Kuusi kaupunkia kuudessa päivässä

Moikka taas pitkästä aikaa!

Nyt on ensimmäinen syysloma takana, ja vaikka keho ehkä vähän ehti rentoutua, kovin leppoisaksi lomaani en voi sanoa.

Sain lomavieraita Frankfurtiin, kun ensin siskoni ja sitten myös vanhempani kävivät tapaamassa minua. Oli kivaa näyttää heille kaupunkia, ja onnistuin mielestäni näyttämään heille Frankfurtin keskeisimmät nähtävyydet yllättävän hyvin lyhyestä ajasta huolimatta. Kävin siskoni kanssa brunssilla, puistoissa, baarissa ja jopa oopperassa. Ehdimme jutella kunnolla pitkästä aikaa ja hän teki minulle jopa Tarot-ennustuksen. 🙂 Vanhempieni kanssa kävimme myös elokuvamuseossa (jossa oli mielenkiintoinen katastrofielokuvista kertova näyttely), kiipesimme Main Toweriin, kävimme syömässä ja katsomassa Dresden-Frankfurt Dance Companyn esityksen.

Heidelbergin vanhaan kaupunkiin, joka on muuten jättimäinen, ehdimme tutustua hieman viime torstaina. Olimme vuokranneet auton, joten kaunis lähikaupunki kannatti tottakai myös katsastaa. Heidelberg ei ole niin suuri, mutta silti sieltä löytyy esimerkiksi oma tanssicompany (ehdottomasti yksi syy miksi rakastan Saksaa).

Schiltach on pikkuruinen kaupunki, joka oli reissumme määränpää. Isoisäni isoisä on sieltä kotoisin, ja vaikka sukua ei sieltä enää löydy, oli kiinnostavaa nähdä mistä oikein olen kotoisin. Nukuimme yhden yön paikallisessa majatalossa, joka oli muuten oikein söpö ja ihana, mutta aamiaisen vegaanisuus – tai oikeastaan epävegaanisuus – ei ihan vakuuttanut minua hahah. Kaupunki (tai kylä?) oli oikein kaunis: vanhat talot ovat säilyneet hyvin ja koko vanha osio on kuin suoraan jostain elokuvasta. Olen iloinen voidessani sanoa juurieni olevan noin kauniissa paikassa.

Lautenbach on Schiltachin lähellä oleva paikka, johon pysähdyimme lähinnä ottamaan kuvan Lautenbacher Straße -kyltistä. Sen verran harvoin olen omaan sukunimeeni törmännyt, että sen näkeminen oli todella kiertotien arvoinen. Ja onhan kuitenkin isoisäni isoisän esi-isät todennäköisesti Lautenbachista kotoisin…

Pääsin viikon lomallani jopa Ranskaan lounaalle, sillä ajoimme takaisin päin Strasbourgin kautta. Sielläkin talot olivat ihania ja näimme myös jättikokoisen katedraalin. Oli hauska huomata, miten rajan yli ajaminen vaihtoi yhtäkkiä kielen saksasta ranskaksi. Talot näyttävät silti aika samanlaisilta kummallakin puolella rajaa.

Sunnuntaina tein vielä yhden extempore reissun Stuttgartiin. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä katsomaan Augusten companyn kiertueen esitys, joka olisi ollut yhdessä Frankfurtin lähikaupungeista. Valitettavasti Auguste onnistui loukkaamaan jalkansa, eikä päässyt kiertueelle mukaan. Halusimme silti nähdä toisemme, joten varasimme junaliput Münchenin ja Frankfurtin ”puoliväliin” Stuttgartiin. Emme tosin nähneet oikeastaan muuta kuin oopperatalon ja kaksi kahvilaa, sillä rakas matkakaverini halusi lepuuttaa jalkaansa.

Nyt on meneillä yliopistollani projektiviikko, ja joka päivä onkin ohjelmassa kaksi workshoppia normaalien tanssituntien sijaan. Lisäksi on meneillään tanssifestivaali eli myös kolme tanssiesitystä olisi tällä viikolla ohjelmassa. 😀 On inspiroivaa päästä työskentelemään uusien ihmisten kanssa, ja tuntuu että olen parissakin päivässä oppinut paljon ja saanut uusia näkökulmia työskentelyyni. Lauantaina ohjelmassa museo ja tänä iltana äänikirjan kuuntelua (Michelle Obaman elämäkerta) ja siivousta. 🙂

Hauskaa viikkoa!

Sonia <3

hyvinvointi matkat oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *