Aina ei mene ihan putkeen

Olin herännyt kuudelta ja matkustanut Lappeenrantaan työkeikalle. Keikan jälkeen odottanut 2,5 tuntia junaa takaisin Helsinkiin ja taksiyhtiön sekoilun jälkeen lopulta myöhästynyt tästä junasta. Kun pääsin juna-asemalle minuuttia liian myöhään vain nähdäkseni tyhjän laiturin, pääsi minulta aikamoinen kiukunpuuska, jonka ansiosta lähetin kahdelle ystävälleni sellaiset kirosanakimarat viestin muodossa ettei ole ennen nähty.

Olin sopinut treffit ulkomailla asuvan ystäväni kanssa, joka on Helsingissä käymässä ja tajusin etten ehtisi niille. Seuraava juna tulisi vasta kahden tunnin päästä ja ainut vaihtoehto oli mennä pienen juna-aseman kahvioon odottelemaan. Vaikka kello ei ollut vielä edes kolmea, tilasin oluen ja parkkeerasin pelikoneautomaatin viereen kassieni kanssa ja avasin koneen. Sain treffit siirrettyä iltaan ja ostettua uuden junalipun. 

Parissa minuutissa tilanne oli muuttunut ärsyttävästä huvittavaksi. Siellä minä nyt istuin yksin Lappeenrannan juna-aseman kahviossa hedelmäpeliautomaatin vieressä olutpullon kanssa torstai iltapäivänä. Sain empatiaviestejä ystäviltäni joille olin kiukkuni purkanut ja aloin jo vähän perumaan sanojani. Ainoa mikä siinä vaiheessa enää ärsytti, oli oma kiukunpuuskani jonka olin tykittänyt ystävilleni. Kuitenkin välillä sen ärsytyksen pitää antaa tulla ulos voimallisesti, muuten se jää hiertämään kuin kivi kengässä. 

Päätin keskittyä positiivisiin asioihin. En ollut ennen käynyt Lappeenrannassa, tai ainakaan en muista käyneeni. Kahvio tuntui jotenkin tutulta ja turvalliselta. Sellaiselta, joka löytyi ainakin 90-luvulla urheilu- tai uimahallien yhteydestä. Niin paljon sielukkaammalta ja suomalaiselta kuin joka kulmalta löytyvä Coffee house. Radiosta pauhasivat iskelmäkappaleet ja vitriinissä löytyi elmukelmuun käärittyjä kinkkusämpylöitä.

Mutta se eilisestä – onneksi tänään on perjantai! Tuntuuko muuten kenestäkään muusta, että viikot juoksevat nyt ihan järkyttävällä vauhdilla? Mihin kummaan tämäkin viikko hävisi? Eipä siinä, ihan mielelläni kiidän kohti kesää.Tänään tuntui, että aurinko jopa lämmitti. Pesin ikkunat, avasin virallisesti trenssikelin ja mietin, millonkohan uskaltaisi viedä talvitakit kellariin.

Ihanaa viikonloppua tyypit!

Kuvat: Sara Vanninen

Kommentit (2)
  1. Samaistun niin hyvin! Oon just se tyyppi jota ärsyttää tollaiset onnettomuudet aivan helvetisti. Sitten muutaman minuutin päästä lähinnä nolottaa oma suhtautuminen asiaan. 😀 Mutta hyvin sanottu, pitää päästää voimalla! Mieluummin näin päin, kuin että kärsisi hiljaisuudessa pidempään.

  2. Terkkuja Lappeenrannasta! Hah, pitääpä joskus käydä rautatieaseman kahvilassa. Vaikka kaljalla. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *