Mental Health Monday: Jännittämisestä

Uskon, että ihminen kaipaa säännöllisesti haasteita työelämässä. Jotain sellaisia, mistä ajattelee aluksi että pystynköhän tähän lainkaan? Tai jos niitä ei saa työssään, niin sitten jollain muulla elämän osa-alueella. Olen täälläkin puhunut viime vuonna paljon siitä, kuinka tuntuu että niitä haasteita on nykyään vaikeampi löytää oman alan sisältä. Siinä missä pelkkä asiakkaiden tapaaminen tai oman pitchin vetäminen saattoi jännittää vielä pari vuotta sitten, nykyään arki rullaa melko rutiininomaisesti.

No universumi taas ilmeisesti kuuli toiveeni, sillä yhtäkkiä löysin itseni tilanteesta joka jännitti taas ihan samperisti. Olimme luvanneet Saran kanssa mennä vierailijapuhujiksi Lappeenrannan yliopistoon, pitämään luentoa vaikuttajamarkkinoinnista. No, eipä siinä mitään, olemme tällaisia luentoja käyneet tekemässä säännöllisen epäsäännöllisesti hiukan eri otsikoilla. Kuitenkin tällä kertaa luento olisi englanninkielellä.

Vaikka koen, että englantini on ihan hyvin hallussa, luo se aivan erilaisen jännitysmomentin tekemiseen. Ja tuntuipahan muuten hyvältä taas jännittää. Olen aiemminkin varmaan puhunut täällä siitä, että olen kova jännittämään. Ystävieni häissä viime kesänä jouduin kirjoittamaan puheeni sanasta sanaan paperille, sillä pelkäsin etten saa sanaakaan ulos ilman sitä. Kädet meinaa täristä, ääni vapista, ja puna nousee kasvoille. Sydän jyskyttää niin kovaa, että sen kuulee pään sisällä.

Ja sanottakoon nyt, että englanninkielisen luennon pitäminen ei suinkaan ole ainoa mitä jännitän. Jännitän muun muassa puhelimessa puhumista, itseni esittelyä, lenkillä juoksemista, tuntemattomille puhumista, sellaisiin juhliin osallistumista mistä en tunne kuin yhden ihmisen, ja jopa ääneni korottamista jos bussi tai raitiovaunukuljettaja meinaa ajaa pysäkkini ohi ja joudun huutamaan takaovilta sitä pysähtymään. Lista on siis pitkä.

Mutta vaikka jännitän ja paljon, ei se tarkoita sitä, ettenkö tekisi niitä jännittämiäni asioita. Niiden suoriutumisesta tulee nimittäin niin järkyttävän hyvä olo itsestään. Toiset, kuten vaikka tuo puhelimessa puhuminen, ei tunnu muuttuvan yhtään sen vähemmän jännittäväksi vaikka sitä on tehnyt jo lähemmäs 30 vuotta. Mutta joskus käy niin, että kun johonkin jännittävään tilanteeseen laittaa itsensä tarpeeksi monta kertaa uudestaan, huomaa jonain päivänä ettei se enää jännitäkään.

Oletteko te päässeet jonkun jännityksen yli?

Kuvat: Sara Vanninen

Kommentit (3)
  1. Heips! Juuri toissapäivänä kirjottelin pitkän jutun lähes samasta aiheesta! 😀 https://www.lily.fi/blogit/algo-nuevo/miten-vahentaa-esiintymisjannitysta/

    1. Hei kiitos linkkauksesta! Ihan superhyviä vinkkejä!!!! Yleensä nimittäin esiintymisjännitykseen jaettavat vinkit on vähän niin ja näin, mutta noista sun vinkeistä oli oikeasti apua 🙂

      1. Mahtavaa, jos on apua! Aihe pohdituttaa aina ajoittain. En kans ymmärrä, miten joskus joku esittelytilanne tai ”äänen korottaminen” voi olla niin jännää, huomion varastaminen itselle jostain bussin perältä! 😀 Oot ollut rohkea, mä en pystyisi englanniksi luentoa pitämään, se olisi silkkaa kärsimystä ihan kaikille, mutta ruotsista on kokemusta. Ja edelleenkin päiväkahvit on jätettävä väliin, jos illalla on näytös. Kofeiini on paha.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *