Aurinkoa ja ensi vuoden suunnitelmia

Moikka!

Päivä alkoi loistavasti ihanalla lämpimällä auringonpaisteella ja auringonotolla puistossa. Ostin herkullisen suklaajäätelön ja kävelin ympäri kaupunkia yhdessä Melissan kanssa. Treenit alkoivat vasta kahdelta (tai niin luulimme…) ja olin tyytyväinen että käytin vapaa-aikani johonkin kivaan ja nautin hyvästä säästä. Haikea ajatella, että kolme vuotta Tukholmassa ovat tulossa päätökseen ja etenkin tänään auringossa kulkiessani tajusin kuinka paljon tulen kaipaamaan tätä ihanaa kaupunkia. Minua pelottaa myös ajatus ruotsin kielen unohtamisesta, kun olen kuitenkin kehittynyt siinä niin paljon näiden kolmen vuoden aikana. Toisaalta nyt on ehkä aika siirtyä uusiin haasteisiin, enkä rehellisesti myöskään usko että tämä on viimeinen kerta kun asun Ruotsissa.

Hyvät vibani katosivat valitettavasti päivän mittaan monesta pikkuasiasta johtuen. Ensinnäkin puolelta päivin saamme viestin, jossa opettajamme ihmettelee missä olemme. Meidän koululle erittäin tyypilliseen tapaan, kommunikaatio ei ihan ole sujunut ja koko luokalle on jostain syystä päätynyt eri versio viikon aikataulusta kuin opettajallemme. Tämän lisäksi yksi ryhmäläisistämme myöhästyy, koska oli vahingossa mennyt eiliseen treenipakkaan Dansens husin sijaan. Vaihdamme tällä hetkellä treenipaikkaa lähes joka päivä, joten ei ihme etteivät kaikki pysy perässä missä milloinkin ollaan.

Tämän lisäksi sain viestin, että olen jonotuslistalla yhteen tanssikouluun, mikä ärsyttää sillä koin haun menneen todella hyvin. Kyseessä ei ollut minun ykköspaikkani, ja vastasinkin jo että vapautan paikkani jonotuslistalla, mutta minua jäi silti ärsyttämään tulos. Totuus on se, että paikkani tuskin jäi taidoista kiinni, vaan enemmänkin tanssitaustan perusteella ovat halunneet muodostaa toimivan ryhmän. Hakuprosessi kyseiseen kouluun oli silti todella hauska ja opettavainen: esimerkiksi break dance -videota kuvatessa olin todellakin epämukavuusalueellani. Viimeinen kierros oli zoomin kautta tehtävä ryhmätyö ja pääsin tutustumaan supermotivoituneisiin ja ihaniin tanssijoihin, joihin pidän varmasti yhteyttä myös jatkossa. Tehtävänä oli suunnitella yhdessä unelmien kouluviikko ja saimme aikaiseksi hienon powerpointin Healing week -teemaviikosta, joka keskittyy tanssin parantavaan voimaan. En siis kadu hakemista, ja yritän vain muistaa että lopputulos (varsinkin tällaisissa videohauissa) voi riippua millloin mistäkin sattumanvaraiseta yksityiskohdasta. Parin minuutin video ei mitenkään voi edustaa minua tanssijana, sillä niin paljon jää näkemättä.

Ensi vuoden suunnitelmat alkavat olla yhä selkeämmät ja luulen että näillä näkymin minua odottaa muutto Hollantiin. Artez-nimisessä koulussa olisi minulle täydellisesti sopiva dancer/maker ohjelma, jossa pääsisin kehittämään ja luomaan paljon omia koreografioita, mikä on minun suuri kiinnostuksenkohde tällä hetkellä. Kaikki ihmiset vaikuttavat koulussa supermukavilta ja uskon että viihtyisin siellä myös hyvin. Kyseessä on siis kandidaattiohjelma, mikä tuntuu hyvältä vaihtoehdolta pitkäaikaisuuden (ja opintotuen!)  takia. Jokin lyhempi harjoittelupaikka tai työpaikka voisi hetkellisesti olla hauskempi kokemus kuin koulutus, mutta pitkällä aikavälillä uskon hyötyväni koulusta enemmän. Nykytanssijoiden ei tarvitse olla 18-vuotiaita töitä hakiessa, vaan kokemusta ja kypsyyttä arvostetaan.Tulevalla luokalla olisin yksi nuorimmista, sillä suurin osa olivat jo nyt yli 20-vuotiaita. Koulu mahdollistaa myös uusien koreografien ja tanssijoiden tapaamisen, mikä auttaa paljon tulevaisuudessa töitä hakiessa. Keskeisen sijainnin takia olisi myös matkustaa junalla tapaamaan kaikkia kavereitani ympäri Eurooppaa. 🙂

Tällä hetkellä eniten energiaa saan siitä tiedosta että reilun 20 päivän päästä saan vihoin nähdä taas poikaystäväni!!! Emme ole tavanneet syyskuun jälkeen, ja siitä on tosiaan ikuisuus. Jälleennäkemisestä tulee ihana, mutta varmasti aluksi aika epätodellinen: tulen olemaan niin hämmentynyt meitä yleensä erottavan ruudun poissaolosta sekä sata kertaa paremmasta äänenlaadusta hahah. Joka tapauksessa olen erittäin innoissani enkä malta odottaa!

Hauskaa viikkoa!

Sonia <3

 

Lue myös:

Mösspåtagning!!!!

Porkkanakakkupalloset // energiaa päivään 🙂

Maailman parhaat suklaahippukeksit // Vegan chocolate chip cookies

Avain onneen

Kommentit (1)
  1. Valmistuin!!! – Sonian seurassa | Lily
    20.6.2021, 16:25

    […] Aurinkoa ja ensi vuoden suunnitelmia […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *