Marraskuu, minä valitsen taistelun!

Auringonlasku kultaa taivaan ja lämpimät sävyt piirtyvät myös koko seurueen päivettyneille kasvoille. Viinilaseissa on läheiseltä viinitilalta ostettua toscanalaista punaviiniä ja tunnelma on huoleton. Nyt ei ole kiire yhtään mihinkään.

Juostaan siskoni kanssa kriittisillä minuuteilla kamera huoneestani ja saadaan tallennettua päivän viimeiset säteet kameralle. Nauretaan ja poseerataan ihan supermalleina Italian auringon alla. 

Auringon laskettua kurkotellaan kiviaidan yli oliivipuiden juureen, sillä joku oli edellisenä iltana nähnyt siellä kiiltomatojen tanssin. Setäni saa napattua sellaisen käteensä ja käsitys kiiltomadosta muuttuu kiiltokoppakuoriaiseksi. Aukko sivistyksessä selkeästi, hah. 

Tämän haluan muistaa aina, mietin mielessäni. Olen niin hurjan onnellinen.

 

 

Nyt marraskuun keskellä olen selaillut kesällä tehdyn reissun kuvia tihenevään tahtiin ja päässyt onneksi hetkittäin takaisin noihin tunnelmiin. Viettänyt sellaisia minilomia omassa päässäni.

Matkavinkki marraskuun pimeyteen: matkusta mielikuvissasi takaisin onnellisimpiin reissuihin.

1. Laita silmät kiinni.

2. Mieti miltä tuoksui, oliko ilmassa kukkien makea tuoksu vai pystyitkö maistamaan suolaisen merituulen?

3. Soiko jossain musiikki? Tai ehkä ympäriltä pulppusi ihanaa puheen sorinaa? Vai muistatko aaltojen kohinan tai sirkkojen sirityksen?

4. Kuvittele se kaikki onni ympärillesi nyt. Se saattaa salaa hiipiä sisällesi ja täyttää sinut lämmöllä.

 

 

Tsemppiä meille kaikille näihin kuukausiin.

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraatko minua jo Instagramissa?

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienosti kuvattu hetki, täytit minutkin onnen tunteilla lukemisen ajaksi. Ja aivan älyttömän kauniit kuvat sinusta! Ei muuta kuin taisteluun marraskuuta vastaan. Tällaista lisää! :)

Henriika S.

ihana! <3 Kiitos! On tuolla yksi täydellinen linssikeittoreseptikin kyllä olemassa marraskuun pimeyteen, ehkä sekin tulee tänne :)

Kommentoi