nautin töiden tekemisestä etänä. Olin kokenut hiljattain uupumisjakson, josta edelleen palaudun. Etänä pystyn rytmittämään työtä paremmin jaksamiseni mukaan ja tekemään välillä myös jotain muuta. Toki työtuntini täytän normaalisti päivän aikana.
Viikot 2-3
Ensimmäisen viikon aikana hyvältä tuntunut etätyö ei saanut painettua tajuntaani tilanteen vakavuutta. Vaikka pysyinkin visusti kotona, tulivat ekat ahdistuksen tunteet vasta, kun Korona-kuolemien määrä alkoi päivä päivältä nousta. Toisella viikolla luin myös ensimmäiset sairastaneiden tarinat sekä kuulin työkaverini urheilijaveljen joutumisesta sairaahoitoon. Rintaa puristi, en haluaisi kokea tuota itse.
Kuolemien lisäksi ahdistusta lisäsivät omat mörköni liittyen treenien puutteeseen. Olen tottunut harrastamaan eri lajejea ja nyt jäljellä oli vain juoksu ja kaikki hyötyliikuntakin piti aikatauluttaa. Yhtenä iltana nappasin jalkapallon kainaloon ja menin takapihalle kikkailemaan. Kyllästyin hetkessä ja naputin futisjoukkuueeni WhatsApp-ryhmään ikävöiväni kavereita. Sain myötätuntoläikähdyksen, joka helpotti.
Korona kiristi myös välejämme parisuhteessa: meillä oli yhtäkkiä paljon aikaa yhdessä, vaikka tähän saakka molempien omat harrastukset olivat tuoneet säännöllisesti iltoja yksin kotona. Kinastelimme pikkuasioista, yrittäessämme pitää sopuisaa ilmapiriiä yllä henkilökohtaisesti kokemastamme stressistä ja tekemisen puutteesta huolimatta. Lopulta kävimme perusteellisen keskustelun tilanteesta ja rentouduimme. Koukutuimme Netflixin espanjalaissarja Rahapajaan ja katsoimme kaikki neljä tuotantokautta viikossa.
Viikot 4-5
Viikolla neljä korkkasin pitkään portaiden alla jemmassa olleen, puolison kavereiden hänelle vitsillä ostamansa palapelin. Kuvassa oli pöllöjä kukkameren keskellä ja puoliso haastoi mua kokoamaan 1000 palan haasteen ilman kuvaa. Noudatin vihjettä – tässä menisi ainakin aikaa. Koukussa kokosin palapeliä lähes työpäivän verran päivässä töiden ja treenin lisäksi. Viikon loppupuolella lattialla komeili hieno kuva.
Tässä kohtaa Koronteenia töissä alkoi hiljetä hieman. Päivät eivät enää täyttyneetkään Teams-palavereista, joita alussa järjestettiin niin tärkeiden kuin vähemmän tärkeidenkin asioiden äärellä. Lipsuin yhä useammin päivittäisestä ulkoilusta ja ruuduntuijottaminen sai otsalohkon kiristämään mutterit niin tiukalle, etten yhtenä päivänä klo 11 jälkeen voinut kuin maata kahden tyynyn välissä. Ystävä Instagramissa ehdotti anti-blue-light sinivalonehkäisylaseja. Tilasin yhdet heti Nelly.comista.
Annoin leipomisvietilleni vallan ja tein samalla viikolla helpot kauralastut, pizzataikinan ja sämpylät. Suosittelen etenkin ensimmäistä spontaaniin ilalla iskevään makeanhimoon.
Viikko 6
Kuudes viikko Koronaa oli vime viikolla. Alkuviikosta palaverissa tiimiläisten pohtiessa, mitä tekisivät ensimmäisenä päivänä työpaikalla, mietin miten kertoisin, etten oikeastaan kaivannut työpaikalle. Töitä toki haluan tehdä ja arvostan, että niitä edelleen on. Mutta en kaivannut työmatkaani kuluvaa aikaa, lounasravintolaa tai keskeytyksiä päivän aikana.
Olen pitänyt etätyöstä. Teen sitä paljon muutenkin, mutta koen kollektiivisen etäilyn rentouttavavampana. Kaikkien ollessa samassa tilanteessa, koen vähemmän suorituspaineita. Mun ei tarvitse todistaa työntekoa kenellekään, sillä tiedän meidän kaikkien tekevän parhaamme joka päivä. Kirjoitin postauksen etätyöhön liittämistäni uskomuksista ja taklasin ne kaikki järkevällä ajattelulla.
Menimme jo toisena viikonloppuna peräkkäin luontoon retkeilemään. Asumme ihan Sipoonkorven reittien vieressä, mutta niiden tukkeutuessa pandemia-vieraista, olemme suunnanneet retkemme kauemmaksi. Viikkoa aiemmin tie vei Karkkilan lähelle, Liesjärvelle, jonka harjumaisemat ovat ehkä tähän asti näkemistäni kauneimpia. Edeltävänä viikonloppuna olimme Loviisan lähellä Ruotsinpyhtään reiteillä. Hiljaista oli, onneksi!
Mutta myönnän kaipaavani ihmisiä. Haluan halata ystäviäni, päästä golfaamaan sen yhden kanssa, nähdä kaverini ja hänen ihanat lapsensa, pelata futista meidän iloisessa naisporukassa ja saada valmiiksi sen lokakuun SM-kisoihin tehtailemamme katutanssimuodostelman, joka jäi niin pahasti kesken. Mulla on ikävä mun ihmisiä! Niitä ihmisiä, jotka olen elämääni valinnut.
Mutta en halua sairastaa Koronaa. Ja jos se vaatii karanteeniajan pidentämistä, niin BRING IT ON!
—-
Haluaisitteko enemmän päiväkirjapostauksia? Tsekkaa myös Koronapäiväkirjat-podcast, oli hyvä!
-Noora
Liittyy:
