Mitä kuuluu Marjaleena, eikun Henriika?

Kuka olisi uskonut, että täällä ollaan! Hahaa, en minä ainakaan.
Meinasin jo kuopata tämän blogin, kun tuli sellainen suunnaton ahdistus kaikkea sitä kohtaan, mitä olen itsestäni tänne paljastanut. Blogin tarkoitus oli ihan alkujaan olla vain kanava omien ajatusten pyörittelyyn ja toimia sellaisena tirkistelyaukkona kaikille muille. Halusin olla rohkea ja kertoa avoimesti, jos muusikkous väsyttää ja suunta on hukassa.

Täällä on ollut aika hiljaista syksystä asti ja yksi syy siihen on juurikin tämä yksityisyys ja pohdinta siitä, että olisiko sittenkin ollut pitää sormet paremmin kurissa, kun mieli oli musta ja väsytti. Tulevat työnantajat (toivottavasti saan vielä elämässäni uusia töitä) käyvät aika varmasti googlaamassa nimeni, enkä omaa sellaisia koodarin taitoja, että saisin kaikki henkilökohtaisimmat postaukset piiloon. Mietin siis kovasti, että millä linjalla haluan jatkaa? Ja haluanko edes jatkaa kirjoittamista?

Totuus on se, että kirjoittaminen ei ole loppumassa, sillä sitä on tehtävä mm. yhden opinnäytetyön verran ja perinteisen tiedotuksen muodossa, mutta tajunnanvirta ja se kaikkein rakkain tapa näpytellä on rajoittunut vain biisien sanojen kirjoittamiseen.

Palasin tänne blogiin uteliaana ensinnäkin uudistuksen takia, sillä onhan tämä minulle nettisivujen parista tuttu wordpress nyt vain ihanan kotoisa. Toinen syy oli Vappu ja Marja Livessä vilahtanut Sara Sieppi ja hänen selkeästi todella paha olo kaikesta kurasta, jota hän on saanut osakseen jakamalla omaa elämäänsä. Ryhdyin todella miettimään, että haluanko antaa mahdollisuuden siihen? Onko tämä blogi enää terapiaa, jos vähän koko ajan pelottaa kirjoittaa?

Palasin takaisin siihen ajatukseen ”kurkistusikkunasta” muusikon elämään ja tulin siihen tulokseen, että asiat, joita haluan täällä jakaa, on tietoa keikoista ja uusista tuulista. Haluan ajaa kulttuurin oikeuksia ja erityisesti jazz-musiikin sanomaa. Haluan kertoa, että hitto vie ei ole helppoa pärjätä alalla, josta halutaan leikata koko ajan. Jos tämä blogi inspiroi edes yhden tyypin aloittamaan livemusiikin tukemisen keikoilla käymisen ja levyjen ostamisen muodossa pelkän spotifyn luukuttamisen sijaan, olen onnistunut.

Uskoisin, että tulen aktivoitumaan täällä. En voi luvata, että mitä sisältöä tulen luomaan, sillä tämäkin teksti syntyi hetkessä. Fiilis on kuitenkin aika julistava, sillä no – tällä hetkellä tuntuu, että mikään ääni ei tule kuuluviin, jos ei marssi kaduilla. Ja onneksi on niitä, jotka marssivat.

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *