Miten muusikosta tuli näyttelijä? Haastattelussa näyttelijä ja laulaja Saara Jokiaho

Jyväskylän kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä on nyt jo melkein vuoden verran pyörinyt Peter Pan -musikaali. Sen pääosassa temppuilee Peter Panina Saara Jokiaho, joka on koulutukseltaan myös muusikko. Minua kiinnosti kovasti, miten Saarasta tuli näyttelijä, ja miten juuri musiikki on vaikuttanut hänen polullaan.

Kuka on Saara?

Juureni juontavat Vantaalle ja ihan alkujani olen viulisti. Oikeastaan täysi-ikäisyyteen saakka minua saattoi kutsua viulistiksi. Koulutukseni puolesta olen alun perin klassinen laulaja, takana on myös muutama vuosi varhaismusiikkikasvatuksen opintoja Stadialla ja viimeisimpänä valmistuin muusikoksi vuonna 2011 Lahden Ammattikorkeakoulusta Musiikki- ja draamainstituutin musiikkiteatterilinjalta.

Olet näyttelijä, mutta onko se ollut unelmasi aina?

Ei oikeastaan. Kaikki näyttelemisen elementit ovat kyllä olleet läsnä elämässäni, mutta varsinaisesti näyttelijän ammatista en vielä lapsuudessa haaveillut. Harrastin musiikkia tavoitteellisesti, tanssin paljon erilaisia tyylilajeja ja kirjoitin tarinoita. 9-vuotiaana sanoin, että minusta tulee isona laulaja tai kirjailija. Ollessani 16-vuotias muutimme Amerikkaan ja siellä aloin kirjoittamaan tarinaa, josta tuli lähemmäs 100 sivuinen.

Opiskelit pitkään musiikkia ja kaikki tutkintosi ovatkin erilaisia muusikon tutkintoja. Mikä sai sinut siirtymään klassisesta laulusta musiikkiteatterin pariin?

Opiskellessani Helsingin Konservatoriossa klassista laulua minulla oli myös bilebändi, jonka kanssa keikkailin aktiivisesti. Kävin kesäisin pop/jazz-leireillä, ja syksyllä palatessani takaisin opintojen pariin, jouduin aina miettimään uudestaan omaa identiteettiäni laulajana. Kuka halusin oikeastaan olla? Tasapainoilin klassisen ja kevyen musiikin välillä, enkä oikein löytänyt paikkaani vain toisesta tyylilajista. Musiikkiteatterista löysin viimein ratkaisun, kun oivalsin, ettei minun tarvitsekaan valita vain jompaakumpaa. Sain käyttää kaikkia tyylejä, ja monipuolisuuteni nähtiin vain hyvänä asiana.

Lahdesta musiikkitetatterilinjalta valmistumisen jälkeen olin Helsingin Kaupunginteatterissa vierailijana Viulunsoittaja katolla -musikaalissa, jonka jälkeen työskentelin vuoden verran Imatran teatterissa kiinnityksellä. Opiskeluaikana tein harjoittelut Oulun kaupunginteatterissa, Kouvolan teatterissa ja Lahden Kaupunginteatterissa. Jyväskylässä olen nyt ehtinyt olla 4 vuotta.

Näyttelijän työ on paitsi henkisesti myös fyysisesti todella kuormittavaa työtä. Kuinka eri roolit vaikuttavat valmistautumiseen?

Harvoin näyttelijälle sanotaan, että sinun on opeteltava jotain todella vaativia temppuja uutta roolia varten. Rooleja saa toteuttaa omista lähtökohdistaan ja kunnosta huolehtiminen jää näyttelijän vastuulle. Nyt Peter Panin aikana meillä on ollut tapana tehdä pari tuntia ennen näytöstä todella intensiivinen hiit-treeni. Joskus harjoituskauden aikana, kun tuli tehtyä vain vähän kevyempi lämmittely, meinasi takareisi vetää heti kramppiin.

Valmistautuminen näytökseen ei suinkaan aina ole yhtä intensiivistä. Esimerkiksi Jekyll ja Hyde -musikaalin aikana en urheillut ollenkaan. Rooli ei vaatinut sitä, joten se vain jäi. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu todella hurjalta, etten liikkunut silloin vapaa-ajallani juuri ollenkaan.

Voisi ajatella, että rooliin valmistautuminen alkaa puolisen vuotta ennen näytösten alkamista, mutta todellisuudessa ajattelen, että niihin valmistautumien on alkanut jo lapsena. Taitoja karttuu pikkuhiljaa ja nytkin Peter Panissa saan tehdä temppuja, jotka olen lapsena oppinut. Lempipätkäni musikaalissa onkin tapahtumasarja, joka alkaa Nimen arvaus -oopperasta ja päättyy varjon irrottamiseen. Siinä pääsee tekemään kaikki temput, jotka suinkin osaa. Sen treenaaminen oli fyysisesti hurjan raskasta, mutta kun kaikki ne kohtaukset on saanut tehtyä onnistuneesti, on todella voitokas olo.

Työsi on jonkun toisen persoonallisuuden omaksumista. Kuinka onnistut säilyttämään oman itsesi kaikkien roolihahmojesi keskellä?

Työstäessäni roolia en yritä löytää tunteita omista henkilökohtaisista kokemuksistani, vaan päämääräni on oppia tuntemaan roolin tunteita. En itse kannata työskentelytapaa, jossa ammennetaan omista tunteista ja kokemuksista. Sen, mitä omista kokemuksistaan voi ottaa mukaan näyttämölle, on fyysiset tunteet, joita vaikkapa vihassa tuntuu. Esimerkiksi kuinka hengitys muuttuu: onko se pinnallista vai syvää, nopeaa tai hidasta. Opintojeni aikana harjoiteltiin juurikin sitä, kuinka tunteita voidaan fyysisesti kokea ilman, että on revittävä itsensä rikki välittääkseen tunnetilan yleisölle.

 

 

Lopuksi:

Jos sinun pitäisi nyt valita joku musiikillinen tyylilaji, mikä se olisi?

Sanoisin, että kaikkein ominta minulle on pop/soulmusiikki. Olen kuitenkin jatkuvasti liikkunut kohti vähäeleisempää musiikkia, jossa teksti on tärkeässä asemassa. Aikaisemmin käyntikortissani onkin lukenut ensimmäisenä laulaja, mutta nykyään siinä lukee näyttelijä. Musiikillisessa suuntautumisessani on myös huomattavissa juuri tämä näyttelijäidentiteetin vahvistuminen. Haluan tulkita musiikkia yhä enemmän teksti edellä.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Peter Pan -musikaali pyörii vielä kuukauden verran. Lippuja voit ostaa täältä.

 

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Kommentoi