Wellness Wednesday: 8 hyvinvoinnin sääntöäni

Tämän syksyn ajan olen laittanut oman hyvinvointini hiukan itsekkäästikin prioriteettilistan kärkeen. Viime syksy oli todella rankka. Kärsin unettomuudesta ja olin hyvin ahdistunut usein. Törmäsin juuri videoon, jonka olen jakanut instastoryssa vuosi sitten ja näytän siltä, että olisin kokoajan purskahtaimisillani itkuun. Ja siltä se kieltämättä välillä tuntuikin.

Olen nyt kehitellyt itselleni tällaisen peruspaletin, joka pitää minut hyvin kasassa. Nämä eivät ole myöskään sellaisia asioita, jotka vaatisivat kovin suurta suorittamista, joten siitäkään ei tarvitse ottaa lisäpaineita. Kaikille toimii hiukan eri asiat oman hyvinvoinnin ylläpidossa, mutta ajattelin kuitenkin jakaa nämä, mikäli joku saisi tästä jotain omaan arkeensa.

  1. Vähintään kerran viikossa luontoon kävelemään. Olen aina käynyt paljon kävelyllä, mutta lähiaikoina olen tajunnut että sillä on todella suuri merkitys, missä kävelee. Töölönlahden ympäri on ihan kiva reippailla, mutta silloin kun on viettänyt tunnin mustikkamaalla tai keskuspuistossa, on vartalon lisäksi tullut ravittua myös mieltä.
  2. Säännöllinen meditointi. Tätä voin suositella ihan kaikille. Sen ei tarvitse olla mikään kunnianhimoinen puolen tunnin suoritus, joka vie sinut nirvanaan. Ihan jo 10 minuuttiakin päivässä tekee ihmeitä. Sen voi tehdä jonkun taustanauhan kanssa tai ihan itsekseen. Huomaan saavani tästä ihan merkittävän paljon resursseja lisää elämään.
  3. Vähintään 2 hikitreeniä viikkoon. Viime syksynä en liikkunut juuri muuten kuin kävellen paikasta toiseen ja nyt jälkiviisaana voin todeta että ainakaan omalla kohdallani pelkkä hyötyliikunta ei riitä. Olenkin ottanut tavoitteeksi käydä vähintään 2 kertaa salilla, jolloin se hikitreeni tulee taattua. Kun heti maanantaina menee treenaamaan, on myös paremmat mahdollisuudet siihen että viikolle tulee 4 treeniä.
  4. Aikaisin ylös. Joka aamu en herää viideltä, enkä aina kuudeltakaan, mutta ihan viimeistään seitsemältä olen jo ylhäällä. Priorisoin edelleen unen määrän ja haluan nukkua 8 tuntia. Silti huomaan, että aikaisempi rytmi sopii minulle paremmin. Ennen herätyskello soi aikaisintaan kahdeksalta ja vasta 9 aikaan tuntui että olin saanut aamutoimet hoidettua ja olin jotenkin elävien kirjoissa. Nykyään yhdeksältä on jo ehtinyt tehdä vaikka mitä.
  5. Aamuinen valohoito. Monet teistä vannoi kirkasvalolampun nimeen, ja ostin sellaisen nyt vihdoin myös meille. Ja muutos omassa jaksamisessa on todella huomattava. Oikein odotan aamulla sitä, että pääsen parkkeeraamaan lampun eteen ja lataamaan itseeni hiukan lisäenergiaa.
  6. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Olen pyrkinyt syömään 90 prosenttia viikosta niin, että lautaselta löytyy jotain hyviä proteiinin ja hiilihydraatin lähteitä, hyviä rasvoja ja mahdollisimman paljon värejä. Sitten ne 10 prosenttia voi herkutella millä huvittaa. Usein viikonloppusin olenkin syönyt simerkiksi pitsaa, pastaa, tortilloita, suklaata ja jätskiä. Ajattelen pitkälti niin, että ensin pitää syödä kaikki ne jutut mistä kehoni saa paljon hyvää, ja kun se on kunnossa, voi loppuajan käyttää hedonistisiin nautintoihin. Huolehdin myös tarvittavista vitamiineista ja kalaöljyn saannista.
  7. Piikkimatto. Sympaattinen hermostoni on usein ylikierroksilla. Ehkäpä siitä johtuu myös korkea leposykkeeni. Tämä aiheuttaa sen, että on vaikea rentoutua. Paras mahdollinen kikka tähän on omalla kohdallani ainakin piikkimatto, jonka ostin juuri vuosi sitten facebookin kierrätysryhmästä ostoilmoituksella. Makaan siinä työpäivän jälkeen rauhoittuakseni tai illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Se auttaa myös levottomiin jalkoihin joskus, kun laitan maton vain jalkojen alle.
  8. Sosiaalinen balanssi. Tarvitsen paljon aikaa itsekseni voidakseni hyvin. Sen olen tiennyt jo kauan. Mutta ihmissuhteilla on melkein kaikkein tärkein rooli omassa hyvinvoinnissani ja niille pitää raivata myös tilaa kalenterista myös sellaisina kuukausina kun tekisi mieli vain linnoittautua kotiin. Nyt syksyn myötä olen sopinut sellaisia treffejä ystävien kanssa, jotka samalla lataavat akkuja. Viime viikonlopun vietimme Porvoossa mökillä todella rauhallisesti ja huomenna menen ystävän kanssa kulttuurisaunaan treffeille. Pyrin myös olemaan sopimatta liikaa treffejä viikkoon, jotta sille omalle ajallekin löytyy tilaa.

Tässä oli omat vinkit hyvinvointini takaamiseen. Minkälaisia kikkoja teillä on? Tai jäikö jokin oleellinen kohta teidän mielestä uupumaan?

 

Kuvat: Sara Tickle

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *