Ladataan...
Sparkle.

Olen tässä jo tovin pohdiskellut omaa suhtautumistani liikuntaa kohtaan ja sitä, miten ajatukseni hyvinvoinnista ovat muuttuneet vuosien saatossa. Vielä muutama vuosi sitten saatoin tehdä monta 10km rääkkilenkkiä viikossa, vaikka se vain pahensi asentovirheestä johtuvia lonkkakipujani. Syömistottumukseni olivat aivan hirveät ja unirytmini totaalisesti pielessä. Koko ajan väsytti enkä osannut urheilla tavalla, joka vahvistaisi kehoani hajottamisen sijaan. 

Tänä syksynä alkaa kolmas vuosi, kun treenaan salilla. Aloitin salitreenin fuksivuoden syksyllä monen urheilullisesti epäaktiivisen vuoden jälkeen. Lapsena ja nuorena olin harrastanut vuosia yleisurheilua ja hiihtoa, mutta musiikkiharrastuksen imaistua minut, urheilu jäi taka-alalle. Lukioaikoina urheilin todella harvoin ja saatoin olla jopa kuukauden putkeen syömättä lämmintä ruokaa. Sanomattakin on siis selvää, että kun aloitin saliharrastukseni kaksi vuotta sitten syksyllä, lähdin aivan nollasta liikkeelle. Aluksi en saanut ainuttakaan vatsalihasliikettä tehtyä eivätkä liikkeet ottaneet todellakaan niihin lihaksiin, mihin olisi pitänyt, sillä kehonhallinta ja -hahmotus oli aivan olematonta. Sinnikkään treenaamisen opettelun ansiosta sain kuitenkin kuntoni kohenemaan nopeasti ja painot nousemaan. Tähän kahteen salivuoteen on mahtunut niin myötä- kuin vastoinkäymisiäkin: välillä salitreenit ovat sujuneet kuukausia 4x viikossa -tahdilla, välillä olen ollut salilta jopa 2kk poissa sairastelun ja järkyttävien opintokiireiden takia. Asenteessani on tapahtunut kuitenkin isoja muutoksia tänä aikana ja päätin listata ne tähän postaukseen:

1) Treeni ei ole pakko vaan etuoikeus

Vielä vuosi sitten ajattelin, että treenaamaan on pakko päästä mahdollisimman monena päivänä viikossa. Ja jos treeni jää välistä, on siitä pakko ruoskia itseään ja tuntea syyllisyyttä. Nyt olen tajunnut, että treenaaminen on etuoikeus: omaa aikaa, kehon vahvistamista ja kunnon kohottamista. Ilman pakkoa. Ilman syyllisyyttä. Nykyään ymmärrän, että oman treenini tavoitteena on kehon vahvistamisen ja muokkaamisen lisäksi myös se, että se auttaa minua jaksamaan. Treenin on tarkoitus selvittää ajatuksia ja antaa haastetta istumisesta kyllästyneelle kropalle. Treenin ei ole tarkoitus olla yksi stressin aiheuttajista vaan keino käsitellä stressiä.

kuva

2) Treenaamisessa tulee panostaa laatuun, ei määrään

Kaksi vuotta siihen meni, että tajusin kunnolla, että toistojen määrällä, nopeudella tai painoilla ei ole mitään väliä, jos liike ei ota sinne, minne sen pitäisi. Ennen tein mahdollisimman monta sarjaa, mahdollisimman monta toistoa, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman isoilla painoilla sen kummemmin miettimättä, että tuntuuko tämä liike nyt juuri niissä lihaksissa, mitä tässä liikkeessä on tarkoitus harjoittaa. Nykyään teen neljä 12 toiston sarjaa sillä periaatteella, että jokainen toisto on laadukas ja tuntuu juuri siellä, missä pitääkin. Tämän takia olen pudottanu painoja aikaisempaan verrattuna, sillä on huomattavasti hankalampaa esim. tehdä 12 kyykkyä niin, että laskeutuu hitaasti ja hallitusti alas, pysyy hetken kyykyssä ja nousee sitten myöskin hitaasti ylös. Aikaisemmin kun olin tainnut ottaa mallia kyykkytyyliini mäkihyppääjiltä: suorastaan romahdin alas ja sinkouduin heti takaisin ylös. Varmaan meni sekin liike sinne, minne piti.

kuva

3) Nuku tarpeeksi, jaksat enemmän

Miten yliopisto-opiskelija voikaan olla niin tyhmä, että sillä menee 2 vuotta siihen, että tajuaa säännöllisen unirytmin ja riittävän unensaannin suoran vaikutuksen jaksamiseen? Ennen kun saatoin mennä nukkumaan vasta yhdeltä, vaikka kello soi jo kuudelta. Olin noina aikoina suorastaan kuolemanväsynyt, yliopistolle päästyäni söin heti ensimmäisenä suklaapatukan ja ostin jättikokoisen take-away -kupin teetä, jotta pysyisin edes hereillä. Ensimmäiset pari luentoa menivät totaalisen sumussa ja aloin heräillä vasta puolen päivän jälkeen. Kotiin päästyäni nukuin tietenkin päiväunet, jolloin kaikki tekemättömät työt kasaantuivat illan pimeille tunneille. Jonka takia pääsin nukkumaan taas vasta puoliltaöin. Fiksua.

Nykyään menen arkisin nukkumaan viimeistään kymmeneltä, soipa kello sitten aamulla kuudelta tai kasilta. Aamulla ei väsytä, luennoilla jaksaa kuunnella, koko ajan ei tee mieli mättää suuhunsa kaikkea sokerista ja untakin saa vähintään sen 8 tuntia yössä. Sain oman unirytmini korjattua, koska nykyään a) tajuan mennä ajoissa nukkumaan, b) herään aikaisin, c) en nuku päiväunia ja d) teen kaikki pakolliset tehtävät pois alta heti yliopistolta kotiuduttuani, jolloin ilta on pyhitetty vapaa-ajalle, eikä nukkumaanmeno veny kotitehtävien takia. Unella kun on valtava vaikutus jaksamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, oli sitten kyse opiskelusta, harrastuksista, terveydestä tai treenaamisesta.

kuva

4) Syö puhdasta

Ruokavaliolla on melkoinen vaikutus hyvinvointiin ja sen merkitys korostuu etenkin silloin, kun omaa vihaisen vatsan (kuten minä), jolle sopii vain erityisruokavalio. Joten ole onnellinen, jos voit syödä mitä vain ilman infernaalisia seurauksia, sillä harva siihen oikeasti kykenee. Omalla kohdallani pahimmiksi kompastuskiviksi ovat nousseet a) makeutusaineet, b) kotimaiset viljat ja c) tietyt kasvikset ja hedelmät. Tällä hetkellä noudatankin lääkärin ohjeistuksesta FODMAP -ruokavaliota, josta olen ajatellut tehdä lähiaikoina oman postauksen.

Mutta miten olen muuttanut ruokavaliotani puhtaampaan suuntaan, vaikka en olekaan mikään luonnosta omin käsin evästä keräävä hippi? Todella yksinkertaisilla valinnoilla, kuten...

  • olen vaihtanut kaupan keinotekoisesti tuotetut jogurtit luonnojogurttiin
  • teen nykyään myslini itse tällä mainiolla Kemikaalicocktail -blogin ohjeella
  • herkkuiltoina valmiiden dippien sijaan kyhään dippini itse kermaviilistä, mausteista ja yrteistä
  • karkkien sijaan syön vain ja ainoastaan tummaa suklaata
  • vuosia sitten purkitettujen ja vedellä lantrattujen tiivistemehujen sijaan juon tuorepuristettua appelsiinimehua
  • jos ostan kotiin eineksiä, päädyn usein Suomessa tuotettuun porkkanasosekeittoon, jonka kotimaisuusaste on 98%
  • naposteluhimoon syön hedelmiä, miniluumutomaatteja, viinirypäleitä, naposteluporkkanoita tai pähkinöitä
  • en juo limsaa, alkoholia, energiajuomia tai maustettuja kivennäisvesiä

Vaikka ruokavalioni on muuttunutkin parempaan suuntaan, en ole kuitenkaan täysin ehdoton näiden asioiden suhteen: pääsiallisesti ruokavalioni koostuu ravintoarvoltaan hyvistä elementeistä, jotka ovat valittu vatsani takia FODMAP -ruokavalion mukaan, mutta pitää sitä joskus vähän herkutellakin! Ruokavaliossani on kuitenkin vielä parantamisen varaa, sillä saan aivan liian vähän proteiinia, koska en syö lihaa. Aikaisemmin sain tarpeeksi protskua, mutta nyt tuon FODMAP:n takia olen joutunut luopumaan mm. pavuista, herneistä, linsseistä ja soijasta, joten tasapainoisen ruokavalion koostaminen on käynyt melkoisen hankalaksi. Ainoiksi proteiininlähteiksi jäävät siis kalat, kananmunat ja maitotuotteet.

kuva

Millaisia ajatuksia sinulla on treenaamisesta ja hyvinvoinnista? Samanlaisia vai täysin päinvastaisia kuin tässä postauksessa esitetyt?

 

x Marjo

Ladataan...
Sparkle.

Tässä nykypäivän fitness-myrskyssä on liki mahdotonta pysyä tervejärkisenä, kun pitäisi olla lihaksikas, rasvaton, muodokas, sporttinen, seksikäs ja timmi. Entäs jos onkin lyhyt ja pehmeä? Tai yhtä laiha kuin pulkannaru? Mitä sitten pitäisi tehdä? Onneksi vallitsevalla ilmapiirillä on antaa siihenkin ratkaisu: syö aivan maan perkeleesti raejuustoa, ananasta, broiskuu, palkkarii, protskuu, banskuu ja treenaa 9 kertaa viikossa PT:n kanssa veren maku suussa, punnitse kaikki ruuat ja vedä päivät sata lasissa ja suupielet polvissa dieetistä kiukkuuntuneena. 

Kuva

Ja ei, en ole mikään liikunnanvihaaja, sillä käynhän itsekin salilla ja olen harrastanut liikuntaa koko ikäni. Minua vain huolestuttaa, kun ihmiset ovat kadottaneet täysin sen elintärkeän harmaan alueen; kaikesta on tullut mustavalkoista, jopa treenaamisesta. Tuntuu, että vaihtoehtoja on kaksi: joko vedät elämän ihan läskiksi ja syöt vain pikaruokaa etkä urheile koskaan tai sitten syöt vain viherpirtelöitä, treenaat hulluna, pilaat ihmissuhteesi dieettikeskeisyydelläsi ja urheilet vain saavuttaaksesi tuloksia. Mihin on kadonnut se liikkumisen ilo? Ja syömisen ilo? Ja kohtuullisuus? Mihin on kadonnut ihmisten itsekuri? Ja miksei kukaan enää muista olla itsellensä armollinen?

Kuva

Minkä takia, jostain niinkin mukavasta asiasta kuin liikunnasta, täytyy tehdä pakko? Tänään on pakko käydä salilla. Tottakai välillä iskee laiskuus ja pitää hieman kannustaa itseään irtautumaan siitä niin houkuttelevasta sohvasta, mutta miksi liikkuminen on muuttunut suorittamiseksi? Jos jonain päivänä ei jaksa mennä salille/lenkille/jumppaan, niin sitten ei jaksa. Ei se maailma siihen kaadu. Menee sitten toisena päivänä, that's it. Ja miksi syöminen on muuttunut rangaistavaksi teoksi? Apua, söin pullan. Mun dieetti on pilalla. Pakko tehdä kunnon hikirääkki. Miksi se pulla ei saisi maistua hyvältä ja miksi sen syömisestä pitäisi itseään jotenkin kurittaa? Herkkujen kanssa selviää yksinkertaisella säännöllä: kohtuus kaikessa. Yksi pulla riittää - jos niitä menee paketillinen kerralla, kannattaa pysähtyä miettimään, syönkö minä oikeasti nälkääni, makeanhimooni vai yritänkö minä torjua tällä syömisellä jotain ikäviä tunteita.

Kuva

Mielestäni on kuitenkin hienoa, että terveelliset elämäntavat ovat nyt pinnalla ja liikunnasta (ja sen aloittamisesta) on tehty helppoa valtavan treenitarjonnan avulla. Ja ymmärrän tuon nollatoleranssi-linjan herkkujen suhteen, jos tavoitteena on esimerkiksi pudottaa todella paljon painoa. Mutta miksi normaalipainoiset ja terveet ihmiset haluavat rääkätä itseään, kun hyvään ja timmiin kuntoon pääsee kyllä hieman rennommillakin otteilla? Terveellisen ruokavalion noudattaminen kun ei vaadi sitä totaalikieltäytymistä: jos syö monipuolisesti ja terveellisesti, ei se elämä niihin herkkuhetkiin kaadu. Eikä peilistä katso pullan syömisen jälkeen norsu. Eikä treeni ole turhaa, jos joskus vähän syö karkkia. Kunhan pysyttelee sillä harmaalla alueella, niin kaikki on okei.

Kuva

Ja sitä paitsi, pulla päivässä pitää luut piilossa.

 

x Marjo

Ladataan...
Sparkle.

Elämä on palannut taas kevään myötä tuttuihin uomiinsa: luentoja ja niiden skippaamista totaalisen turhautumisen takia, kahvittelua humanistien Humus-kahvilassa (josta saa ihania laskiaispullia!), bussilla matkaamista, tenttikirjojen silmäilyä, kroonista rahapulaa, treeniä, pyykkikasojen selättämistä, saunomista, pakkasessa palelua, teeövereitä ja parhaan ystävän kanssa WhatsAppailua jokaisesta rasahduksesta.

Mutta jotain uuttakin tapahtui lauantaina: kävimme poikaystäväni kanssa kiipeilemässä Toppilan vanhaan voimalaan avatussa Oulun Kiipeilykeskuksessa. Se oli ihan huippua! Kiivettiin nyt ekalla kerralla vain automaattivarmisteisella 12 metrisellä kiipeilyseinällä, mutta seuraavalla kerralla olisi mukava päästä valloittamaan se jopa 16 metrinen seinä, jossa köyden päässä on ihan elävä varmistaja. Pääsin jopa muutaman kerran ylös saakka, vaikka korkeanpaikankammoisena alku oli hieman hankalaa ja edellisenä päivänä tehty jalkatreeni oli vetänyt kintut aivan jumiin. Tunnin kiipeilyn jälkeen käsivarret olivat aivan puhki, sormet kipeät ja kynsilakka pilalla, mutta uudestaan on päästävä! Oletteko te käyneet kiipeilemässä?

Kuvassa se korkeampi seinä, jolle emme vielä tällä kertaa kiivenneet.

Tänään(kin) on ollut aivan tavallinen päivä: aamupalaa, tenttiin lukua, salaattilounas yliopistolla, teetä Humuksessa, fonetiikan harkat, kotiin, kauppaan ja tässä sitä ollaan. Päätin piristää viikon ankeinta päivää pukemalla uuden, käärmekuosisen jakkuni (ja näyttämällä _todella_ iloiselta kuvissa):

Housut: H&M. Peplum-toppi: Gina Tricot. Jakku: H&M / second hand. Piikkirannekoru: Cubus.

Nyt kuitenkin suihkuun, kynsilakat kuntoon jonkun hömppäohjelman siivittämänä, iltapalaa ja nukkumaan. Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

 

x Marjo

Pages