Nainen ovensuussa. Uhka vai mahdollisuus?

Kesä on todellakin saapunut tänne Groningeniin ja kaikenlaiset kesäkissat ja kollit ovat virittäneet aistinsa teräviksi, jotta metsästyskausi voi alkaa. Itsehän käväisin tulilinjalla tässä jokunen päivä sitten ja sanotaanko nyt vaikka näin, että saalistusmoodissa olleet keski-ikäiset kaverukset olivat tyylinsä puolesta vähäsen hakoteillä.

 

Hommahan meni siis näin:

Olin pantannut roskien viemistä taas ihan liian kauan ja koulusta tullessa koko kämppä haisi edellisen päivän kokkailussa käytetyiltä valkosipuleilta ja keitetyltä parsakaalilta. Nam. Nappasin roskiskortin (täällä ei saa roskiksia auki ilman yksilöityä korttia) ja roskat ja painelin kadulle. Ohi pyöräili hieman päihtynyt kaksikko ja vähän matkan päässä möykkäsi toinen. Kipitin sisälle ja ovensuussa muistin, että postissa pitäisi olla yksi tärkeä kirje. Kaivelin postilokeron perukoilta sitä kirjettä ja miesten äänet alkoivat voimistua. Korvaan särähti todella tutun kuuloista puhetta. "Hitto toinen noista on suomalainen" oli ajatus, joka hetken päästä pamahti tajuntaan. Suljin postiluukun ja sillä hetkellä kaksikko oli saapunut meidän etuoven kohdalle ja kummatkin tuijottivat minua.

Edessä seisoi kaksi humaltunutta siististi pukeutunutta miestä (ehkä joku työmatkan loppurilluttelu menossa), joiden ilmeistä ja kehonkielestä saattoi päätellä, että nyt ei ole ihan perus sunnuntaijutustelut mielessä, vaan näitä tyyppejä selvästi panettaa ja kovasti. Yritin kääntyä sisälle, mutta toinen oli jo ovelana laittanut käden ovea vasten, joten en saanut sitä vedettyä kiinni. Mietin mielessäni, että en nyt yhtään jaksa näitä tällaisia you are so beautiful pla pla plaa-juttuja, mutta päätin kuunnella ensimmäisen lauseen ja sanoa sen jälkeen, että heipparallaa ja mukavaa loppupäivää. 

Avauslaini oli kuin olikin jotain beautiful girl-tyyppistä todella imartelevaa sepostusta ja sen kruunasi ihana kesäinen alkoholilla kyllästetty hönkäys. Päätin laittaa heti jauhot suuhun ja sanoa suomeksi, että nyt ois vähän kiire ja tavallaan tyypeillä menikin pasmat sekaisin, mutta ei ihan niin kuin toivoin. Ennen, kuin tajusinkaan oli toinen antamassa poskisuudelmia ja toinen sanoi, että voisivat tulla luokseni nyt heti kylään. Mmmm, annas kun mietin. Öö, EI?! 

Siihen asti olin ollut oikeasti ihan kiva ja tavallaan nauratti se niiden meno. Kaksi keski-ikäistä humaltunutta oman elämänsä hurmuria yritti imarrella minkä kerkesivät, mutta siinä meni raja. Tavallaan se raja oli mennyt jo siinä vaiheessa, kun oven laittaminen kiinni oli estetty, mutta haloo. Kenellä on lupa kutsua itsensä tuntemattoman ihmisen kotiin? No ei kenelläkään. Siinä vaiheessa ajattelin, että otan viimeisen valttikortin käyttöön ja totesin, että aviomieheni ei varmaan ole kauhean fiilareissa vieraista näin sunnuntaisin. Kummankin ukon ilme muuttui sen verran jännäksi ja minun hyvästeleminen tapahtui niin virallisesti, että meinasin revetä nauruun. Kai heitä alkoi pelottaa, että minkälainen sikaniska sieltä kohta tulee ja laittaa tyypit katkipoikkipinoon. 

 

 

Mietin, että miten tämä koko stoori liittyy mihinkään, mutta jontekin se liittyy johonkin. Mietin sitä, että miten jollain sanalla on niin paljon voimaa, että se muuttaa todella epäkunnioittavan ja esineellistävän käytöksen sekunnissa aivan toisenlaiseksi. Pitääkö oikeasti olla naimisissa, jottei tällaista tapahtuisi? Mikä teki näiden herrojen käytöksestä heidän mielestään oikeutettua siinä hetkessä, kun he luulivat minua vähemmän naimisissa olevaksi? Onko ratkaisu ongelmaan tatuoinnin ottaminen otsaan, jossa lukee isoilla kirjaimilla:

"OLEN NAIMISISSA"

Tatuoinnin ansiosta nämä tällaiset kohtaamiset varmastikin vähenisivät, mutta ainakaan minä en halua sellaista tatuointia, vaikka miestäni rakastankin välillä ihan nolouteen asti. Omalla kohdalla näitä kohtaamisia lisää vielä julkinen ammatti viihdyttäjänä. Yhdenkin kerran lavalta poistuessa nappasi eräs setämies sen verran tiukasti toisesta pakarasta kiinni, että säikähdin ihan kunnolla. Käännyin ympäri ja tuijotin hämmentyneenä keimailevaa ukkoa. Oliskohan puristellut, jos keikan aikana otsalta olisi voinut lukea ne kaksi sanaa. Voisihan sitä myös askarrella paskarrella sellaisen kyltin, jonka läväyttää naamalle ja katsoa, kun tyyppi pakenee niin, kuin kryptoniitilla uhkailisi. 

 

 

Ehkä nämä herrat olivat käsittäneet, että aina kun Hollannissa on nainen ovensuussa, saa häneltä ostaa seksiä? Meidän ikkunassa ei tietääkseni vielä ainakaan ole mitään punaisia valoja. Rehellisesti sanottuna nämä tällaiset jutut on vaan niin kieroutuneita. Välillä haarovälissä pakottavat sukupuolielimet saavat meidät tekemään aivan idioottimaisia asioita.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

(Kuvista sen verran, että kävin eilen kissakahvilassa ja mua nauratti tosi paljon, kun yhden kissan nimi oli mies. Semmosta.)

Kommentoi